Minä oikein tunnen, miten talvi valuu yltäni

"Ja tässä Ronja nyt oli, hän oli syöksynyt päätäpahkaa kevääseen. Kaikkialla hänen ympärillään oli niin ihanaa, se täytti hänet kokonaan ja hän huusi kuin lintu korkeasti ja kimeästi, kunnes hänen täytyi selittää Birkille.
– Minun oli huudettava keväthuuto, muuten halkean. Kuuntele! Kuulet kai kevään!
He olivat hetken hiljaa ja kuuntelivat miten heidän metsässään vihersi ja suhisi ja mörisi ja lauloi ja lorisi. Kevään villi, raikas laulu kaikui kaikkialla, kaikissa puissa ja kaikissa vesissä ja kaikissa vehreissä pensaikoissa. 
– Minä oikein tunnen, miten talvi valuu yltäni, Ronja sanoi. – Pian olen niin kevyt että voin lentää.”
(Astrid Lindgren: Ronja, ryövärintytär)

Kevät! Lempivuodenaikani! Olo on kuin uudesti syntynyt. Keväällä on hirveän vaikea stressata – vaikka tässä valmistumisen kynnyksellä stressattavaa saattaisi ollakin – ja hirveän helppo tuntea olevansa niin kevyt, että voi lentää.

Velho täytti vajaa viikko sitten jo kuusi kuukautta. Aika on mennyt ihan hullun nopeasti, ja tuossa eräänä päivänä mietiskelin, että tavallaan talvikin tuntuu vain hujahtaneen ohi, kun oli pieni pennuntuoksuinen piristysruiske kotona ja pennun myötä myös enemmän eloa ja sisältöä päivissä. Kepon kanssa puhuimme pari päivää sitten siitäkin, miten hassulta tuntuu, että vain puoli vuotta aiemmin meillä oli ainoastaan yksi koira. Ajatus tuntuu nyt jo vieraalta ja kaukaiselta, ja on myös todella outoa ajatella, että juuri Velho ei olisi osa perhettämme. Veltsusta on tullut meille ihan valtavan tärkeä perheenjäsen. <3

Pojilla oli viikonloppuna kaikenlaista puuhaa, ja nyt täällä on väsyneitä koiria. Lauantaina lähdin Velhon kanssa bussilla keskustaan. Se oli Veltsulle käytännössä uutta, koska olemme matkustaneet bussilla ja käyneet keskustassa vain yhden ainoan kerran Velhon ollessa aivan pikkuruinen pentu. Nyt jo vähän isommaksi kasvanut pentu matkusti bussissa silti kiltisti ja reippaasti – vinkui kyllä, mutta se on aika pieni murhe. Pelkäsin Velhon oksentavan, koska sillä on autossa edelleen matkapahoinvointia, mutta ei se onneksi oksentanut yhdelläkään viikonlopun neljästä bussimatkasta. 

Jäimme jo yliopiston pysäkillä pois ja kävelimme siitä reilun kilometrin matkan torille. Torilavalla Kauppakadun puolella oli joku vaalitilaisuus, paljon ihmisiä ja kaiuttimista kuuluvaa puhetta, mutta Velho ei välittänyt ollenkaan. Vältimme silti menemästä ihmisjoukon keskelle ja kuljimme tyhjän torin läpi kohti Metropolia (eli jopa Joensuun mittakaavassa pientä ja hyvin hiljaista kauppakeskusta), jossa kävimme vähän pyörimässä. Sieltä lähdettyämme pidimme ulkona pari lyhyttä leikkituokiota, ja keskustassakin Velho syttyi kyllä heti lelun nähdessään. Pentu käyttäytyi keskustassa hyvin ja oli pääasiassa oikein reipas, mutta pari vähän hassuakin jännittämistä oli. Velho alkaa kuitenkin olla mörköiässä, joten ehkä jännäilyt menevät sen piikkiin. Pitää käydä uudestaan keskustassa katselemassa Velhon meininkejä, ja tuumasin, että voisi kyllä muutenkin lähteä vaikka molempien koirien kanssa pitkästä aikaa nauttimaan jokirannasta.

