Toukokuun kuulumisia

Tovi on vierähtänyt edellisestä postauksesta. Koko kevät on ollut aikamoista haipakkaa ja omassa elämässäni on tapahtunut vaikka mitä, mutta oikeastaan vain hyviä asioita – tämä kevät on ollut todella ihana. Koirien elämä on tietysti ollut rauhallisempaa ja tasaisempaa, mutta on tässä silti niidenkin kuulumisia kerrottavana viimeisen kuukauden ajalta.

Pojat olivat tässä toukokuussa hoidossa vähän reilun viikon, molemmat omilla tahoillaan, kun me ihmiset lähdimme junalla Tanskan ja Sveitsin kautta Italiaan. (Pitäisiköhän kirjoitella reissukertomusta tänne, vaikka se ei koiriin liitykään...?) Noki meni hoitoon Veikko-veljensä luokse, ja kaikesta päätellen sillä oli hoitopaikassaan aivan ihanaa. Myös meistä on ihanaa viedä Noksu Veikon luokse hoitoon, koska veljekset ovat ihan älyttömän samanlaisia keskenään ja tiedän, että hieman hassua ja kovin herkkää Nokia ymmärretään siellä täysin. Pojat olivat aikuistuneet ja etenkin Noki saanut itsevarmuutta (kiitos Velhon) sitten viime näkemän, mutta hienosti ne tulivat edelleen juttuun. 

Velho puolestaan jäi tänne Joensuuhun kaverilleni ja oli hurmannut kaikki, ilmeisesti myös jonkun vähän koirapelkoisen ihmisen, ulkonäöllään ja ystävällisyydellään. En ihmettele yhtään. Sekin oli pärjäillyt hoidossa hyvin, mitä nyt oli esitellyt aktiivisen ja puuhakkaan nuorukaisen parhaita puolia ja tehnyt tuhojaan. Onneksi sen hampaisiin ei ollut päätynyt mitään hirmuisen arvokasta tavaraa.

Ai niin, ennen reissuamme kävin Veltsun kanssa tutustumassa sen tulevaan hoitopaikkaan ja pyörähdimme samalla sitten markkinoillakin nopeasti, kun siinä lähellä olimme. Kävelimme tyhjän torin poikki satamaan ja pujottelimme markkina-alueen läpi metrilaku- ja muikkukojuille. Velho oli niin reipas, hyväkäytöksinen ja mutkaton markkinaseuralainen, että se sai lautaseltani pari muikkua palkinnoksi. 

Reissusta ja hoitopaikoista kotiuduttu. Pitkätukalla oli vissiin ikävä isoveikkaa.

Viikko sitten, reissun jälkeen siis, oli taas Noksun hieronta. Nahkalassie oli viimeksi kovin juntturassa, mutta nyt tilanne oli onneksi hyvä: vasemman lavan yläosassa oli joku yksittäinen kohta ottanut osumaa ehkä törmäyksestä ja reidet olivat jokseenkin kireät runsaasta juoksemisesta, mutta mitään sen kummempaa ei ollut.

Nokin häntäkin on jo kunnossa, tai siis ainakin täysin oireeton. Uusia röntgenkuviahan siitä ei ole, eli en voi varmuudella tietää, onko se luutunut vai ei. Noki olisi tarkoitus viedä hammashoitoon ja -röntgeniin tässä kesän aikana, ja ajattelin samalla pyytää kontrollikuvat hännästä. Yritin jo varatakin hampilääkäriaikaa, mutta klinikalla on jo niin pitkä jono ja kesälomatkin tulossa, että uusia aikoja ei toistaiseksi varata. Lähialueen toinen hammasröntgenlaite löytyy kaupungin kalleimmalta klinikalta. En haluaisi odotella tämän asian kanssa syksyyn, koska Nokin hammashoito on ollut tehtävälistalla jo aika kauan, joten lienee vain nöyrästi annettava monia euroja sitten sinne kalliiseen paikkaan. //Muoks. Juuri saamani tiedon mukaan hammasröntgeneitä löytyykin tästä kylästä useampia!

