vuodenvaihteen pulinat

Vuosi vaihtui, televisiossa pauhasivat KUUMAAn ja PMMP:n konsertit pauketta peittämässä, Velho nukkui ja leikki välittämättä mistään mitään, Noki lääkittiin ensimmäistä kertaa ja sekin selvisi hyvin. Lääke tuli selvästi tarpeeseen ja oli hyödyllinen, joten mennään sillä tulevatkin uudetvuodet. Tosi kurjaa, että Nokista on tullut paukkuarka – toissakesänä se vielä nukkui tyytyväisenä teltassa kovalla ukonilmalla, mutta viime kesänä 3,5-vuotiaana se pelkäsi suoraan kotimme yllä jyrisevää ukkosta ja nyt sitten ilotulituksia – mutta onneksi Tessie auttaa.

Vuoden vaihduttua Velholle tuli 3 kuukautta ikää täyteen, ja muutama päivä sitten rokotuksilla sillä oli painoa 10,5 kg. Samassa iässä pikkuinen Noki oli lähes kaksi kiloa kevyempi. 

Meidän vuotemme 2024 koostui ihan tavallisesta elämästä, ja hyvä niin – olemme onnekkaita, kun saamme elää ihan tavallista elämää. Vuoden isoin juttu oli tietysti Velhon kotiintulo. <3

Tammi–helmikuussa olin Noksun kanssa neljä viikkoa Helsingissä, jossa suoritin viimeisen opetusharjoitteluni vanhalla yläasteellani. Helsingin-kämpässä harjoittelimme pitkästä aikaa noseworkia ja jumppasimme vähän tokojuttuja ym. temppuja, kunnes sitten helmikuussa pääsimme kotiin ja kunnolla takaisin tokon pariin. Maaliskuussa kävin itse taas Helsingissä, tällä kertaa hautajaisissa, ja seuraavana päivänä menin Nokin kanssa naapuriseuran tokokokeeseen. Koe oli molempien ensimmäinen ja siitä jäi harmittavan huono fiilis, koska yhteinen kuplamme rakoili pahasti ja mielentila oli molemmilla huono. Onnistuimme kuitenkin parantamaan tosi hienosti loppua kohden ja taistelemaan 3-tuloksen. Muutama päivä kokeen jälkeen menin olkapääleikkaukseen. Se oli erinomaisen hyvä ja odotettu juttu, mutta toipilasaika oli henkisesti melko raskasta. 

Leikkaukseni ja kotihallin matonvaihtosaagan meille tuli parin kuukauden tokotreenitauko, ja sitten pian tauon jälkeen Nokille tuli kennelyskä. Lievä sellainen, onneksi. Kevätkausi oli siis treenien osalta todella hajanainen, mutta teimme sitten muita kivoja juttuja ja jatkoimme niiden tekemistä vielä kesälläkin. Meillä oli hoitokoiria, reissasimme joka kuukausi maalle perheen luokse, kävimme mökillä, vietimme yhden yön Kolilla ja nautimme keväästä ja kesästä paljon ihan kotosallakin. 

Syksylläkin reissasimme jonkin verran, mutta treenasimme myös paljon tokoa ja lisäksi osallistuimme tietysti Savo-Karjalan collieyhdistyksen maastoviikonloppuun. Siellä oli jälleen hauskaa, mutta tällä kertaa Noki stressasi leirielämää. Myöhemmin haastoimme tokoon tottuneita aivojamme hoopersin alkeiskurssilla. Nokin aivot raksuttivat hirveästi ja meillä oli hauskaa, vaikkemme varsinaisesti loistaneetkaan hoopers-taidoillamme. Harmi, ettemme oikein pääse treenaamaan hoopersia itsenäisesti ainakaan usein.

Loppuvuodesta pentuasioissa elettiin vuoristorataa ja koettiin pettymyksiä. Sitten yhtäkkiä olin etelässä katsomassa koiranpentuja ja kohta Velho tuli kotiin. Elämä yllätti. <3 Me Velhon kanssa vasta tutustumme toisiimme enkä ihan vielä tiedä, että mikäs tämä tyyppi oikein onkaan, mutta tähän mennessä pennussa on tuntunut olevan paljon niitä ominaisuuksia, joita toivoinkin. Siitä kasvaa vielä hieno poika.