Keskustareissu päättyi kirjastoon, jossa minä ja kepo kävimme äänestämässä. Vähän myöhemmin päivällä piti siis tietysti lähteä vaalifrapeille lähikahvilaamme, jonne Noksu pääsi mukaan Velhon jäädessä kotiin lepäämään. Noki tiesi taas, minne olemme menossa, ja kahvilassa se tiesi, että hetkenä minä hyvänsä sillekin tarjoillaan herkkuja. Naurattaa, että meidän koirillamme on oikeasti oma vakkarikahvila. Kokeneena vakioasiakkaana Noki käyttäytyi tietysti mallikelpoisesti. Kahvilaan tuli joku pikkukoira, joka kuulemma pelkää isoja koiria ja aina räksyttää niille, mutta Noki osasi olla niin kohtelias ja kerrankin niin rauhallinen, että pieni uskalsi käydä haistelemassa Nokia hiirenhiljaa.

Sunnuntaina oli vuorossa Velhon ensimmäinen mätsäri – ja ehkä myös viimeinen, koska emme haaveile näyttelyurasta. Olimme taas bussilla liikenteessä, koska auto oli kepolla, mutta hyvin sujui jälleen. Olin ilmoittautunut talkoolaiseksi rakennusryhmään ja olimme paikalla jo vähän ennen talkoovuoron alkamista, joten otin Velhon pieneksi hetkeksi kentälle leikkimään ja päästelemään höyryjä ennen kuin se joutui häkkiin odottelemaan. Sitten se esittelikin aina kotiinlähtöön asti aivan timanttista häkkikäytöstä kaikesta härdellistä, suuresta koiramäärästä ja kovasta melusta piittaamatta, makoili vain kaikessa rauhassa ja katseli meininkejä häkin verkko-oven läpi. Miten hieno pitkätukka!

Ravia ja seisomista olimme harjoitelleet pari kertaa itseksemme ja tuomarin käsittelyä yhden kerran Sariannan avustuksella. Muiden koirien kanssa kehässä oleminen ja vieraan tuomarin lähestyminen olivat siis kokonaan kokematta, mutta Velho on kaikkialla tehnyt mukavasti ja keskittyneesti hommia ja oppi myös ihan hetkessä seisomaan kärsivällisesti paikallaan, joten luotin sen kyllä osaavan käyttäytyä. Ja osasihan se! Tuli oikeasti ihan tippa linssiin, kun pentu käyttäytyi niin hienosti ja oli kehässä tekemässä juttuja minun kanssani. En jaksanut mätsäriä varten tehdä sen turkille yhtään mitään, en asetellut sen jalkoja seisotuksessa enkä tiedä, peitsasiko se tai miltä kehässä olemisemme muutenkaan näytti. Se kuitenkin tuntui todella hyvältä, mikä oli ainoa tavoitteeni. Olin ihan supertyytyväinen.

Saimme sinisen nauhan, ja ennen sinisten kehää Velho ehti käydä mökissään kunnolla unille, joten jouduin sen sieltä vielä herättelemään. Sinisten kehässäkään ei tullut menestystä, mutta edelleen olin tyytyväinen Veltsun käytökseen, etenkin koska kehässä oli aika ahdasta. Pentunäyttelyilmoa menemään siis vain – halusin kokea tämän mätsärin ensin, jos se vaikka olisikin ollut ihan katastrofi. :D

Näillä korvilla voitan taatusti kaikki t. Velho

Mätsärin jälkeen lähdin Nokin kanssa ulos. Teimme kevään ensimmäiset esine-etsinnät! Yksi esineruutu, yksi pudotetun esineen nouto ja kaksi tarkkuusetsintää (toinen sellaisella pääsiäismunan muovisella lelulla ja toinen kolikolla). Melko pienessä mittakaavassa kaikki, mutta olipa ihan tosi mukavaa – ja nyt alueita ja matkoja on taas hyvä lähteä pikkuhiljaa kasvattamaan. Vaikka Noksun kanssa ei tähdätä pk-kokeisiin, on huippua nähdä, miten osaava se jo on ja miten nopeasti se on monissa maastohommissa kehittynyt. Haluan myös viedä sitä edelleen eteenpäin, ja esimerkiksi haussa tavoitteena on kyllä joskus saada sille toimiva rullailmaisu. 

