Nokin kastraatiokertomus

Noki kävi vihdoin pari viikkoa sitten kirurgisessa kastraatiossa. Sillehän laitettiin vuosi sitten kastraatioimplantti, jonka vaikutus oli nyt jo loppunutkin ihan hyvä tovi sitten, ja päätin, että tänä syksynä kastroidaan oikeasti. Leikkaus meni hyvin ja toipuminenkin lähti aluksi ihan hyvin käyntiin. Olin onneksi myös viime hetkellä muistanut kertoa lekurille muutaman vuoden takaisesta Rimadyl-keissistä, jolloin Nokilta tuli tavaraa ulos molemmista päistä kellon ympäri ja Rimadyl oli unohdettava kokonaan, ja nyt kipulääke ehdittiin vielä kassalla vaihtaa toiseen ja laittaa samalla vatsan toimintaa tukeva valmiste mukaan. Kipiksestäkään ei siis tällä kertaa tullut ongelmia.

Vajaa viikko leikkauksen jälkeen haava kuitenkin tulehtui. Kävin apteekista antibiootit ja Betadinea, joilla ehdittiin hoitaa vuorokausi, kunnes seuraavana päivänä töistä tullessani piti jälleen soittaa lekuriin: kun tulehdusmätä väheni, alta paljastui ainakin sentin kokoinen onkalomainen haava, jonka kohdalta tikki näytti olevan irti. Soitin lääkäriin perjantaina tuntia ennen klinikan sulkeutumista, joten eipä tilanteelle kummempia voitu tehdä – en tiedä, olisiko voitu muutenkaan – mutta saimme ohjeeksi jatkaa puhdistusta ja olla tarvittaessa yhteydessä päivystykseen tai maanantaiaamuna omalle klinikalle. Nokin itsensä lisäksi myös Velho olisi ollut todella innokas hoitamaan tulehtunutta haavaa, joten poikia täytyi muutaman päivän (ja yön) ajan pitää erillään, ellei joku ollut ihan koko ajan vieressä vahtimassa. Se oli kurjaa, kuten sekin, että Noki oli omasta mielestään aivan erinomaisessa kunnossa ja olisi kovasti halunnut vain leikkiä ja kirmailla Velhon kanssa. 

Antibioottikuurin loppuvaiheessa Nokille tuli pahoinvointia ja se oksensi joka aterian jälkeen muutaman tunnin viiveellä, joten lopetimme antibiootit puolisentoista vuorokautta etuajassa. Haava oli onneksi lähtenyt jo todella hyvin paranemaan, vaikka odotin, että sellaista reikää parannellaan tovi jos toinenkin. Nyt leikkauksesta on pari viikkoa ja tulehduksesta reilu viikko, ja tilanne näyttää hyvältä. Vielä täytyy puhdistaa ja tarkastaa haava päivittäin, ja seuraan myös, miten käy paranevan haavan kohdalla näkyvälle vähän irralliselle tikille, mutta uskallan jo huokaista helpotuksesta.

Sulevi vierihoitajana. <3

Kastrointipäivänä eläinlääkärissä myös ultrattiin Nokin sappi. Alkuvuodesta 2023 Nokilla todettiin sapessa sakkaa ja sakkatiivistymiä, ja Noksu söi vähän aikaa Ursocholia. Sittemmin vointi on pysynyt hyvänä pelkällä vähärasvaisella ruokavaliolla, ja nyt pyysin ultran lähinnä vain siksi, koska edellisestä kontrollista oli jo pitkä aika. Kesän ja syksyn aikana Noksu on kyllä muutaman yksittäisen kerran oksentanut sappinestettä – minkä voisi ehkä laittaa myös muuttostressin piikkiin – ja lisäksi kirputtanut vatsaansa/kylkeään ehkä epätavallisen paljon, mutta merkittäviä oireita ei ole ollut. Odotin siis ultrassakin näkyvän vain normaaleja asioita ja ehdin jo miettiä, että ehkä tyhmää käyttää tähän rahaa turhaan, mutta sielläpä olikin sitten sakkaa niin, että saatiin taas Ursochol-resepti ja käsky mennä puolen vuoden päästä kontrolliin. Resepti tosin odottaa vielä pöydälläni ja Ursocholit apteekissa, koska ajattelin, että selviytyköön Noki ja Nokin vatsa nyt ensin tästä kastraatiosta kaikkine lääkkeineen. Katsellaan sitä Ursocholia sitten sen jälkeen. 