Viime viikolla pääsimme aloittamaan maastokauden! Noki korkkasi maastokauden ensimmäisenä oman seuramme hakuporukan treeneissä. Tarkoitus oli etsiä kolme ukkoa ilman apuja ja suorapalkalla, koska ilmaisu (rulla) on vielä alkutekijöissään. Noki löysi kaksi ukkoa hyvin, vaikkakin eri järjestyksessä kuin oli tarkoitus, ja luulimme sen löytäneen myös kolmannen, kun koira palasi metsästä huuliaan nuoleskellen kuin olisi juuri saanut palkkaa. Kenelläkään ei siis silloin ollut radiopuhelimia mukana (hyvin säntillisesti treenaava hakuryhmä kyseessä, kuten näkyy, mutta ensi kerralle radiopuhelimet kyllä otetaan), joten kommunikaatio keskilinjan ja ukkojen välillä ei toiminut. Aloimme purkaa rataa, ja tajusin vasta hetken kuluttua, ettei viimeistä ukkoa näy missään. Sitten bongasinkin hänet vilkuttelemassa metsässä, että täällä ollaan ja vieläkö se koira on tulossa etsimään. No mutta, Noksulla oli hyvin hauskaa, vaikka treeni ei mennyt aivan suunnitelmien mukaan – eikä se Noksun kanssa olekaan niin justiinsa, koska emme treenaa koetavoitteellisesti.

Viikonloppuna myös Velho pääsi aloittamaan maastokauden, elämänsä ensimmäisen sellaisen, ja sepä aloitettiin ihan isosti Collieyhdistyksen maastoleirillä. Se tarvitsee kuitenkin ihan oman julkaisunsa, joten siitä lisää hieman myöhemmin.

Hyvää koiranpäivää!

Kirjoittelen tätä pöytäkoneella epämukavalla työasemalla, koska Velho söi läppärini johdon katki. Kuusi vuotta sitten hankittu läppäri on ilmeisesti jo niin muinaista teknologiaa, että uutta johtoa piti ihan metsästää ja lopulta sellainen tehtiin 45 eurolla. Tai no sitä tehdään edelleen, koska se ei toiminutkaan kunnolla ja minun piti viedä se takaisin liikkeeseen korjattavaksi – sen jälkeen, kun olin soittanut äidille itsevarmuustsemppi- ja perseellepotkimispuhelun, koska vihaan reklamaatioiden tekemistä.

Onneksi Velho on niin söpö, ettei sille voi olla ärsyyntynyt tällaisesta tihutyöstä.

Pojat olivat kepon kanssa parisen viikkoa sitten reissussa maalla kepon perheen luona. Velho ei ollut käynyt siellä joulun jälkeen, ja ihan rehellisesti sanottuna jännitti laittaa pojat kepon matkaan. Puolustuksekseni sanottakoon, että niin jännitti kepoa itseäänkin, mutta tyypit pärjäsivät ilmeisesti hyvin! Molemmat koirat olivat kuulemma hirveän onnellisia päästyään perille. Nokia aina vähän stressailee, koska kepolla on iso ja äänekäs perhe ja porukkaa kulkee isossa talossa koko ajan vähän miten sattuu, mutta toisaalta se nautiskelee täysillä maaseutuelämästä ja omalla tontilla puuhastelemisesta. Velhon mutkattomuuskin varmaan tekee Noksulle hyvää – paikka ei toki ole Veltsulle vielä kovin tuttu, mutta se oli kuulemma ollut oikein reipas. Yläkertaan vievien portaiden kanssa sillä oli aluksi vaikeuksia, mutta niistäkin päästiin yli.

Poikien reissun aikoihin Noksu pääsi viimein eroon häntäteipistään. Häntä ei tunnu vaivaavan sitä enää mitenkään ja näyttääkin ihan normaalilta, mutta aion silti pyytää siitä röntgenkuvat vielä jossain vaiheessa.