Videon lopussa on myös vähän muita lenkkihupsutteluja. Nokipoika niin hyvä poika! <3

Hännän parantelua ja pentujuttuja

Velho on nyt 5,5 kuukauden ikäinen ja painaa 18 kg. Korkeutta emme ole hetkeen mitanneet, mutta silmämääräisesti ero Nokiin on niin pieni, että luulisin Velhon sään olevan jossain 55–56 sentin tienoilla. Vertailun vuoksi: Noki painoi 5-kuisena noin 13 kg ja oli noin 49 cm korkea. Velho on siis kyllä tosiaan jo pari viikkoa vanhempi kuin Noki noissa mitoissa, mutta iso poika joka tapauksessa.

Sisäsiisteys on vielä hieman vaiheessa, ja meidän sänkymme on nyt ollut pennun mielestä mukava pissapaikka pitkien yksinolojen aikana. En tiedä, miksei meillä aiemmin ole ollut vedenpitävää patjansuojusta sängyssä, mutta nyt ostimme sellaisen. Vähän olen kyllä kyseenalaistanut elämäntapavalintaani tässä, kun Velho pissailee sänkyyn ja Noki oksensi mahansa sisällön (kangas)sohvalle yksin ollessaan. Auton takakonttiinkin on tullut jo ties kuinka monet oksennukset Velhon matkapahoinvoinnin takia, mutta siellä sentään on kunnon suojat ja pestävät alustat. Kyllä koirien omistaminen on kivaa ja lievittää stressiä! (On se oikeasti kivaa ja enemmänkin. <3)

Isoilla pojilla pitää olla tämmöinen rokkitukka t. Velho

No, ehkä siirryn eriteasioista muihin uutisiin. Noksun häntämurtumasta on nyt pari viikkoa, ja vielä pitäisi vajaa pari viikkoa odotella kontrolliröntgeniä. Noki on pärjäillyt häntänsä kanssa oikein hyvin: kipulääkekuuri loppui viikko sitten, ja ilman kipistäkin Noksu on ollut oma itsensä ja käyttää häntäänsä aivan normaalisti. Muovipullosta kehitelty suojatötterö pysyi aluksi ihan hyvin paikoillaan, mutta Nokin normaali hännän käyttö tarkoittaa sen verran runsasta ja voimakasta heiluttamista, että tötterö irtoaa jo helpommin. Yritetään elää sen kanssa vielä kuitenkin. Kumpikaan koirista ei onneksi ole missään vaiheessa yrittänyt repiä tötteröä tai osoittanut muutakaan kiinnostusta sitä kohtaan, mikä on suuri yllätys mutta todella positiivinen sellainen. Murtumakohta on myös teipattu, ja ne teipit ovat kyllä pysyneet moitteettomasti. Teippien ansiosta häntä on nyt ainakin suunnilleen suora, mutta nähtäväksi jää, miltä se näyttää parannuttuaan.

Ei tötteröä tässä, pelkkä teippaus vain ja tietysti Noksun megasöpö nassu.

