Raparperitaivas ja perunamaa

Kesä tuo tullessaan elämänmuutoksen: muutamme kerrostalosta vanhaan maalaistaloon metsän keskelle ja samalla Joensuusta etelään, pienen kylän perukoille Karkkilan pohjoispuolelle. Tällä hetkellä talo on anoppilani, eli se on meille – myös koirille – hyvin tuttu ja rakas paikka.

Joudumme luopumaan paljosta jättäessämme Joensuun ja muuttopäätös oli siksi vaikea, mutta samalla toteutamme yhden haaveemme ja pääsemme huomattavasti lähemmäs kaikkia perheenjäseniämme. Kolmen hehtaarin tontilla riittää koirillekin tilaa juosta ja puuhastella, ja kesäisin ne pääsevät viilentymään omaan pieneen metsälampeemme. Noki tulee nauttimaan kaikenlaisista yhteisistä pihapuuhista ja talvisin takkatulen edessä makoilemisesta, ja Velho on sielultaan niin maalaiskoira, että se tulee kyllä olemaan kaikin tavoin ihan elementissään. On myös koirien kannalta kiva, että ne tuntevat paikan ja ovat viettäneet siellä paljon aikaa. Niille ovat tuttuja tontin, talon ja piharakennusten nurkat, kanojen kanssa elämisen säännöt ja tietyt toimintatavat, joita siellä maalla kyläillessämme on jo muodostunut.

Uusien harrastuskuvioiden muotoutuminen jännittää, koska harrastuspuitteemme ja treenikaverimme ovat tällä hetkellä aivan erinomaiset ja niistä luopuminen harmittaa paljon. Onneksi tärkeimmät harrastuskaverini, Noki ja Velho, eivät ole menossa minnekään, ja kyllähän sieltä eteläksistä luulisi treenikavereita ja -paikkojakin moneen lajiin löytyvän, vaikka isoihin kaupunkeihin onkin tulevasta kodistamme matkaa. Oman aikansa se varmasti silti ottaa, että kuviot selkenevät ja uudet porukat löytyvät. Harrastaminen tulee ylipäätään edellyttämään aika eri tavalla suunnittelua ja erilaisia rutiineja, kun vanha maalaistalo ottaa oman osansa käytettävissä olevasta ajasta ja energiasta ja kun hallille ei enää kurvatakaan kymmenessä minuutissa. Toisaalta omalla tontilla voi ainakin sulan maan aikaan treenata sitten vaikka ja mitä, mikä on iso etu.

Touko- ja kesäkuun ajan otamme vielä kaiken ilon irti rakkaista Joensuu-asioista ja -ihmisistä, ja sitten on muuton aika. Haikeaa mutta jännittävää ja ihanaa!

Kuvituskuvina vanhoja räpsyjä: Velho ja kanoja viime kesänä
ja Noki muutama vuosi sitten esittelemässä omenasatoa.

Kevät on ihmisen parasta aikaa

Kyllä ei ole kevään voittanutta, ei siitäkään huolimatta, että tänä keväänä on monenlaisia, isoja ajatuksia mielessä. Keväässä parasta on luonnon herääminen, valoisuus ja maastokauden alkaminen. Korkkasimme maastokauden muutama viikko sitten itseksemme jälki- ja esineruututreenillä (poikkeuksellisesti otin molemmat pojat maastotreeneihin: molemmat tekivät esineruudun, ja Velho ajoi lisäksi jäljen), ja hakutreenitkin saimme käyntiin pari viikkoa sitten. Hakutreeneissä olemme Velhon kanssa keskittyneet siihen, mihin viime kauden lopussa jäimme, eli suoriin pistoihin. Treenit ovat menneet kivasti. Ilmaisuakin voisi alkaa rakentaa, mutta en ole vieläkään osannut päättää, opetanko Velholle rulla- vai haukkuilmaisun. Molempiin sillä on ominaisuuksia, äänenkäyttöön toki enemmänkin taipumusta, mutta alan ehkä kallistua rullan puolelle.