Velhis on jälleen päässyt sosiaalistumaan. Olin Agiråkissa talkoilemassa koko pääsiäisviikonlopun, ja sunnuntaina kepo tuli poikien kanssa hakemaan minua Pärnävaaralta. Otimme hetkeksi Veltsun halliin hengailemaan ja katsomaan kisoja, eikä pentu ollut taaskaan moksiskaan agilitymeiningeistä tai edes vieraasta hallista. Se nautti ihmisiltä saamastaan huomiosta, kerjäsi nameja ja jotain tekemistä, yritti repiä teippejä lattiasta, makoili ja katseli muita koiria. Sarianna vähän leikitti sitä pipolla ja minä otin sen kanssa parit sivulletulot, ja Velho oli ihan kuin olisi kotonaan ollut.

Eilen lähdin sen kanssa bussilla Jokiasemalle katsomaan opiskelijoiden pientä vappusoututapahtumaa. Velhis matkusti bussissa rauhallisemmin ja hiljaisemmin kuin viimeksi, ja perillä se taas nautiskeli saamastaan huomiosta ja kerjäsi nameja ja jotain tekemistä. Se ei kyllä turhia murehdi. Ohi kulki aika paljon koiria, mutta toiset koirat eivät Velhoa pahemmin kiinnosta, jos on ruokaa tarjolla. Jotain toista pehkoa se sai käydä tervehtimässä ja yritti kovasti leikkiä, mutta kaveri ei oikein innostunut.

Kepo teki meille siellä maalla ollessaan kasan jälkikeppejä, ja Velho pääsikin vähän jo tutustumaan keppihommiin. Tallasin pienen ruudun ja laitoin kepin siihen ja Velhon etsimään. Sitten biletettiin. Ajattelin nyt myös Nokille lähteä opettamaan jälkeä, mutta en ole vielä ihan varma, miten aloitan sen kanssa, koska sillä on pohjalla jo kaikenlaisia muita etsintä- ja nenänkäyttötaitoja. Se siis kyllä taatusti saa jutun juonesta kiinni ihan hetkessä, mutta tavallaan Velhon kanssa oli silti matalampi kynnys aloittaa, koska sen kanssa lähdetään aivan täysin nollasta. Ehkä jotenkin pelkään sotkevani Nokin pään ja olemassaolevat taidot, vaikka ei kai sellaista tapahdu.

Tänään lenkillä otin Nokin kanssa pudotetun esineen noudon (oli hieno ja edelleen Nokin lempitehtävä) ja esineruudun. Esineruudussa oli suuria haasteita: jouduin lähettämään Nokin kolme kertaa, ja lopulta kävelin ihan muutaman metrin päähän esineestä ja silti löytämisessä kesti. Tajusin vasta myöhemmin, että esine oli tosi typerästi puun takana tuulen suuntaan nähden ja haju on varmasti kulkeutunut ihan minne sattuu (tai ei minnekään). En aina muista tai osaa ajatella sitä, miten tuuli vaikuttaa hajujen kulkeutumiseen, mutta pitää yrittää tsempata sen suhteen, koska Noki työskenteli todella hienosti ja sinnikkäästi ja minua harmitti sen puolesta, kun tehtävä olikin vahingossa niin vaikea. 

Vein sitten vielä toisen esineen ihan lähietäisyydelle helppoon paikkaan, jotta Noksu sai siitä kunnon onnistumisen. Lopuksi esittelin Nokin työskentelyä katselleelle Velholle esineiden etsimisen idean ihan vain heittämällä esineen metsään ja päästämällä Velhon perään etsimään. Se ei heti ottanut esinettä mukaansa vaan oli palaamassa luokseni tyhjin suin, ja sitten se joutuikin oikeasti jopa vähän käyttämään nenäänsä, kun se lähti pyynnöstäni vielä etsimään ja hakemaan esinettä. Pitkä on matka esineruudun hallitsemiseen, mutta kiva päästä taas opettamaan maastohommia alusta asti ja erilaiselle koiralle! 