Noki on saanut rauhassa parannella häntäänsä, ja sen saikkuviikot ovat olleet varsin tylsää arkea. Se kävi hieronnassa (oikealla puolella oli takaosassa jostain syystä selvästi enemmän jumeja kuin vasemmalla), ja tänään otin sen mukaan pienelle autoajelulle ja samalla lenkille Mehtimäen metsiin, kun kävin kirjastossa. Viikko sitten Velhon kasvattaja Aino kävi meillä kylässä, mikä sekin piristi myös Noksun päivää. Muuten Nokelius ei ole tehnyt mitään lähimetsien peruslenkkejä kummempaa eikä ole tietenkään edes päässyt kirmailemaan Veltsun kanssa. Velho on tuurannut tokoryhmässä, mutta ensi viikolla Noki pääsee jo itse treenaamaan. Häntä on toki silloinkin vielä paketissa, mutta eläinlääkäri ei alun perinkään nähnyt erityistä ongelmaa tokon treenaamisessa, kunhan hännän tilanteen pitää mielessä eikä suojatötterö ole vaarassa esim. jäädä kiinni mihinkään.

Treenikentille Noksuttimen kanssa onkin jo ikävä. Huomaan, että Velhon saapuminen perheeseen on tuonut uutta perspektiiviä Nokin kanssa (tokon) harrastamiseen: nyt osaan aika eri tavalla arvostaa kaikkea sitä, mitä Noki jo osaa, ja kaikkia ihan vain meidän kahden välisiä juttuja ja tapoja. Ehkä niitä tuli pidettyä vähän itsestäänselvyytenä ennen Velhoa. Lisäksi pojat ovat niin erilaisia ja harjoittelevat tietysti niin erilaisia juttujakin, että sitä kautta saa kivaa vaihtelua harrastamiseen, vaikka lajikirjo ei ole suuri etenkään näin talviaikaan. Siksi paras tasapaino on silloin, kun voin treenata molempien kanssa.

Veltsun kanssa on ollut mukavaa ja hyödyllistä saada enemmän ohjausta ja koulutusta nyt, kun pentu on tuurannut Nokia tokoryhmässä. Tai ehkä kaikkein mukavinta on ollut se, että joku kertoo, mitä treenaamme. :D Velho on nyt tehnyt muun muassa seuraamisen, jäävien liikkeiden ja kaukojen asennonvaihtojen alkeita. Joku ryhmäpaikallaoloharjoituskin ja noudon alkeistreeniä sekä lelulla että kapulalla on mahtunut mukaan. Joka treenin aloitamme aktiivisuuden tarjoamisella. 

Velhis on keskittynyt, iloinen ja ahne treenikaveri, ja se on usein melko optimaalisessa vireessä treenatessaan. Esimerkiksi tänään luoksetulotreenissä Sarianna sanoikin, että hetsaamiselle ei liene tarvetta, koska Velho on muutenkin lähdössä oikein keskittyneesti ja innokkaasti emmekä turhaan halua nostaa virettä niin, että Velho alkaisi vaikkapa äännellä. Yhteistä leikkityyliä pennun kanssa on jonkin verran pitänyt hakea, mutta se voi mennä osittain hampaiden vaihtumisen piikkiin. Nyt kaikki hampaat ovat siis mielestäni jo vaihtuneet. Tänään meillä oli oikein hyvät leikit ja sain Velhosta enemmän irti esimerkiksi sitä taistelutahtoa, jota tiesin siitä kyllä löytyvän. Se myös ihanan aktiivisesti palauttaa lelua. Hauska nähdä, millainen harrastuskaveri siitä kasvaakaan!

Hän on tällä hetkellä aika... haituvainen.

Veltsu kohta 4 kuukautta

Velho täyttää huomenna 17 viikkoa (ja tulevana viikonloppuna 4 kuukautta), ja se painaa nyt 13,5 kg. En ole jaksanut mitata sen säkäkorkeutta ensimmäisten viikkojen jälkeen, mutta eiköhän tuosta suht. iso tyyppi ole tulossa. Noki oli 4-kuisena noin 45 cm korkea, joten Velho on siitä varmasti jokusen sentin korkeampi. Noksu on nyt aikuisena ehkä suunnilleen 57-senttinen, en tiedä tarkasti kun ei sitä ole virallisesti mitattu missään, mutta kotimittauksella oli jotain sinne päin.