Sappi ei siis ollut todellakaan missään ihan kamalassa kunnossa, ei lähellekään, mutta itku tuli silti heti siinä tutkimushuoneessa lääkärin vielä ultratessa, kun henkistä kuormaa oli muutenkin vähän kertynyt. Siksi kastraatiokomplikaatiotkin rasittivat erityisen paljon, varsinkin, kun kastroinnista toipuminen sujuu yleensä nopeasti ja mukavasti enkä odottanut tällaista onkalohaava-show’ta – vaikka tässä vaiheessa uskallan ehkä jo sanoa, että ei se sitten mikään ihan älytön show loppujen lopuksi ollutkaan. Ja onneksi Noki itse on ollut koko ajan reipas ja hyväntuulinen!

He olivat hetken hiljaa ja kuuntelivat miten heidän metsässään vihersi ja suhisi ja mörisi ja lauloi ja lorisi

Otsikon sitaatti Ronja, ryövärintyttärestä tuli mieleeni hiihtolomalla, kun olimme Etelä-Suomessa ja istuskelimme pihalla juomassa teetä. Aurinko paistoi, linnut lauloivat ja katoilta sulavat lumet lorisivat joka puolella. Kevät on lempivuodenaikani. Myöhemmin kävimme lenkillä metsässä, jossa oli jo sen kokoisia alueita vihreänä, että harmitti, kun ei ollut tarkkuusruutuesineitä mukana. Maastokautta odotellessa!

Sen verran pitkä tovi jo vierähtänyt edellisestä postauksesta, että palataan nopeasti vielä jouluun: vietimme aikamoisen reissujoulun, kun kolmen päivän aikana olimme neljässä eri paikassa kylässä ja pari eri yökyläpaikkaakin oli. Aattona oli koossa iso porukka, johon kuului myös pari lasta ja kolmas koira. Kivasti meni, vaikka Veltsulla olikin vähän hankaluuksia jättää narttu rauhaan sisällä. Uudeksivuodeksi tulimme kotiin kaupunkiin, ja vuodenvaihde sujui rauhallisissa merkeissä aika kovasta paukkeesta huolimatta. Noki nukkui lääkittynä, Velho luomuna, verhot kiinni ja telkkarissa Maija Vilkkumaan konsertti. 

Vuosi alkoi uusilla harrastuskuvioilla, kun Velho aloitti pk-tottisryhmässä ja Noki aloitti agilityn pohjataitokurssilla. En suunnittele Noksulle suurta agility(kisa)uraa, vaan lähdin hakemaan lähinnä vaihtelua ja mielenvirkistystä meille molemmille, ja sitä olemme kyllä saaneet. Noki on tykännyt agilitytreeneistä hirmupaljon, ja meille molemmille on tehnyt hyvää vähän rikkoa tokokaavoja ja haastaa tokoon jämähtäneitä, vain vasemman puolen tuntevia aivojamme. Ilmoitin meidät myös jatkokurssille, eli agilityhommien jatkuminen on varmistettu loppukevääksi. 

Tämän päivän treeneistä pyysin videota, kun teimme ensimmäistä kertaa jo ihan oikealta tuntuvaa, lyhyttä rataa. Noksu oli taitava ja meillä oli kivaa. <3

Tokoa Noki treenaa vapareilla, varsin rennolla otteella kyllä, mutta ehkä jotain kehittymistäkin joskus tapahtuu. Ajatukseni koko lajista ovat taas aika ristiriitaiset, koska pidän tokosta kyllä paljon, haluan treenata sitä ja haluan joskus jonkun koiran kanssa mennä vielä kokeeseen ja ihan pärjätäkin siellä, mutta kokeissa ei (aina) mitata sitä asiaa, jota niissä mielestäni oikeasti pitäisi mitata: tottelevaisuutta. Kun koko liike hylätään, koska koiran varpaat ovat väärässä paikassa tai koska koira vähän ääntelee, suhtautumiseni ja uskoni koko lajiin kärsii. Kyse on tietysti osittain myös tuomareiden eroista, mutta silti tuntuu, että oma näkemykseni tokon ideasta ja tarkoituksesta ei oikein vastaa (nyky?)todellisuutta. Silloin koko lajin harrastamisen mielekkyyttä tulee mietittyä. Noki-tokon osalta fakta on toki myös se, että taistelu seuraamisen kanssa väsyttää.

Veltsunkin kanssa treenatessa piru olkapäälläni yrittää välillä kuiskutella korvaan, että ei seuraamisen opettamisesta tule mitään kuitenkaan. Parhaani silti yritän. Myös Velho on harjoitellut tokoa, mutta pääpaino on pk-tottiksessa ja sitä treenaamme tosiaan pienryhmässäkin. Olemme edenneet aika rauhakseltaan eivätkä mitkään kokonaisuudet ole vielä lähellekään kasassa, mutta treenit sujuvat pääasiassa tosi hyvin. Täytyisi muistaa ja jaksaa videoidakin niitä joskus. 

Puolisoni perheen kiisut ovat hyväksyneet Velhonkin osaksi porukkaa.