Häntäkontrolli ja kevätfiiliksiä

Noksulla oli häntäkontrolli pari päivää sitten torstaina, kun murtumasta oli kulunut päivää vaille neljä viikkoa. En tajunnut pyytää kontrollikuvia itselleni, mutta melko samalta häntä näytti kuin silloin tuoreeltaankin, paitsi että nyt oli vähemmän turvotusta ja murtuneen nikaman palasten päissä näkyi pieniä luutumispyrkimyksistä vihjaavia muutoksia. Palasten päät eivät siis kuitenkaan ole vastakkain, vaan palaset ovat siirtyneet limittäin (olivat jo ekoissa kuvissa), mutta täytyy toivoa, että uusi luu muodostuisi kuitenkin sinne väliin. 

Saimme nyt ohjeeksi pitää teippiä murtumakohdan ympärillä tukemassa vielä viikko tai pari, ja se olisi siinä sitten. Tuntuu vähän villiltä vain jättää häntä noin ja toivoa, että kyllä se siitä, mutta ei auta kuin odotella, että luutuminen toivottavasti etenee. Voi olla, että pidän teippiä pidempäänkin kuin pari viikkoa, jos se tuntuu olevan tarpeen. Katsellaan. Uutta häntäkontrollia ei enää tule, ellei häntä vielä selvästi vaivaa, mutta aion kyllä kysäistä häntäkuvien mahdollisuutta myöhemmin Nokin hammashoidon yhteydessä. Hammashoito pitäisi nimittäin hoitaa tässä lähikuukausina joka tapauksessa. 

On kyllä kurja ja ärsyttävä tämä häntämurtumajuttu. Edelleen olen tietysti iloinen siitä, että kyseessä on ”vain” häntä eikä esimerkiksi jalka, mutta häntää on hyvin vaikea suojata ja se on koko ajan alttiina osumille. Muovipullosta viritelty iskusuoja ei pysy siinä enää oikein mitenkään, koska Noki heiluttaa häntäänsä niin paljon ja härvää muutenkin ihan riittämiin. Kovia osumia, tai ainakaan sellaisia joihin Noki olisi reagoinut, ei onneksi ole kuitenkaan sattunut.

Velho puolestaan kävi jokin aika sitten puolen tunnin tutustumiskäynnillä hierojalla. Se reagoi selvästi yhden lannealueen kohdan käsittelyyn, ja siellä olikin kuulemma pari nikamaa siirtynyt sivusuunnassa vähän paikoiltaan. Kuulosti hurjemmalta kuin todellisuudessa oli: todennäköisesti syynä oli joku kaatuminen, törmäys, liukastuminen tms., ja hieroja sai käsiteltyä nikamat kohdalleen.

Veltsu oli uudessa paikassa ja uudessa tilanteessa jälleen hirmuisen reipas. Sen kanssa piti tietysti keskustella paikallaan pysymisen välttämättömyydestä, koska se sattuu olemaan kärsimäton lapsikoira, mutta ihan hyvin se saatiin hierottua. Se sai kovasti kehuja avoimesta ja muutenkin mukavasta luonteestaan. Samoin pennun sinnikkyyttä kehuttiin, koska se yritti käytännössä koko puolituntisen enemmän tai vähemmän väitellä hierottavana olemisen pakollisuudesta erinäisin äänitehostein. :D (Se ei pahemmin hauku mutta pitää kyllä kaikenlaista muuta mölinää.)

Voisin tuon ottaa kiitos t. Velho

Kevät etenee pikkuhiljaa täällä susirajallakin, ja odottelen jo malttamattomana lumien sulamista, koska on kamala hinku päästä tekemään maastolajeja Noksun kanssa ja opettamaan niitä myös Velholle. Joka kevät sama malttamaton odotus! Nokin kanssa tehdään varmaan lähinnä tuttuja juttuja eli erilaisia esine-etsintöjä ja mahdollisuuksien mukaan hakua, mutta ei sitä tiedä, vaikka tulisi tänä vuonna jälkeäkin opeteltua. Veltsun kanssa on sen ensimmäisellä maastokaudella tarkoitus kokeilla sitä sun tätä ihan mahdollisuuksien mukaan ja katsella, mistä Velho pitää ja mikä lähtee sujumaan. Hauska nähdä, millaisista puuhista pentu erityisesti syttyy! Voisin veikata, että ainakin hakumetsässä se viihtyy.