Viikonloppuna vein pennun taas agilitykisoja katsomaan kotihallille, kun talkoiluiltani ehdin. Tälläkään kertaa Velho ei ollut moksiskaan mistään. Lapsikoira meni hassu lötköhäntä heiluen tutustumaan ihmisiin – sellaisiinkin, jotka eivät ottaneet siihen mitään kontaktia – ja pusuttelemaan ventovieraita. Lisäksi se leikki kanssani, söi ja kerjäsi paljon herkkuja, rauhoittui hieman avustettuna makoilemaan ja mölisi päästessään tervehtimään tuttua ihmistä. Se on nyt vasta alkanut välillä vähän mölistä (tai no vähän ja vähän, siellä agikisoissa Annia tervehtiessään se mölisi vähän enemmänkin) ja muistuttaa kyllä äitiään ja erästä tätiään niin tehdessään, mutta koetin tehdä Velhon kanssa diilin, että josko hän voisi jäädä sellaiseksi vähän hiljaisemmaksi yksilöksi. Velho vastasi, että katsellaan.

Myös Noki pääsi viikonloppuna ihan omalle pienelle privaattiretkelleen, kun veimme sukset Lykynlammelle voideltavaksi ja otimme Nokeliuksen mukaan. Suksihommien valmistumista odotellessamme kävimme vähän kävelemässä, Noki sai tehdä pudotetun esineen noudon ja ehdimme vielä ulkoilumajan koiraystävälliseen kahvilaan munkeillekin. Noksulla oli mukavaa, ja meistä oli mukavaa, kun Noksu oli mukana. Se on sellainen Ystävä.

Tänään lähdimme Lykylle vielä uudestaan, tällä kertaa koko porukalla ja pidemmälle lenkille. Pojat olivat hirveän iloisia. <3 On ihanaa nähdä, miten paljon Noki haluaa ja jaksaa leikkiä ja juosta Velhon kanssa. Vielä lenkin lopussakin se oli että jihuu pikkuveikka, juostaanko vähän. Noksu on viimein saanut kaipaamansa, ikioman leikki- ja juoksukaverin. Sanoin kepolle siinä kävellessämme, että hassua ajatella, että meillä oli vielä hetki sitten vain yksi koira. Meinaan vähän jo unohtaa, millaista se oli, ja Velhosta on tullut ihan täysin osa perhettämme.

Huhtikuu vai tammikuu Pohjois-Karjalassa? Ken tietää.

Lenkin jälkeen väsynyt pentu joutui vielä lähtemään ajelulle, koska oli aika käydä toisilla rokotuksilla. Samalla otin Velholle passin, jos sille vaikka joskus olisi käyttöä. Kivempi ottaa se nyt heti, niin saa rokotukset pentuiästä asti samoihin kansiin. Lääkäri tutki Velhon huolellisesti: pupsilla on kaikki kunnossa, painoa juuri sopivasti, kivekset yhä paikoillaan, purenta hyvän näköinen ja etuhampaat vaihtuneet (minkä tiesinkin jo). Velho oli rokotuksilla taas reipas. Ei se aivan yhtä iloinen ja avoin pusupoika ole tutkimushuoneessa kuin muualla, mutta ihmekös tuo. Odotusaulassa Velho sai tuttuja, muissakin paikoissa kuultuja kehuja: ihanan iloinen ja reipas mutta kuitenkin sillä lailla mukavan rauhallinen, ettei liikaa häsellä ja härvää. Olen aika lailla samaa mieltä, vaikka Velho onkin tekeväinen tyyppi.