Vuodelle 2025 minulla ei ole koirarintamalla suuria suunnitelmia tai erityisiä odotuksia, vaan katson, mitä elämä koirien kanssa tuo tullessaan ja teen kivoja juttuja. Jos jotain voisin kuitenkin toivoa (terveyden ym. itsestäänselvien toiveiden lisäksi) niin sitä, että Nokin ja Velhon suhde kehittyisi, Noki oppisi pitämään puolensa tai Velho oppisi olemaan kiusaamatta sitä ja pojat alkaisivat oikeasti ystävystyä. En odota sen tapahtuvan vielä, kun Velho on pieni riiviö, mutta jospa sitten pikkuhiljaa Velhon kasvamisen myötä. Alun perin ajatus toisesta koirasta syntyi nimenomaan sitä kautta, että Noki kaipaisi ystävää, ja vaikka syitä toisen koiran hankkimiselle oli tietysti lopulta muitakin, olisi ihanaa, jos Noki nyt saisi Velhosta ikioman ystävän.

Loppuun vielä eiliseltä lyhyt video, jossa Velho harjoittelee omalla paikalla pysymistä ja Noki tekee asennonvaihtoja. :)

reissujoulu

Nyt on joulu vietetty ja kotiin palattu. Olimme reilun viikon verran reissussa etelässä ja lännessä, sukuloimme ensin maaseudulla ja sitten joulunviettopaikassamme kaupungissa, ja välissä piipahdin koirien kanssa Helsingissäkin kyläilemässä. Pennun kanssa ei tietenkään ollut aivan stressitöntä ja koko ajan sai olla katsomassa perään, ettei Velho tuhoa muiden ihmisten koteja, mutta oli kuitenkin mukavaa ja tarpeellistakin saada irtiotto tavallisesta pentuarjesta kotona. Maalla oleminen on koirien kanssa aina ihanaa (Nokikin oli liikuttavan iloinen, kun saavuimme perille), ja joulunviettopaikassamme puolestaan muut ihmiset viihdyttivät ja pissattivat Velhoa ja lenkittivät Nokia niin mielellään, että pääsin itse välillä hengähtämään.

Velho oli alusta asti ihan käsittämättömän reipas reissukaveri. Edelleen se nukkui pitkätkin automatkat ja oksensi vain yhdellä päiväreissulla, kun ajelimme mutkaisilla teillä. Ensimmäisessä kohteessamme, maaseudulla, Velho pääsi tutustumaan taloon ensin ilman Nokia. Se lähti välittömästi ovesta sisään päästyään tutkimaan paikkoja ihan itsekseen ja tepasteli menemään häntä heiluen. Kun se bongasi toisen kissoista nojatuolissa, se meni heti uteliaasti mutta rauhallisesti haistelemaan. Kiisuilla kestää kuitenkin aina aikansa lämmetä uusille koirille, joten Velholle lähinnä sähistiin. Velho kunnioitti kissojen kommunikointia ja väisti kyllä, mutta se ei pahemmin säikähtänyt vaan edelleen katseli kissoja uteliaana ja olisi mielellään mennyt haistelemaan, jos kisu oli lähistöllä. Oli tosi mukava huomata, että pentu reagoi tilanteeseen niin järkevästi ja tasapainoisesti. Myös uusiin ihmisiin Veltsu meni tutustumaan avoimesti häntä heiluen, oli kyseessä sitten 4- ja 6-vuotiaat lapset tai kuka tahansa aikuinen. Ei se kuitenkaan hirveästi jäänyt seurustelemaan ihmisten kanssa vaan lähti pian omiin hommiinsa (esim. syömään kakkaa kissanhiekkalaatikosta), jos ihmisellä ei ollut tarjota ruokaa tai leikkejä.

Muutenkin Velho on sillä tavalla ainakin Nokiin verrattuna melko itsenäinen, että se voi puuhastella omiaan milloin missäkin huoneessa, ja vieraassakin paikassa se hakeutui väsyneenä eteiseen tai vierashuoneeseen nukkumaan, vaikka me olisimme olleet toisaalla. Omaan rauhaan hakeutuminen tuntuu oudolta ja vieraalta, koska Noki on vielä aikuisenakin koko ajan siellä missä mekin, mutta olen äärettömän onnellinen siitä, että Velho on niin reipas ja rento reissussa(kin) ja rauhoittuu myös omiin oloihinsa. Lähellä pysymistä esim. ulkona lienee tarvetta vahvistella erityisen paljon, koska nyt jo pikkuvauvana Velho lähti isolla tontilla välillä hieman epämukavan kauas. Toisaalta Noki taitaa olla asettanut mukavan etäisyyden rajan aika lähelle.