Maastotreenien lisäksi odotan sitä, että pääsisin Noksun kanssa pyöräilemään. Olemme aiempina vuosina siis tehneet suhteellisen rauhallisia pyörälenkkejä niin, että Noki ravaa pyörän vieressä. Se on ollut mukavaa, ja erityisesti kesäiltoina siinä on kyllä aivan oma tunnelmansa. Veltsun pään menoksi olemme kepon kanssa suunnitelleet pikkuruisia vetokokeiluja (ihan jalkaisin). Pitkätukka on vielä liian nuori varsinaisiin vetopuuhiin, mutta homman idean sille voisi kyllä jo maltillisilla minitreeneillä esitellä ennen ensi talvea. Jos Velho innostuu, se voisi tulevaisuudessa lähteä ihan vetäväksi juoksulenkkikaveriksi kepolle ja kenties minullekin. En todellakaan harrasta juoksemista, mutta saattaisin haluta harrastaa, koiran kanssa ainakin. Joitakin vuosia sitten juoksin silloisen koirani kanssa, ja muistaakseni se oli kyllä tosi hauskaa. Ainakin puhelimen muistoissa tulee aina välillä vastaan vanhoja selfieitä, joissa meillä molemmilla on juoksulenkin jälkeen hymy korvissa asti. <3 

Voisimme kylläkin myös vain pötkötellä t. pojat

Huvittaa muuten, kun blogia perustaessani ajattelin, että tulee sitten varmaan otettua enemmän järkkärikuvia blogia varten. No, eipä ole tullut, vaan enimmäkseen täällä on ihan hirveitä, usein muokkaamattomia kännykkäräpsyjä. :D Sori siitä!

Hännän parantelua ja pentujuttuja

Velho on nyt 5,5 kuukauden ikäinen ja painaa 18 kg. Korkeutta emme ole hetkeen mitanneet, mutta silmämääräisesti ero Nokiin on niin pieni, että luulisin Velhon sään olevan jossain 55–56 sentin tienoilla. Vertailun vuoksi: Noki painoi 5-kuisena noin 13 kg ja oli noin 49 cm korkea. Velho on siis kyllä tosiaan jo pari viikkoa vanhempi kuin Noki noissa mitoissa, mutta iso poika joka tapauksessa.

Sisäsiisteys on vielä hieman vaiheessa, ja meidän sänkymme on nyt ollut pennun mielestä mukava pissapaikka pitkien yksinolojen aikana. En tiedä, miksei meillä aiemmin ole ollut vedenpitävää patjansuojusta sängyssä, mutta nyt ostimme sellaisen. Vähän olen kyllä kyseenalaistanut elämäntapavalintaani tässä, kun Velho pissailee sänkyyn ja Noki oksensi mahansa sisällön (kangas)sohvalle yksin ollessaan. Auton takakonttiinkin on tullut jo ties kuinka monet oksennukset Velhon matkapahoinvoinnin takia, mutta siellä sentään on kunnon suojat ja pestävät alustat. Kyllä koirien omistaminen on kivaa ja lievittää stressiä! (On se oikeasti kivaa ja enemmänkin. <3)

