Hännän parantelua ja pentujuttuja

Velho on nyt 5,5 kuukauden ikäinen ja painaa 18 kg. Korkeutta emme ole hetkeen mitanneet, mutta silmämääräisesti ero Nokiin on niin pieni, että luulisin Velhon sään olevan jossain 55–56 sentin tienoilla. Vertailun vuoksi: Noki painoi 5-kuisena noin 13 kg ja oli noin 49 cm korkea. Velho on siis kyllä tosiaan jo pari viikkoa vanhempi kuin Noki noissa mitoissa, mutta iso poika joka tapauksessa.

Sisäsiisteys on vielä hieman vaiheessa, ja meidän sänkymme on nyt ollut pennun mielestä mukava pissapaikka pitkien yksinolojen aikana. En tiedä, miksei meillä aiemmin ole ollut vedenpitävää patjansuojusta sängyssä, mutta nyt ostimme sellaisen. Vähän olen kyllä kyseenalaistanut elämäntapavalintaani tässä, kun Velho pissailee sänkyyn ja Noki oksensi mahansa sisällön (kangas)sohvalle yksin ollessaan. Auton takakonttiinkin on tullut jo ties kuinka monet oksennukset Velhon matkapahoinvoinnin takia, mutta siellä sentään on kunnon suojat ja pestävät alustat. Kyllä koirien omistaminen on kivaa ja lievittää stressiä! (On se oikeasti kivaa ja enemmänkin. <3)

Isoilla pojilla pitää olla tämmöinen rokkitukka t. Velho

No, ehkä siirryn eriteasioista muihin uutisiin. Noksun häntämurtumasta on nyt pari viikkoa, ja vielä pitäisi vajaa pari viikkoa odotella kontrolliröntgeniä. Noki on pärjäillyt häntänsä kanssa oikein hyvin: kipulääkekuuri loppui viikko sitten, ja ilman kipistäkin Noksu on ollut oma itsensä ja käyttää häntäänsä aivan normaalisti. Muovipullosta kehitelty suojatötterö pysyi aluksi ihan hyvin paikoillaan, mutta Nokin normaali hännän käyttö tarkoittaa sen verran runsasta ja voimakasta heiluttamista, että tötterö irtoaa jo helpommin. Yritetään elää sen kanssa vielä kuitenkin. Kumpikaan koirista ei onneksi ole missään vaiheessa yrittänyt repiä tötteröä tai osoittanut muutakaan kiinnostusta sitä kohtaan, mikä on suuri yllätys mutta todella positiivinen sellainen. Murtumakohta on myös teipattu, ja ne teipit ovat kyllä pysyneet moitteettomasti. Teippien ansiosta häntä on nyt ainakin suunnilleen suora, mutta nähtäväksi jää, miltä se näyttää parannuttuaan.

Ei tötteröä tässä, pelkkä teippaus vain ja tietysti Noksun megasöpö nassu.

Noki on saanut rauhassa parannella häntäänsä, ja sen saikkuviikot ovat olleet varsin tylsää arkea. Se kävi hieronnassa (oikealla puolella oli takaosassa jostain syystä selvästi enemmän jumeja kuin vasemmalla), ja tänään otin sen mukaan pienelle autoajelulle ja samalla lenkille Mehtimäen metsiin, kun kävin kirjastossa. Viikko sitten Velhon kasvattaja Aino kävi meillä kylässä, mikä sekin piristi myös Noksun päivää. Muuten Nokelius ei ole tehnyt mitään lähimetsien peruslenkkejä kummempaa eikä ole tietenkään edes päässyt kirmailemaan Veltsun kanssa. Velho on tuurannut tokoryhmässä, mutta ensi viikolla Noki pääsee jo itse treenaamaan. Häntä on toki silloinkin vielä paketissa, mutta eläinlääkäri ei alun perinkään nähnyt erityistä ongelmaa tokon treenaamisessa, kunhan hännän tilanteen pitää mielessä eikä suojatötterö ole vaarassa esim. jäädä kiinni mihinkään.

Treenikentille Noksuttimen kanssa onkin jo ikävä. Huomaan, että Velhon saapuminen perheeseen on tuonut uutta perspektiiviä Nokin kanssa (tokon) harrastamiseen: nyt osaan aika eri tavalla arvostaa kaikkea sitä, mitä Noki jo osaa, ja kaikkia ihan vain meidän kahden välisiä juttuja ja tapoja. Ehkä niitä tuli pidettyä vähän itsestäänselvyytenä ennen Velhoa. Lisäksi pojat ovat niin erilaisia ja harjoittelevat tietysti niin erilaisia juttujakin, että sitä kautta saa kivaa vaihtelua harrastamiseen, vaikka lajikirjo ei ole suuri etenkään näin talviaikaan. Siksi paras tasapaino on silloin, kun voin treenata molempien kanssa.

Veltsun kanssa on ollut mukavaa ja hyödyllistä saada enemmän ohjausta ja koulutusta nyt, kun pentu on tuurannut Nokia tokoryhmässä. Tai ehkä kaikkein mukavinta on ollut se, että joku kertoo, mitä treenaamme. :D Velho on nyt tehnyt muun muassa seuraamisen, jäävien liikkeiden ja kaukojen asennonvaihtojen alkeita. Joku ryhmäpaikallaoloharjoituskin ja noudon alkeistreeniä sekä lelulla että kapulalla on mahtunut mukaan. Joka treenin aloitamme aktiivisuuden tarjoamisella. 

Velhis on keskittynyt, iloinen ja ahne treenikaveri, ja se on usein melko optimaalisessa vireessä treenatessaan. Esimerkiksi tänään luoksetulotreenissä Sarianna sanoikin, että hetsaamiselle ei liene tarvetta, koska Velho on muutenkin lähdössä oikein keskittyneesti ja innokkaasti emmekä turhaan halua nostaa virettä niin, että Velho alkaisi vaikkapa äännellä. Yhteistä leikkityyliä pennun kanssa on jonkin verran pitänyt hakea, mutta se voi mennä osittain hampaiden vaihtumisen piikkiin. Nyt kaikki hampaat ovat siis mielestäni jo vaihtuneet. Tänään meillä oli oikein hyvät leikit ja sain Velhosta enemmän irti esimerkiksi sitä taistelutahtoa, jota tiesin siitä kyllä löytyvän. Se myös ihanan aktiivisesti palauttaa lelua. Hauska nähdä, millainen harrastuskaveri siitä kasvaakaan!

Hän on tällä hetkellä aika... haituvainen.