Maaseutuloman jälkeen oli aika vaihtaa maisemaa. Hyppäsimme Velholle vieraaseen autoon, jossa oli myös Velholle vieraita ihmisiä ja vieras koira, corginarttu. Pentu oli vaan että tämäpä mukavaa, tervehdys ihanuudet, ja kävi sitten autossa unille corgin kylkeen kiinni. Saimme kyydin Helsinkiin kyläilemään. Velho matkusti ensimmäistä kertaa hississä (oli reipas, vaikka hissiin meneminen aluksi jännitti) ja kävi vieraassa kerrostaloasunnossa vähän puuhastelemassa, pusuttelemassa uutta ihmistä ja ottamassa pitkät päiväunet. Nokille paikka oli tuttu ja sekin oli tietysti kiltti kyläilijä.

Koirien päikkäreiden jälkeen jatkoimme sitten joulunviettopaikkaamme Turun seudulle. Velho jatkoi samalla reippaalla asenteella, ja hissiin menemiseenkin liittyvät jännitykset olivat nopeasti ohi, kun hissillä piti kulkea monta kertaa päivässä. Joulukuusi oli ehdottomasti Velhon lempiasia ja joulukuusen vesi oli Velhon mielestä parempaa kuin vesikupin vesi. Vietimme jouluaattoa 12 ihmisen ja 3 koiran porukalla. Kävin omien koirieni kanssa pitkällä lenkillä ennen vieraiden saapumista ja onnistuin väsyttämään tyypit niin hyvin, että Velho nukkui suurimman osan aattoillasta ja kävi vain välillä ilahduttamassa vieraita pehmeydellään ja söpöydellään. Noksu hengaili ihmisten kanssa olohuoneessa ja nuokkui ruokapöydän alla.

Se kolmas koira, corginarttu, on muiden koirien kanssa yhtä kiltti kuin Nokikin eikä ollenkaan edes yrittänyt komentaa Velhoa, vaikka Velho hyppi ahkerasti sen selkään, roikkui niskavilloissa ja puri korvia. Nokihan siis myös edelleen antaa Velhon purra itseään ihan niin paljon ja niin lujaa kuin pentu tahtoo. Se joko yrittää väistellä, seisoo raukkana paikoillaan tai sitten lähtee mukaan leikkiin ja tulee samalla opettaneeksi Velholle, että jaloista puremista kannattaa jatkaa. Pennulla on toki pentulisenssi, mutta joku raja pitäisi silti olla. Aluksi emme puuttuneet puremiseen ollenkaan, koska odotimme Nokin puuttuvan itse, mutta ei Noks tee sellaista, joten meidän on ollut pakko mennä väliin. Raskasta ja ärsyttävää. Velho yrittää myös komentaa ihmisiä ja muita koiria todella kovalla ja kimeällä haukullaan, ja Nokilta se saa aina reaktion, sillä Noki nousee aina ylös Velhon haukahtaessa. Toivon, että Velhon kiltteys kantaa eikä siitä tule kunnon kiusaajakomentaja-päällepäsmäriä, vaikka Noki luottaa – kepon sanoin – vapaan kasvatuksen voimaan.

Ai niin, ennen joulun reissuja kävimme Velhon kanssa keskustassakin. Menomatkalla bussissa vähän jännitti, hälyisessä kahvilassa nukutti, kotimatkalla bussissa nukutti edelleen. Bussia odotellessamme pyörähdimme parkkihallissa, Velho katseli paikkoja sylistäni.

Pörröpallero on nähnyt jo paljon maailmaa. En nauti pentuarjesta ja myös Nokin takia odotan riiviön jo kasvavan – me kaikki odotamme sitä – mutta Velho on kyllä tosi kiva pentu. Se vaikuttaa järkevältä, tasapainoiselta, mutkattomalta, omilla jaloillaan seisovalta ja juuri sopivan pehmeältä tyypiltä. Siitä löytyy taistelutahtoa ja hurjaa ärripurrienergiaa, mutta riiviöinnin takana on kiltti pieni poika. Se on myös nopeasti oppiva ja ahne, eli sen kanssa pääsee taatusti tekemään paljon kaikenlaista.

Noki 4 vuotta!

Noki vietti 4-vuotissyntymäpäiväänsä joulupäivänä 25.12. Synttäripäivän ohjelmaan kuului päiväretki Saaristomeren rannalle (vietimme joulua Turun seudulla) mökille, jossa Noksu pääsi ulkoilemaan ja seikkailemaan uusissa maisemissa. Lisäksi Noki nukkui ja söi maistiaisia joulukinkusta. Nokin mielestä hyvä päivä.