Isoilla pojilla pitää olla tämmöinen rokkitukka t. Velho

No, ehkä siirryn eriteasioista muihin uutisiin. Noksun häntämurtumasta on nyt pari viikkoa, ja vielä pitäisi vajaa pari viikkoa odotella kontrolliröntgeniä. Noki on pärjäillyt häntänsä kanssa oikein hyvin: kipulääkekuuri loppui viikko sitten, ja ilman kipistäkin Noksu on ollut oma itsensä ja käyttää häntäänsä aivan normaalisti. Muovipullosta kehitelty suojatötterö pysyi aluksi ihan hyvin paikoillaan, mutta Nokin normaali hännän käyttö tarkoittaa sen verran runsasta ja voimakasta heiluttamista, että tötterö irtoaa jo helpommin. Yritetään elää sen kanssa vielä kuitenkin. Kumpikaan koirista ei onneksi ole missään vaiheessa yrittänyt repiä tötteröä tai osoittanut muutakaan kiinnostusta sitä kohtaan, mikä on suuri yllätys mutta todella positiivinen sellainen. Murtumakohta on myös teipattu, ja ne teipit ovat kyllä pysyneet moitteettomasti. Teippien ansiosta häntä on nyt ainakin suunnilleen suora, mutta nähtäväksi jää, miltä se näyttää parannuttuaan.

Ei tötteröä tässä, pelkkä teippaus vain ja tietysti Noksun megasöpö nassu.

Noki on saanut rauhassa parannella häntäänsä, ja sen saikkuviikot ovat olleet varsin tylsää arkea. Se kävi hieronnassa (oikealla puolella oli takaosassa jostain syystä selvästi enemmän jumeja kuin vasemmalla), ja tänään otin sen mukaan pienelle autoajelulle ja samalla lenkille Mehtimäen metsiin, kun kävin kirjastossa. Viikko sitten Velhon kasvattaja Aino kävi meillä kylässä, mikä sekin piristi myös Noksun päivää. Muuten Nokelius ei ole tehnyt mitään lähimetsien peruslenkkejä kummempaa eikä ole tietenkään edes päässyt kirmailemaan Veltsun kanssa. Velho on tuurannut tokoryhmässä, mutta ensi viikolla Noki pääsee jo itse treenaamaan. Häntä on toki silloinkin vielä paketissa, mutta eläinlääkäri ei alun perinkään nähnyt erityistä ongelmaa tokon treenaamisessa, kunhan hännän tilanteen pitää mielessä eikä suojatötterö ole vaarassa esim. jäädä kiinni mihinkään.

Treenikentille Noksuttimen kanssa onkin jo ikävä. Huomaan, että Velhon saapuminen perheeseen on tuonut uutta perspektiiviä Nokin kanssa (tokon) harrastamiseen: nyt osaan aika eri tavalla arvostaa kaikkea sitä, mitä Noki jo osaa, ja kaikkia ihan vain meidän kahden välisiä juttuja ja tapoja. Ehkä niitä tuli pidettyä vähän itsestäänselvyytenä ennen Velhoa. Lisäksi pojat ovat niin erilaisia ja harjoittelevat tietysti niin erilaisia juttujakin, että sitä kautta saa kivaa vaihtelua harrastamiseen, vaikka lajikirjo ei ole suuri etenkään näin talviaikaan. Siksi paras tasapaino on silloin, kun voin treenata molempien kanssa.

Veltsun kanssa on ollut mukavaa ja hyödyllistä saada enemmän ohjausta ja koulutusta nyt, kun pentu on tuurannut Nokia tokoryhmässä. Tai ehkä kaikkein mukavinta on ollut se, että joku kertoo, mitä treenaamme. :D Velho on nyt tehnyt muun muassa seuraamisen, jäävien liikkeiden ja kaukojen asennonvaihtojen alkeita. Joku ryhmäpaikallaoloharjoituskin ja noudon alkeistreeniä sekä lelulla että kapulalla on mahtunut mukaan. Joka treenin aloitamme aktiivisuuden tarjoamisella. 