Tänään kävimme treenaamassa jälkeä ja esineruutua Sariannan kanssa. Velho oli kovin taitava, ja olin ihan ällikällä lyöty siitä, miten hieno sen jälki oli. Janalla oli vähän haahuilua, mutta haahuilu jäi onneksi sinne janalle. Viime kaudelta tuttu ensimmäisen kepin kirous on kyllä voimissaan edelleen: Velho mennä puksuttaa ensimmäisen kepin yli, vaikka sen vauhti on sopivan rauhallinen ja tekeminen keskittynyttä eli ei ole kyse mistään reikä päässä paahtamisesta. Ensimmäiset kepit on otettava nyt erityistarkkailuun.

Ensimmäisellä videolla jälki, toisella esineruutu pätkittynä. (Videot taitavat olla aika huonolaatuisia blogiin upotettuna, eli kannattaa ehkä avata YouTubessa, jos tässä näyttää mössöltä.)

Veltsun kanssa kotiuduttuamme lähdin heti Nokin kanssa lenkille. Kävimme leppoisalla metsäkävelyllä ja teimme matkan varrella myös tunnistusnoutoa kävyillä (en tajunnut ottaa videolle), tarkkuusruutua ja pudotetun esineen noutoa. Noki ei treenaa kokeisiin, ja se oli tähän mennessä tehnyt pudotetun esineen noutoa pelkästään polulla tai tiellä. Nyt kokeilin pellolla, eikä se ollut Noksulle ongelma eikä mikään. Nokelius oli taitava, kuten videolla näkyy:

He olivat hetken hiljaa ja kuuntelivat miten heidän metsässään vihersi ja suhisi ja mörisi ja lauloi ja lorisi

Otsikon sitaatti Ronja, ryövärintyttärestä tuli mieleeni hiihtolomalla, kun olimme Etelä-Suomessa ja istuskelimme pihalla juomassa teetä. Aurinko paistoi, linnut lauloivat ja katoilta sulavat lumet lorisivat joka puolella. Kevät on lempivuodenaikani. Myöhemmin kävimme lenkillä metsässä, jossa oli jo sen kokoisia alueita vihreänä, että harmitti, kun ei ollut tarkkuusruutuesineitä mukana. Maastokautta odotellessa!

Sen verran pitkä tovi jo vierähtänyt edellisestä postauksesta, että palataan nopeasti vielä jouluun: vietimme aikamoisen reissujoulun, kun kolmen päivän aikana olimme neljässä eri paikassa kylässä ja pari eri yökyläpaikkaakin oli. Aattona oli koossa iso porukka, johon kuului myös pari lasta ja kolmas koira. Kivasti meni, vaikka Veltsulla olikin vähän hankaluuksia jättää narttu rauhaan sisällä. Uudeksivuodeksi tulimme kotiin kaupunkiin, ja vuodenvaihde sujui rauhallisissa merkeissä aika kovasta paukkeesta huolimatta. Noki nukkui lääkittynä, Velho luomuna, verhot kiinni ja telkkarissa Maija Vilkkumaan konsertti. 

Vuosi alkoi uusilla harrastuskuvioilla, kun Velho aloitti pk-tottisryhmässä ja Noki aloitti agilityn pohjataitokurssilla. En suunnittele Noksulle suurta agility(kisa)uraa, vaan lähdin hakemaan lähinnä vaihtelua ja mielenvirkistystä meille molemmille, ja sitä olemme kyllä saaneet. Noki on tykännyt agilitytreeneistä hirmupaljon, ja meille molemmille on tehnyt hyvää vähän rikkoa tokokaavoja ja haastaa tokoon jämähtäneitä, vain vasemman puolen tuntevia aivojamme. Ilmoitin meidät myös jatkokurssille, eli agilityhommien jatkuminen on varmistettu loppukevääksi. 