Muihin uutisiin: Pojat olivat kumpikin omilla tahoillaan hoidossa yhden yön helmikuussa. Noki pääsi koiransa vastikään menettäneen kaverini luokse rauhaan ja huomion keskipisteeksi, ja Nokilla oli kaikesta päätellen aivan ihanaa. Velho puolestaan pääsi Bambu-serkkunsa, Ruura-tätinsä ja muutaman muun koiraystävän laumaan. Sillä oli tietysti vähän hakemista, miten isossa laumassa voi ja uskaltaa käyttäytyä, mutta hyvin se pärjäsi ja metsässä muiden kanssa kirmatessaan sillä oli kuulemma hupia.

Noksun kastrointi-implantin laitosta on kohta viisi kuukautta, eli vaikutusaikaa on reilu kuukausi jäljellä. Pitkään ajattelimme, ettei implantilla ole ollut minkäänlaista vaikutusta mihinkään, mutta tässä eräänä päivänä havahduin siihen, ettei Noki enää lutkuta pissoja ulkona oikeastaan ollenkaan eikä liehitellyt ainakaan tuttuja narttukoiria joululomalla. Hormonien tasaantuminen tekee luultavasti hyvää Nokin helposti kuormittuvalle ja kaiken suuresti tuntevalle päälle eikä haittavaikutuksia ole ollut, joten kirurginen kastrointi taitaa olla jossakin vaiheessa edessä.

Noki 5 vuotta ja terveyskuulumisia

Noki Anselmi Kaunosielu täytti joulupäivänä jo viisi vuotta. Yritin pitkään kirjoittaa siitä, miten äärettömän rakas Nokelius on, mutta tulee itku eivätkä sanatkaan oikein tunnu riittävän. Sanon vain, että on valtavan suuri etuoikeus saada olla Nokin oma tyyppi. <3

Kuva on keväältä tai ehkä jo viime vuodelta. Hassuin, iloisin Noks.

Noksun kemiallisesta kastroinnista on kulunut nyt reilu kaksi kuukautta, mutta minkäänlaisia muutoksia ei ole näkynyt, ei pieniäkään. Ehkä niitä vielä tulee, ehkä ei. Vaikutusaikaa on vielä neljä kuukautta jäljellä. Ihanaa toki, etteivät pelkoni ole käyneet toteen (yksi peloistani oli esimerkiksi se, että Nokista tulisi vähemmän iloinen ja/tai se lakkaisi leikkimästä Velhon kanssa, mutta Noki on edelleen mitä iloisin pikkupoika ja haluaa myös leikkiä pikkuveljensä kanssa joka päivä), mutta täytyy miettiä, mitä teen kirurgisen kastroinnin suhteen, jos kemiallisella ei nyt ole mitään vaikutusta suuntaan tai toiseen.

Velho kävi marraskuussa terveystutkimuksissa. Siltä tutkittiin silmät, lonkat, selkä, kyynärät ja polvetkin, ja kaikki on pelkkää priimaa. Mikä onni! Velho kävi myös hierojalla ensimmäistä kertaa, jos ei pentuajan tutustumiskäyntiä lasketa, ja käyttäytyi yllättävän hyvin, vaikka paikallaan pysyminen oli sen mielestä ihan tylsää.

Velho oppi pitämään kapulaa siivosti eikä vain puruleluna. Jee!

Nokeliuksen kuulumisia

Minulla on ollut blogin luonnoksissa lähes vuoden ajan teksti kemiallisesta kastroinnista, ja keväästä asti luonnoksissa on lojunut pohdintaa myös Nokin tokoharrastuksesta. Syystä tai toisesta tekstit ovat jääneet julkaisematta, ja nyt ne ovat sisällöltään jo osittain vanhentuneetkin. Aiheet ovat kuitenkin nyt ajankohtaisempia kuin koskaan: Nokille laitettiin tänään kastraatioimplantti, ja seuran pienryhmähaku ensi vuodelle on käynnissä eli harrastuskuvioita on taas mietittävä ihan oikeasti.

Aloitetaan vaikka siitä kemiallisesta kastroinnista. Kastroinnin syistä saisi varmaan kokonaisen postauksen, mutta lyhyesti sanottuna toivon, että kastrointi tasaisi Nokin mielen ja vatsankin toimintaa. Olen pyöritellyt asiaa päässäni jo pitkään, ja vaikka kyseessä ei ole mikään lopullinen, peruuttamaton asia, olen epäröinyt kamalasti ja miettinyt tätä varmaan aivan liikaakin. Kaikki Nokin tuntevat ihmiset ovat kannustaneet kokeilemaan, samoin tutut eläinlääkärit. Silti koiran luonnolliseen hormonitoimintaan puuttumiseen on suuri kynnys, kun siihen ei ole mitään päivänselvää terveydellistä syytä, kuten eturauhasvaivoja. Mietityttää, miten implantti vaikuttaa Nokiin ja muuttuuko poikien suhde jotenkin, vaikka eihän sitä tiedä kuin kokeilemalla. Joidenkin viikkojen tai kuukausien kuluttua sitten nähdään, mikä implantin todellinen vaikutus on.