Noki on maailman kiltein ja kultaisin olento, herkkä ja huolestunut mutta myös iloinen, hassu, älykäs ja nopeasti oppiva. Se on aina valmis retkelle, se näykkii nenästä pusutellessaan, se läpsii tassuillaan ja sen omat ihmiset ovat sille kaikki kaikessa. Se on pieni rakas kultapoikamme.

Kuva on lokakuulta.

treenijuttuja

Velho kasvaa ihan silmissä, ja kotimittausten perusteella se on nyt 10-viikkoisena noin 38 cm korkea ja 8 kg painava. Tavallaan haikeaa, miten nopeasti se kasvaa ja on ihan pian jo teini ja sitten aikuinen, mutta tavallaan myös ihanaa. Vaikka Velho ei ole mikään täystuho vaan perusluonteeltaan ihan kiltti ja rasittavuudeltaan korkeintaan peruspennun tasoa, olen silti ollut välillä aivan väsynyt, laskenut kymmeneen ja miettinyt, että tämä on vain yksi aikakausi, jopa lyhyt sellainen. Nokin herkkyys tuo ihan oman lisänsä tähän pentuarkeen, ja vaikeina päivinä/hetkinä on kärsivällisyys todella koetuksella, kun Noki ei kestä sitä, että minä olen – tai edes saatan olla – ärtynyt, ja ahdistuu muutenkin herkästi. Tämän pimeän vuodenajan keskellä ei kyllä pahemmin ole ylimääräistä energiaa muutenkaan, joten varmaan väsyttäisi ihan ilman pentuakin. Nyt onneksi tuntuu, että uudet rutiinit alkavat hahmottua meille kaikille ja oma pääkoppanikin rentoutua, ja onneksi meitä on täällä kaksi ihmistä. Kepon työvuoroistakin, jotka siis kestävät 24 tuntia, olemme selvinneet hyvin. Kuten todettua, Velho on nyt jo kasvanut hurjan paljon, joten yritän koko ajan muistuttaa itseäni myös nauttimaan hyvistä hetkistä, ihanista pentupusuista ja pehmoisesta pentuturkista, vaikka väsyttäisi.

Velho aloitti viime viikolla sivulletuloharjoitukset. Alun perin ajattelin opettaa vatitempun avulla vasemmalta pyörähdyksen, kuten opetin Nokille aikoinaan (myöhemmin vaihdoin Nokille takakautta kiertämisen), mutta ei tällä hetkellä kärsivällisyys riittänyt vatitreeniin. :D Siispä Velhokin on nyt opetellut takakautta kiertämistä, mutta ihan jo takapäänkäyttöharjoituksenkin vuoksi opetan sille kuitenkin joskus vatitempun ja ehkä samalla sitten myös vasemmalta perusasentoon tulemisen.

Alla olevassa videossa Velho enimmäkseen leikkii mutta harjoittelee pikkuisen myös aktiivisuutta ohjaajaa kohtaan (= kävelen ympäriinsä hiljaa ja palkkaa tulee, kun Velho hakee kontaktia), seuraamista ja sivulletuloa. Sillä on vahva tuo istuminen aina, kun se haluaa jotain, ja se osasi jo meille tullessaan istua odottaessaan esimerkiksi ruokaa. Arjessa istumistaipumuksesta on todella paljon hyötyä ja harrastuksissakin se toimii pohjana muutamille muille asioille, joten olen siitä todella iloinen, mutta toisaalta namikäden seuraamista ja asioiden tarjoamista pitää Velholle vielä vähän vahvistella.

Noksu pääsi ensimmäistä kertaa sitten Velhon saapumisen tokoryhmän treeneihin, kun kumpikaan meistä ei ole enää saikulla – onneksi ehdimme vielä ennen joululomaa. Olimme molemmat hirveän iloisia tästä tapahtumasta. <3 Meillä oli ryhmän pikkujoulut, ja koirattomien aktiviteettien ja herkuttelun lisäksi teimme koirien kanssa joulukoristeiden kiertoa ja lahjapaketin noutoa. Olin aivan satavarma, että Noki nappaa kiertotötsänä toimivan nallen suuhunsa, mutta Nokelius yllätti aivan. Ensimmäisellä yrityksellä se meni vain haistelemaan koristeita, ja toisella ja kolmannella se jo kiersi ne ilman mitään ongelmia. 

