Noki kävi vihdoin pari viikkoa sitten kirurgisessa kastraatiossa. Sillehän laitettiin vuosi sitten kastraatioimplantti, jonka vaikutus oli nyt jo loppunutkin ihan hyvä tovi sitten, ja päätin, että tänä syksynä kastroidaan oikeasti. Leikkaus meni hyvin ja toipuminenkin lähti aluksi ihan hyvin käyntiin. Olin onneksi myös viime hetkellä muistanut kertoa lekurille muutaman vuoden takaisesta Rimadyl-keissistä, jolloin Nokilta tuli tavaraa ulos molemmista päistä kellon ympäri ja Rimadyl oli unohdettava kokonaan, ja nyt kipulääke ehdittiin vielä kassalla vaihtaa toiseen ja laittaa samalla vatsan toimintaa tukeva valmiste mukaan. Kipiksestäkään ei siis tällä kertaa tullut ongelmia.
Vajaa viikko leikkauksen jälkeen haava kuitenkin tulehtui. Kävin apteekista antibiootit ja Betadinea, joilla ehdittiin hoitaa vuorokausi, kunnes seuraavana päivänä töistä tullessani piti jälleen soittaa lekuriin: kun tulehdusmätä väheni, alta paljastui ainakin sentin kokoinen onkalomainen haava, jonka kohdalta tikki näytti olevan irti. Soitin lääkäriin perjantaina tuntia ennen klinikan sulkeutumista, joten eipä tilanteelle kummempia voitu tehdä – en tiedä, olisiko voitu muutenkaan – mutta saimme ohjeeksi jatkaa puhdistusta ja olla tarvittaessa yhteydessä päivystykseen tai maanantaiaamuna omalle klinikalle. Nokin itsensä lisäksi myös Velho olisi ollut todella innokas hoitamaan tulehtunutta haavaa, joten poikia täytyi muutaman päivän (ja yön) ajan pitää erillään, ellei joku ollut ihan koko ajan vieressä vahtimassa. Se oli kurjaa, kuten sekin, että Noki oli omasta mielestään aivan erinomaisessa kunnossa ja olisi kovasti halunnut vain leikkiä ja kirmailla Velhon kanssa.
Antibioottikuurin loppuvaiheessa Nokille tuli pahoinvointia ja se oksensi joka aterian jälkeen muutaman tunnin viiveellä, joten lopetimme antibiootit puolisentoista vuorokautta etuajassa. Haava oli onneksi lähtenyt jo todella hyvin paranemaan, vaikka odotin, että sellaista reikää parannellaan tovi jos toinenkin. Nyt leikkauksesta on pari viikkoa ja tulehduksesta reilu viikko, ja tilanne näyttää hyvältä. Vielä täytyy puhdistaa ja tarkastaa haava päivittäin, ja seuraan myös, miten käy paranevan haavan kohdalla näkyvälle vähän irralliselle tikille, mutta uskallan jo huokaista helpotuksesta.
Sulevi vierihoitajana. <3
Kastrointipäivänä eläinlääkärissä myös ultrattiin Nokin sappi. Alkuvuodesta 2023 Nokilla todettiin sapessa sakkaa ja sakkatiivistymiä, ja Noksu söi vähän aikaa Ursocholia. Sittemmin vointi on pysynyt hyvänä pelkällä vähärasvaisella ruokavaliolla, ja nyt pyysin ultran lähinnä vain siksi, koska edellisestä kontrollista oli jo pitkä aika. Kesän ja syksyn aikana Noksu on kyllä muutaman yksittäisen kerran oksentanut sappinestettä – minkä voisi ehkä laittaa myös muuttostressin piikkiin – ja lisäksi kirputtanut vatsaansa/kylkeään ehkä epätavallisen paljon, mutta merkittäviä oireita ei ole ollut. Odotin siis ultrassakin näkyvän vain normaaleja asioita ja ehdin jo miettiä, että ehkä tyhmää käyttää tähän rahaa turhaan, mutta sielläpä olikin sitten sakkaa niin, että saatiin taas Ursochol-resepti ja käsky mennä puolen vuoden päästä kontrolliin. Resepti tosin odottaa vielä pöydälläni ja Ursocholit apteekissa, koska ajattelin, että selviytyköön Noki ja Nokin vatsa nyt ensin tästä kastraatiosta kaikkine lääkkeineen. Katsellaan sitä Ursocholia sitten sen jälkeen.
Sappi ei siis ollut todellakaan missään ihan kamalassa kunnossa, ei lähellekään, mutta itku tuli silti heti siinä tutkimushuoneessa lääkärin vielä ultratessa, kun henkistä kuormaa oli muutenkin vähän kertynyt. Siksi kastraatiokomplikaatiotkin rasittivat erityisen paljon, varsinkin, kun kastroinnista toipuminen sujuu yleensä nopeasti ja mukavasti enkä odottanut tällaista onkalohaava-show’ta – vaikka tässä vaiheessa uskallan ehkä jo sanoa, että ei se sitten mikään ihan älytön show loppujen lopuksi ollutkaan. Ja onneksi Noki itse on ollut koko ajan reipas ja hyväntuulinen!