Tämän päivän treeneistä pyysin videota, kun teimme ensimmäistä kertaa jo ihan oikealta tuntuvaa, lyhyttä rataa. Noksu oli taitava ja meillä oli kivaa. <3

Tokoa Noki treenaa vapareilla, varsin rennolla otteella kyllä, mutta ehkä jotain kehittymistäkin joskus tapahtuu. Ajatukseni koko lajista ovat taas aika ristiriitaiset, koska pidän tokosta kyllä paljon, haluan treenata sitä ja haluan joskus jonkun koiran kanssa mennä vielä kokeeseen ja ihan pärjätäkin siellä, mutta kokeissa ei (aina) mitata sitä asiaa, jota niissä mielestäni oikeasti pitäisi mitata: tottelevaisuutta. Kun koko liike hylätään, koska koiran varpaat ovat väärässä paikassa tai koska koira vähän ääntelee, suhtautumiseni ja uskoni koko lajiin kärsii. Kyse on tietysti osittain myös tuomareiden eroista, mutta silti tuntuu, että oma näkemykseni tokon ideasta ja tarkoituksesta ei oikein vastaa (nyky?)todellisuutta. Silloin koko lajin harrastamisen mielekkyyttä tulee mietittyä. Noki-tokon osalta fakta on toki myös se, että taistelu seuraamisen kanssa väsyttää.

Veltsunkin kanssa treenatessa piru olkapäälläni yrittää välillä kuiskutella korvaan, että ei seuraamisen opettamisesta tule mitään kuitenkaan. Parhaani silti yritän. Myös Velho on harjoitellut tokoa, mutta pääpaino on pk-tottiksessa ja sitä treenaamme tosiaan pienryhmässäkin. Olemme edenneet aika rauhakseltaan eivätkä mitkään kokonaisuudet ole vielä lähellekään kasassa, mutta treenit sujuvat pääasiassa tosi hyvin. Täytyisi muistaa ja jaksaa videoidakin niitä joskus. 

Puolisoni perheen kiisut ovat hyväksyneet Velhonkin osaksi porukkaa.

Muihin uutisiin: Pojat olivat kumpikin omilla tahoillaan hoidossa yhden yön helmikuussa. Noki pääsi koiransa vastikään menettäneen kaverini luokse rauhaan ja huomion keskipisteeksi, ja Nokilla oli kaikesta päätellen aivan ihanaa. Velho puolestaan pääsi Bambu-serkkunsa, Ruura-tätinsä ja muutaman muun koiraystävän laumaan. Sillä oli tietysti vähän hakemista, miten isossa laumassa voi ja uskaltaa käyttäytyä, mutta hyvin se pärjäsi ja metsässä muiden kanssa kirmatessaan sillä oli kuulemma hupia.

Noksun kastrointi-implantin laitosta on kohta viisi kuukautta, eli vaikutusaikaa on reilu kuukausi jäljellä. Pitkään ajattelimme, ettei implantilla ole ollut minkäänlaista vaikutusta mihinkään, mutta tässä eräänä päivänä havahduin siihen, ettei Noki enää lutkuta pissoja ulkona oikeastaan ollenkaan eikä liehitellyt ainakaan tuttuja narttukoiria joululomalla. Hormonien tasaantuminen tekee luultavasti hyvää Nokin helposti kuormittuvalle ja kaiken suuresti tuntevalle päälle eikä haittavaikutuksia ole ollut, joten kirurginen kastrointi taitaa olla jossakin vaiheessa edessä.

Noki 5 vuotta ja terveyskuulumisia

Noki Anselmi Kaunosielu täytti joulupäivänä jo viisi vuotta. Yritin pitkään kirjoittaa siitä, miten äärettömän rakas Nokelius on, mutta tulee itku eivätkä sanatkaan oikein tunnu riittävän. Sanon vain, että on valtavan suuri etuoikeus saada olla Nokin oma tyyppi. <3

Kuva on keväältä tai ehkä jo viime vuodelta. Hassuin, iloisin Noks.