Jotenkin siihen, noinkin pikkuruiseen ja hassuun asiaan, ehkä kulminoitui minulle se, miten paljon olemme oikeasti kehittyneet. En tiedä, milloin menemme uudestaan kokeeseen, mutta joskus se vielä tapahtuu. Vaikka emme saisi hyvää tulosta, Noksu on ihan hirveän taitava ja oppinut valtavan paljon. Se on ensimmäinen tokokoirani, ja sen herkkyys tuo omat haasteensa kouluttamiseen ja varsinkin kokeissa käymiseen, vaikka toisaalta monet, monet asiat ovat Nokin kanssa olleet myös älyttömän helppoja. Olen ylpeä siitä, mitä olemme jo tähänkin mennessä saavuttaneet ja oppineet, ja tiedän, että tulemme oppimaan yhdessä vielä paljon lisää. Vaihdamme nyt vuodenvaihteessa toiseen tokoryhmään – siksi varmaan nämä pohdinnatkin, kun yksi aikakausi tulee päätökseen – ja fiilis on innostuneen odottavainen, koska myös uusi kouluttaja on huipputyyppi ja tuo tietysti uutta näkökulmaa ja uusia oppeja, mutta samalla todella haikea, koska meillä on ollut aivan erinomaiset pari vuotta Tähtääjissä.

Kuvattavana oleminen on vakava asia.

Velhis on vielä niin pieni ja kaikki on sen kanssa vielä niin uutta, että sen alkuvuoteen ei ainakaan toistaiseksi ole kummempia suunnitelmia. Tärkeintä on tutustua toisiimme ja rakentaa välillemme hyvä suhde. Pentu pääsee taatusti Noksun tokotreeneihin kuokkimaan, mutta kuinka usein ja miten jaan ryhmäpaikan koirien välillä, sitä en vielä tiedä. Villinä korttina ajattelin myös, että keväällä voisimme ihan kokemuksen vuoksi ja uteliaisuudesta tuomarin kommentteja kohtaan käydä pentunäyttely(i)ssä, vaikka Velhosta ei näyttelykoiraa tulekaan enkä sellaista kaipaa. Jännä nähdä, millainen tyyppi pennusta kasvaa!

paljon asiaa

Tuntuu, että julkaisen postauksia jatkuvalla syötöllä, mutta on niin hirveästi asiaa, jonka haluan tänne Velhon pentupäiväkirjanakin toimivaan blogiin kirjoitella. Koiranpennun maailma on niin ihmeellinen ja suuri, koko ajan tulee uusia asioita ja uusia oppeja pienelle pörröpallerolle, ja meidän ihmisten ja Nokin maailma on myös mullistunut aivan täysin. On hirveästi ajatuksia ja kaikenlaisia tapahtumia, jotka haluan kirjoittaa muistiin!

Noksu kulkee arjessa mukana luottopakkina ja erinomaisena isoveljenä Velholle. Sydämeni pakahtuu, kun se hakee jonkin lelun ja menee Velhon eteen tiedustelemaan, että leikittäisiinkö, pikkuveli. Ja kyllähän pikkuveli aina leikkii. Pojat osaavat nykyään jo leikkiä sisällä sopivan rauhallisesti, ja yhä useammin se on enää Velho, jonka menoa saattaa joutua rauhoittamaan.

Noki on myös äärimmäisen kiltti isoveli, liiankin kiltti, edelleen. Se ei koskaan sano pennulle, että jo riittää sekoilu tai pureminen, ja se väistyy esimerkiksi ruoka- tai vesikupiltaan tai rapsuttavan ihmisen luota, jos Velho menee samoille apajille. (Nokin ruokakupille pentu ei tietenkään normaalisti pääse, mutta alkuvaiheessa ruokintajärjestelyt hakivat vielä muotoaan ja silloin Velho pääsi pari kertaa livahtamaan isoveikan sapuskoille.) Velhokin on onneksi kiltti, joten Noki ei ole joutunut ihan pennun tassun alle tai turhan häiriköinnin kohteeksi. Napero myös ymmärtää hyvin usein esimerkiksi lopettaa leikit Nokin hienovaraisistakin vihjeistä. Joudumme kyllä vähän pitämään Nokin puolia ja varmistelemaan, että sekin saa osansa mm. rapsutuksista ja leluista, kun ei se itse osaa vaatia omaa osaansa, mutta vaikuttaa siltä, että löysimme Nokille juuri sopivan kiltin tyypin kaveriksi. <3