Velhis on keskittynyt, iloinen ja ahne treenikaveri, ja se on usein melko optimaalisessa vireessä treenatessaan. Esimerkiksi tänään luoksetulotreenissä Sarianna sanoikin, että hetsaamiselle ei liene tarvetta, koska Velho on muutenkin lähdössä oikein keskittyneesti ja innokkaasti emmekä turhaan halua nostaa virettä niin, että Velho alkaisi vaikkapa äännellä. Yhteistä leikkityyliä pennun kanssa on jonkin verran pitänyt hakea, mutta se voi mennä osittain hampaiden vaihtumisen piikkiin. Nyt kaikki hampaat ovat siis mielestäni jo vaihtuneet. Tänään meillä oli oikein hyvät leikit ja sain Velhosta enemmän irti esimerkiksi sitä taistelutahtoa, jota tiesin siitä kyllä löytyvän. Se myös ihanan aktiivisesti palauttaa lelua. Hauska nähdä, millainen harrastuskaveri siitä kasvaakaan!

Hän on tällä hetkellä aika... haituvainen.

Nokilla häntämurtuma

Otsikko jo kertookin, mihin tarina lopulta johtaa, mutta tässäpä silti koko juttu taustoineen:

Reilu viikko sitten aloin kiinnittää huomiota siihen, että Noki tuntui olevan takapäästään tarkempi ja ärähteli Velholle poikkeuksellisen herkästi, jos Velho vaikkapa hyppi kovasti Noksun takapäätä vasten tai kiipesi sen päälle sohvalla. Muuten Noksu oli aivan reipas ja iloinen oma itsensä, haki Velhoa leikkimään ja oli kaikin puolin normaali. Olin jo aiemmin miettinyt, että pitäisi viedä molemmat pojat hierojalle talven liukastelujen ja kaiken leikkimisen jälkeen, ja arvelin, että Noksulla on nyt takapäässä jumeja. Varasin sille hieronta-ajan ja samalla Velholle tutustumiskäynnin. En kuitenkaan pitänyt asiaa superakuuttina, koska Noki ei oireillut millään muulla tavoin. (Jälkikäteen olen kyllä vähän syytellyt itseäni siitä, vaikka lopullinen diagnoosi ei liitykään tähän asiaan mitenkään.)

Perjantaina Noki yhtäkkiä roikotti ja aristi häntäänsä siten, että vesihäntä näytti iskeneen. Mietin myös häntäoireiden yhteyttä lihasjumeihin. Ei muuta kuin soittoa lääkäriin, ja saimme onneksi vielä päivän viimeisen ajan ennen klinikan sulkeutumista. Nokilla oli lääkärissä tietysti kurjaa: se alkoi aikoinaan ensimmäisen sappiultran jälkeen pelätä ja stressata eläinlääkärissä käyntiä, ja nykyään se alkaa täristä ja läähätellä aina jo odotusaulassa. Perjantainen lääkäri oli meille uusi tuttavuus, mutta hän otti Noksun huolet ihanasti huomioon ja kohteli pelkäävää koiraa todella kauniisti ja rauhallisesti mutta varmoin ottein. Siitä jäi tosi hyvä mieli.

Kerroin, että Nokilla on ihan vesihännän oireet ja toisaalta hyvin todennäköisesti myös lihaskireyksiä, joiden vaikutusta hännän tilanteeseen mietin. Puhuimme siitä, että Noki leikkii ja juoksee pennun kanssa paljon, ja kerroin, ettei Nokille ole sattunut mitään tapaturmaa. Lääkäri tunnusteli Nokin lannerangan aluetta ja totesi sen tosiaan olevan kireä, tutki tietysti myös häntää ja taivutteli takajalkoja, huomasi lisäksi anaalirauhasten olevan täynnä ja tyhjensi ne. Keskustelun ja kopeloinnin perusteella lääkäri epäili, että kyse on tosiaankin lihasperäisistä asioista ja mahdollisesti myös täynnä olleista anaalirauhasista. Olin samaa mieltä – loogiselta kuulostaa. Noki sai Metacam-kipulääkekuurin ja ensimmäisen annoksen jo klinikalla injektiona, ja totesimme lääkärin kanssa, että hierontaan voisi olla hyvä mennä jo aiemmin. Kotona sitten viestittelin heti hierojalle, joka ihanasti järjesti kalenteristaan meille tilaa heti viikon päähän. Tuli kyllä kiitollinen olo koiraa hoitavista ihmisistä, kun ensin lääkäri kohtasi Nokin (ja ihmisetkin) niin ihanasti ja sitten hieroja järjesteli meille kiireajan hiihtolomaviikosta huolimatta. <3