Noksun kemiallisesta kastroinnista on kulunut nyt reilu kaksi kuukautta, mutta minkäänlaisia muutoksia ei ole näkynyt, ei pieniäkään. Ehkä niitä vielä tulee, ehkä ei. Vaikutusaikaa on vielä neljä kuukautta jäljellä. Ihanaa toki, etteivät pelkoni ole käyneet toteen (yksi peloistani oli esimerkiksi se, että Nokista tulisi vähemmän iloinen ja/tai se lakkaisi leikkimästä Velhon kanssa, mutta Noki on edelleen mitä iloisin pikkupoika ja haluaa myös leikkiä pikkuveljensä kanssa joka päivä), mutta täytyy miettiä, mitä teen kirurgisen kastroinnin suhteen, jos kemiallisella ei nyt ole mitään vaikutusta suuntaan tai toiseen.

Velho kävi marraskuussa terveystutkimuksissa. Siltä tutkittiin silmät, lonkat, selkä, kyynärät ja polvetkin, ja kaikki on pelkkää priimaa. Mikä onni! Velho kävi myös hierojalla ensimmäistä kertaa, jos ei pentuajan tutustumiskäyntiä lasketa, ja käyttäytyi yllättävän hyvin, vaikka paikallaan pysyminen oli sen mielestä ihan tylsää.

Velho oppi pitämään kapulaa siivosti eikä vain puruleluna. Jee!

Harrastusvuoden läpikäyntiä

Vuosi ei tietenkään ole vielä ohi ja treenejä ehtii olla vielä useita, mutta halusin tehdä Velhon maastokaudesta jo hieman koontia, joten tässäpä sitten samalla muutenkin kuluneen vuoden harrastuksista.

Kirjoittelin itselleni maaliskuun alussa ylös vuoden 2025 harrastussuunnitelmia, molempien poikien osalta tietysti erikseen. En asettanut varsinaisia tavoitteita, paitsi Noki-tokossa muutaman sellaisen ”haluaisin viedä asiaa x eteenpäin” -tyyppisen, ja tein molempien koirien kanssa vuoden aikana juuri sitä, mikä milloinkin tuntui hyvältä ja mihin itselläni riitti aika ja jaksaminen. Vuoden aikana on ollut aktiivisia ja vähemmän aktiivisia vaiheita, ja olen tehnyt omaa juttuani oman fiilikseni mukaan. Nyt on kiva huomata, että olemme paitsi pitäneet hirveän hauskaa myös edistyneet ja oppineet.

Kuva: Suvi Lehto

NOKI

Maaliskuu 2025: ”Tokossa suurimmat tavoitteet koskevat seuraamista, yllättäen. Lisäksi haluan keskittyä hyvään mielentilaan ja yhteiseen kuplaamme. Suunnitelmissa on myös rakennella ylempien luokkien liikkeitä enemmän, jotta emme vahingossa pääse kyllästymään. Lisäksi voisimme viettää aikaa hakumetsässä ja viedä rullailmaisua eteenpäin. Jos hakumetsissä ei syystä tai toisesta tule käytyä, voisimme aloittaa itseksemme jäljen opettelun ja tehdä useammin myös esine-etsintöjä. Nosework-treenejä olisi mukavaa taas jatkaa.”

Nyt: Tokon osalta vuosi meni juuri kuten suunnittelinkin: Olemme treenanneet seuraamista, ja seuruutunnelin päässä näkyy valoa, hetkittäin ehkä aika voimakastakin sellaista. Mielentilan – sekä koiran että omani – paraneminen on ollut ehdottomasti vuoden parhaita juttuja Noki-tokossa. Olemme myös tehneet ylempien luokkien liikkeitä mukavasti. Yhteistyömme on kehittynyt entisestään, kun rutiinit ovat alkaneet kantaa ja kun olen oppinut ymmärtämään Nokin hieman erityislaatuista mieltä vielä paremmin. Noksu on mitä kiltein ja iloisin pieni tokokaveri.

Noseworkia emme tehneet kai kertaakaan, ja hakutreeneissä Noki taisi käydä pari kertaa. Jäljen opettelu on aloitettu, ja esine-etsintöjäkin Noki on päässyt tekemään. Olen tänä vuonna todennut, että Noki ja hakutreenit ovat sellainen yhtälö, joka tuskin enää usein toteutuu. Hakutreenit kokonaisuutena ovat tarpeettoman kuormittavia Noksulle nykyään, vaikka – tai varmaan juuri siksi koska – se pitää hausta todella paljon. Itseksemme voimme tehdä ja teemmekin eri esine-etsintöjä (esineruutua, pudotettua ja tarkkuutta) ja joskus jälkeä, ehkäpä kepon kanssa joskus myös jotain pieniä hakujuttuja.