Harmikseni emme Noksun kanssa ole vieläkään päässeet treenaamaan, sillä kun itse paranin flunssasta, Nokilla oli vatsavaivoja. Se on herkkävatsainen ja sen masu on ottanut itseensä ehkä Velhon mukana tulleista herkuista. Jospa sitten ensi viikolla vihdoin! Velhon kanssa olen ollut oikeastaan aika laiska harjoittelemaan mitään temppuja. Se ei osaa vielä muuta kuin istua ja vähän odottaa, ja paria muuta asiaa se on aivan pikkiriikkisen aloitellut. Luoksetuloa tulee toki ulkona harjoiteltua. Epäaktiivisuuteni johtuu osittain myös sairastamani flunssasta ja palautettavista opiskelutehtävistä, mutta tunnustan, että vauvatason perusjuttujen opettaminen tuntuu nykyään, tai ainakin tällä hetkellä, tylsältä. Ehkä sitten on enemmän motivaatiota sellaisiinkin, kun pääsen taas kunnolla tekemään vähän vaativampia juttuja Nokin kanssa.

Sosiaalistamisjuttuja olen kuitenkin jaksanut, mitä nyt olen flunssan jälkeen ehtinyt. Molemmat koirat pääsivät käymään lähikahvilassamme, jossa Noki viihtyy erinomaisesti ja on tietysti paikan vakioasiakas. Velho sai Nokilta hyvän mallin rauhallisesta kahvilakäyttäytymisestä. Pentu nukahti lattialle puuhasteltuaan ensin maton (kielletty), tuolin (kielletty) ja kepon hanskan (sallittu) parissa.

Pieni koppakuoriainen kahvilassa.

Velhonviihdyttämishanska ja kyyläysikkunan edessä nuokkuva Noki.

Velho on päässyt käymään myös kahdesti hallilla. Keskiviikkona lähdin sen kanssa Nokin tokotreeneihin ilman Nokia. Pari minuuttia pentu tärisi sylissäni, kunnes laskin sen alas. Jännitys unohtui oikeastaan heti ja Velho lähti tutkimaan paikkoja aivan reippaana poikana. Se lähinnä hengasi ja pusutteli ihmisiä, mutta piipahdimme myös kentällä leikkimässä ja tekemässä muutaman luoksetulon. Piipahduksen jälkeen Velhoa saikin olla koko ajan pitämässä poissa kentältä.

Perjantaina Velho kävi ihmettelemässä agilitykisameininkejä kotihallilla ja oli aivan hirmuisen reipas. Taas oli parin minuutin alkujännitykset, mutta loppuajan Velho nautti kaikesta saamastaan huomiosta, söi herkkuja ja leikki sekä omalla lelullaan että jonkun miehen hanskalla. Se ei ollut moksiskaan kuulutuksista, musiikista, tuomarin ”pillistä” tai muista kisaäänistä, paitsi vähän koirien haukkumisesta, ja se yritti myös ihan muina vauvakoirasina mennä tutustumaan ohi kulkeviin isoihin koiriin. Reipas pörröpallero! En ole agilityharrastaja enkä usko, että minusta sellaista tuleekaan, joten Velho ei ollut tutustumassa omaan tulevaisuuteensa, mutta oli kiva nähdä, miten järkevästi se suhtautui kisaympäristöön. Se vaikuttaa myös varsin avoimelta ja sosiaaliselta tyypiltä edelleen.

Kisaturisteilun jälkeen kävin viemässä Velhon kotiin ja lähdin itse takaisin hallille talkoolaiseksi. Kepollakin oli menoja, joten koirille tuli noin 2,5 tunnin yksinolo. Opiskelijaelämäni ja kepon työt ovat sellaisia, että koirat ovat vain vähän yksin, ja flunssaisena en edes voinut lähteä mihinkään. Velholla oli yksinolosta kokemusta siis vain parinkymmenen minuutin ajan, ja kahdestaan koirat eivät olleet jääneet vielä kertaakaan. Luotto oli kuitenkin kova, ja niin siinä kävikin, että sain katsella kamerasta nukkuvia koiria. Velhon piti alun perin viettää yksinolonsa omassa aitauksessaan, mutta muutamastakin syystä järjestely vaihtui siihen, että molemmat ovat makuuhuoneessa portin takana. Noki pääsee kuitenkin halutessaan sängylle rauhaan pennulta. Ensimmäisen kokeilun perusteella järjestely on toimiva, mutta katsotaan, miten jatkossa menee.