Myöhemmin perjantai-iltana aloin kuitenkin katsoa, että Nokin hännässä on kummallinen patti kymmenisen senttiä ennen hännänpäätä. Aavistin pahaa, ja lauantaina aavistukseni voimistuivat: kipulääkkeen ansiosta Noki nosti häntää jo ylemmäs, jolloin huomasin, että hännän pää ei nouse muun hännän mukana vaan häntä taittuu patin kohdalta oudosti. Noki myös aristi pattia kipulääkkeestä huolimatta. Sunnuntaina tilanne oli pysynyt samana, ja olin itse jo melko lailla varma, että häntä on murtunut. 

Nokin häntä lauantaina.

Tänään maanantaina menimme siis uudestaan eläinlääkäriin, ja murtumahan sieltä löytyi. Täysi mysteeri on, mitä hännälle on tapahtunut. Olen kyllä joskus sanonut kepolle, että joku päivä Noki vielä murtaa häntänsä, koska se hakkaa sillä aina joka paikkaan ja kaikkiin mahdollisiin kulmiin esimerkiksi eteisessämme niin, että pauke vaan kuuluu. Lääkärinkin mukaan riittää, että häntä osuu johonkin tarpeeksi terävään kulmaan tarpeeksi kovaa. Se voisi siis olla vaihtoehto. Toinen vaihtoehto voisi olla, että poikien leikeissä on käynyt jotain, mutta ainakaan mitään selvää törmäystä tms. niille ei ole sattunut. Voimme siis vain arvailla.

Häntä sivusta kuvattuna.

Häntä ylhäältä kuvattuna. Murtunut nikama jäänee muita lyhyemmäksi, ja voi olla, että häntään
jää joku patti tms.

Noksu on onneksi kipulääkkeen ansiosta ihan iloinen ja reipas, ja kovasti se haluaisi jo leikkiä Velhon kanssa, mutta ikävä kyllä sellainen on kiellettyä. Hoitona on kipulääkekuuri ja murtumakohdan suojaaminen lisäiskuilta. Kontrollikuviin mennään 3–4 viikon kuluttua. Kuulemma tällaiset yleensä paranevat ihan hyvin, mutta jos ei, sitten amputoidaan. Sitä vaihtoehtoa en halua vielä edes miettiä. Lisäksi Noki pääsee toki hierojalle hoidattamaan ne lihasjuminsa, vaikka ne eivät tähän liitykään.

Kepo alkoi väsätä häntäsuojaa heti, kun tulin Nokin kanssa lääkäristä. Noksun häntää koristaa nyt pala mehutiivistepulloa, johon on tehty ilmareikiä ja teippailtu pehmusteita. Kaunista! Myös murtumakohdan ympärillä on teippiä. Pakettia täytyisi pitää 3–4 viikkoa välillä tietysti teippejä vaihtaen – katsotaan, onko nykyinen viritelmä toimiva tai pysyykö se edes paikoillaan. Noki on kyllä toistaiseksi antanut viritelmän olla rauhassa jopa yksinolon ajan, ja Velhokin yllätti käymällä vain haistelemassa ja unohtamalla paketin sitten pyynnöstäni, mutta muutaman viikon aikana ehtii toki tapahtua vaikka mitä. Yksinolot koirat joutuvat olemaan erillään ja pidemmät lenkit käydään erikseen. Lisäksi Velho tuuraa Noksua tokotreeneissä nyt jonkin aikaa. Onneksi murtuma on hännässä eikä esimerkiksi jalassa, joten Noki pääsee kuitenkin liikkumaan ja elelemään monilta osin suhteellisen normaalisti, kunhan otetaan rauhassa ja varotaan häntää parhaamme mukaan.

On kyllä kunnon macgyverointi.