Nokin harrastusvuosi on ollut mielestäni oikein hyvä. Meillä on ollut kovin hauskaa yhdessä, ja olemme tehneet hommia omassa tahdissamme ja kehittyneet pikkuhiljaa. Kirjoitin tästä joskus aiemminkin, mutta Nokin kanssa harrastaminen tuntuu erilaiselta nyt, kun harrastuskaverina on toinenkin koira – ja nimenomaan hyvällä tavalla erilaiselta.

Ensi vuonna jatkamme harrastuksia pääasiassa samaan malliin, tai sitten saatan keksiä meille jotain uuttakin mielenvirkistystä tokon rinnalle. Tokon osalta suuri muutos aiempaan on tietysti se, että ryhmäpaikka vaihtuu pelkkään itsenäiseen treenaamiseen. Täytyy itse muistaa ja jaksaa olla aktiivinen ja pyytää kavereita välillä mukaan treenaamaan. Erityisesti ryhmäpaikkistreenejä on muistettava järjestää edes joskus, koska tänä vuonna Nokin paikallaolo(mielentila) on mennyt todella paljon eteenpäin ja haluaisin jatkaa sen vahvistamista. 

Kuva: Suvi Lehto

Kuva: Kiira Käyhkö

VELHO

Maaliskuu 2025: ”Suunnitelmissa on pitää hauskaa treenikentillä ja rakentaa pohjia erityisesti tokoon ja samalla vähän myös pk-tottikseen. Koetan muistaa harjoitella erilaisissa häiriöissä ja ympäristöissä. Teknisistä asioista haluan panostaa erityisesti seuraamiseen, koska en osaa opettaa sitä. Maastokaudella tutustumme ainakin hakuun ja esineruutuun, mahdollisesti voisimme tehdä myös jäljen alkeita. Katsotaan, minkä verran on aikaa ja treeniseuraa ja mistä Velho innostuu. Ihan huviksemme ja kokemuksen vuoksi voisimme käydä keväällä pentunäyttelyssä.”

Nyt: Velhon harrastukset menivät kuten suunnittelinkin; maastolajeja olemme tosin tehneet monipuolisemmin kuin odotin. Tokon ja tottiksen pohjia on rakenneltu hyvällä fiiliksellä, ja olen koettanut panostaa seuraamisen opettamiseen. Maastokauden alettua toko/tottis jäi huomattavasti vähemmälle huomiolle, joten kentällä edistyminen on ollut hidasta, mutta maasto-osaaminen on mennyt eteenpäin sitten senkin edestä. Velho on treenannut hakua, jälkeä ja esineruutua ja tehnyt pudotetun ja tarkkuusnoudon alkeita. Pitkätukka on osoittanut olevansa lapsinero ja aivan luotu pk-lajeihin. Olemme myös harjoitelleet erilaisissa häiriöissä ja ympäristöissä – vaikka monipuolistamisen varaa on kyllä edelleen – ja kävimme pyörähtämässä pentunäyttelyssäkin.

Ensi vuodelle ajatukset ovat melko pk-painotteiset. Saimme paikan pk-tottisryhmästä, mutta jatkanemme myös tokojuttuja itsenäisesti enemmän tai vähemmän. Talvikaudella voisimme ehkä aloitella myös haukkuilmaisun rakentamista, ja muuten jatkamme maastoja sitten mahdollisimman pian siitä, mihin nyt jäimme. Mitään erityisiä tavoitteita ensi vuodelle ei ole, vaikka pitkällä tähtäimellä haaveita toki on ja aina välillä tarkastelen tekemisiämme miettien, ovatko haaveet realistisia ja jos ovat, milloin. Ajatus on kuitenkin treenata omien resurssien mukaan ja pitää hauskaa ja katsoa, mihin se johtaa. 

Kuva: Anni Rask