Implantista tulee kahden vuoden dopingvaroaika, mistä päästäänkin sopivasti aasinsillalla Nokin harrastuskuvioihin. Jo kauan ennen lopullista implanttipäätöstä päätin, että Nokin koetavoitteet laitetaan ainakin toistaiseksi syrjään. Jatkamme tokon parissa, mutta en tiedä, menemmekö enää kokeisiin – ehkä joskus vuosien päästä, jos siltä tuntuu, ehkä ei. Noki on taitava ja hieno poika, ja treeneissä homma toimii erinomaisesti ja meillä on hirveän kivaa yhdessä, mutta Noki arvostaa rutiineja, tuttuja ja turvallisia asioita ympärillään ja hyvässä, rennossa mielentilassa olevaa ohjaajaa. Koetilanteet tai muut vastaavat häppeningit eivät ole sille mieluisia tai mukavia. Voisimme tietysti harjoittelemalla saada koemielentilaa sen verran paremmaksi ja rutiinit sen verran vahvoiksi, että selviytyisimme koetilanteesta kunnialla, mutta miksi pitäisi? Meillä molemmilla on myös ollut treeneissä kivempaa sen jälkeen, kun päätin toistaiseksi unohtaa kokeet, vaikka viimeaikaiseen treenifiilikseemme on tietysti vaikuttanut moni muukin asia.

Haku ensi vuoden pienryhmiin on auki, ja aion hakea paikkaa tokopuolelta vain Velholle. Ensi vuodellekin on kyllä tulossa ainakin pari sellaista ryhmää, jotka voisivat sopia Nokin taitotasolle, mutta tällä hetkellä tarvitsen kouluttajaa eniten seuruuasioissa. Ryhdyimme rakentamaan seuraamista uudelleen tänä vuonna Sariannan opissa ja olemme päässeet siinä hyvään vauhtiin (kai?), enkä nyt kaipaisi ketään muuta sotkemaan sitä. Muutenkin ajatus kouluttajan vaihtumisesta tuntuu (Nokin kohdalla) tällä hetkellä raskaalta, ja nyt on sellainen olo, että jatkan treenaamista mieluummin itsekseni ja vapareilla kavereiden kanssa. Koetavoitteiden syrjään laittaminen ei myöskään tarkoita sitä, etteikö Nokinkin kanssa harrastaminen olisi tavoitteellista – koe-/tulostavoitteet eivät ole ainoita mahdollisia tavoitteita.

Puolitosissani mietin, hakisinko Noksulle hoopers-ryhmäpaikkaa, mutta en tiedä. Joka tapauksessa Noks pääsee tekemään tokoa sitten vapaavuoroilla. Ryhmäpaikasta luopuminen – tai siis sen hakematta jättäminen – tuntuu isommalta jutulta kuin onkaan, mutta Noki on kuitenkin koiristani ensimmäinen, jonka kanssa olen oikeasti tavoitteellisesti ja aktiivisesti harrastanut ja jonka kanssa aloitin nykyisessä seurassamme harrastamisen. Ehkä se vähän selittää tätä hyvin tarpeettomalta tuntuvaa haikeuttani.

Muita Noki-kuulumisia: Se kävi heinäkuussa hammaskivenpoistossa ja hammasröntgenissä, ja kaikki oli kunnossa. Sillä on jo pitkään ollut erinomainen ruokahalu. Se kävi hierojalla viimeksi syyskuussa ja oli tokokoiralle tyypillisesti toispuoleinen mutta muuten hyvässä kunnossa. Sen helmikuussa murtunut häntä on aivan normaali. Se nauttii metsäretkistä, tokotreeneistä, Velhon kanssa leikkimisestä ja siitä, kun koko perhe on yhdessä sohvalla. 

Tänään sille laitettiin tosiaan kastraatioimplantti, jonka vaikutus kestää noin puoli vuotta. Sillä on eläinlääkärissä nykyään sellainen kokovartalotärinä, että sen hampaatkin kalisevat, mutta se on ihan kamalan kiltisti ja yrittää tsempata ja olla hirveän rohkea ja reipas poika. Jännityksestään huolimatta se katsoo minua suuret pyöreät silmät loistaen, steppaa edessäni namien toivossa ja luikertelee jalkojeni välissä. Se on niin kiltti ja iloinen ja rakas.