Monessa paikassa on kyselty, miten meillä on pennun kanssa sujunut, ja alan aina ensimmäisenä selittää Nokin ja Velhon yhteiselosta, koska sitä jännitin eniten. Usein kertomatta jää, että meillä on muutenkin mennyt tosi hyvin. Velholla sujuu yksinolot – sekä Nokin kanssa että ypöyksin – hienosti, se yleensä nukkuu tai välillä leikkii. Toki sen pisin yksinyksinolo on tainnut olla vain pari tuntia ja Nokinkin kanssa vain vajaa viisi tuntia. Öisin Velho nukkuu 8–9 tunnin unia, paitsi kepon työaamuina se herätetään pari tuntia aiemmin ja käytetään pissalla, minkä jälkeen se jatkaa uniaan, jos minäkin jatkan. Sen sisäsiisteys on jo pitkällä, mutta yksittäisiä pissoja tulee varmaan vielä sisälle. Nyt ei ole muutamaan päivään tullut. Se käyttäytyy vapaana ollessaan hyvin, pysyy kuulolla ja lähellä ja tulee luokse, ja hihnakäytöskin on ihan hyvää siihen nähden, etten ole oikeastaan opettanut sitä enempää kuin sen verran, että Nokin niskaan ei hypitä. Muut koirat pentu ohittaa jopa paremmin kuin Noki, koska se on ahne ja Noki ei erityisen. :D 

Velhon matkapahoinvoinnista voisimme vielä mielellämme luopua mahdollisimman pian. Luulimme jo, ettei sellaista enää ole, koska esim. joulun reissuilla Velho oksensi yhden ainoan kerran, mutkaisella saaristotiellä. Nyt on kuitenkin poikkeus, jos Velho ei oksenna, ja hyvin usein se oksentaa ihan jo viiden minuutin matkalla hallille tai sieltä kotiin. Uskon siis kyllä, että tämä menee ajan kanssa ohi, mutta toivottavasti menisi pian. Velho ei mielellään myöskään tule autoon, tietenkään, koska siellä tulee huono olo.

En ikinä häsellä ja härvää t. Velho

Tähän pentuvaiheeseen voisin jäädä

...ainakin pidemmäksi aikaa. Velho on vielä supersöpö pentu, aivan ihanan pehmeä ja pörröinen nappisilmä, joka tekee hassuja pentujuttuja. Se ei ymmärrä mitään mistään narttujen pissoista eikä sen kropassa jyllää rasittavat teinihormonit. Se on pentumaisen iloinen ja hölmö, ja moni – mutta ei liian moni – asia on sille edelleen liikuttavan uutta ja ihmeellistä.

Se kuitenkin myös jo ymmärtää tätä maailmaa ja perheemme sääntöjä sen verran, että sen kanssa on huomattavasti mukavampi elää verrattuna alkuvaiheeseen. Se ei ihmettele joka ikistä liikkuvaa asiaa ulkona. Se tietää, että sohvaa ei saa syödä ja että hihnassa kävellään eikä hypitä Nokin niskaan. Se on oppinut, että sylissä – jossa mm. leikataan kynnet ja välillä rauhoitetaan tykinkuulailtavillimeininkejä – on järkevämpää olla purematta ja rimpuilematta. Se tietää, mitä ”irti” ja ”hei kaveri äläs syö sitä” tarkoittavat ja että käsien sijaan on parempi pureskella lelua. Se osaa jo ruokailutilanteisiin liittyvät rutiinit: Nokille annetaan ruoka ensin ja Velhon pitää odottaa kauempana, ja kun Velho on saanut oman ruokansa syötyä toisessa huoneessa, sen pitää odottaa hiljaa, että joku tulee avaamaan portin. Ei auta komentaa tärykalvot puhkaisevalla äänellään, vaikka haluaisi maailman eniten vain päästä isoveikan kupille syömään tämänkin ruoat.

Se kykenee pidättämään koko ajan pidempään, ja se tietää, että tarpeet kuuluu tehdä ulos. Sitä ei tarvitse kiikuttaa hissittömän kerrostalon neljännestä kerroksesta pihalle joka välissä tai aina välittömästi syömisen tai päiväunien jälkeen. Öisin se ei pissaile vaan nukkuu, mutta silti se malttaa aamullakin yleensä odottaa sen aikaa, että ihminen saa puettua suunnilleen järkevät vaatteet. Se osaa kävellä kerrostalon raput itse ylös (alas sillä ei vielä ole lupaa yrittää vaan se kannetaan) ja tekee sen järkevän rauhallisesti.

Nokia ei enää huoleta suunnilleen kaikki, mitä pentu tekee, vaikka se tuleekin kertomaan, kun pentu tekee jotain kiellettyä. Se on oppinut leikkimään pennun kanssa paremmin ja enemmän. Pojat leikkivät joka päivä. Sisällä ne hammastelevat tai vetävät lelua, ulkona ne juoksevat. Noki alkaa pikkuhiljaa, varovaisesti, vähän oppia jo huomauttamaan, jos Velholla menee yli, ja Velho on oppinut, ettei isoveikkaa ja sen raajoja voi repiä ihan miten lystää. 

Sunnuntaina kävin Velhon kanssa hallilla. Ensimmäistä kertaa siellä oli meille häiriötä, sillä viereisellä kentällä pidettiin agilityn pohjataitokurssia. Vein Velhon aluksi hihnassa kentälle, koska en tiennyt yhtään, miten se suhtautuisi häiriöön, mutta se olikin ihan tosi hyvä poika. Pätevä suorastaan. Emme ole vielä kauheasti tehneet hallilla mitään ihmeellistä, vaan valtaosa ajasta on mennyt leikkimiseen, aktiivisuuden tarjoamiseen ja häkissä hengailemiseen. Häkkihengailua olen ottanut jokaisen hallivisiitin loppuun ja välillä myös lyhyemmin treenin välissä, ja se sujuu joka kerta paremmin. Käyn koirien kanssa vapareilla erikseen, eli Velho ei vielä joudu kuuntelemaan, kun treenaan Nokin kanssa. Kotona molemmat ovat kuitenkin harjoitelleet vähän myös oman vuoron odottamista määrätyllä paikalla, mutta siinä ne saavat palkkaa, kun taas tämä Velhon häkkihengailu on ihan vain häkissä tylsistymistä.

PS. Velho on tänään tasan 15-viikkoinen ja painaa 12 kg. Samassa iässä Noki painoi 10 kg, eli edelleen Velho on pari kiloa edellä.

söpöin video ja kaikenlaisia kuulumisia

Pentuarki on ollut Nokille enemmän tai vähemmän stressaavaa ja kuormittavaa, ja parina synkkänä hetkenä olen miettinyt uupuneena, pilasinko Nokin elämän hankkimalla pennun. Sitten tein alla olevan videon, jossa on poikien yhteisiä puuhia aina Velhon kotiintulopäivästä tähän viikkoon asti, ja totesin, että taitaa olla turha synkistellä. Voi rakkaat. <3 

Sunnuntaina pojat pääsivät ulkoilemaan uuden nahkacollieystävän kanssa. Noki rakastui ja Velho oli reipas. Illemmalla Velho lähti kanssani vielä Mustin ja Mirrin alennusmyynteihin takkiostoksille ja sai koon 50 takin. Iso poika. Pentu paineli MuMissakin menemään häntä heiluen ja ignoorasi toiset koirat niin kauan kuin minulta sai ruokaa. Se on kyllä ahne tapaus ja muutenkin hauska tyyppi, tykkään siitä päivä päivältä vain enemmän.

Tänään Velho pääsi valloittamaan maailmaa vähän lisää ja pyörähtämään (pienellä ja rauhallisella) pelastusasemalla. Velho tutkaili paikkoja hyvin uteliaasti, rohkeasti ja rauhallisesti, kävi häntä heiluen moikkaamassa uusia ihmisiä ja tuli välillä eteeni istumaan namien toivossa. Vierailusta tuli odotettua jännittävämpi, koska pääsimme hetkeksi seuraamaan kuntotestiä, joka suoritetaan kaikki pelastajan varusteet päällä happipulloineen ja -naamareineen. Velho katseli kiinnostuneena happilaitteissaan pihiseviä ihmisiä ja muuta touhuamista siinä, mutta mikään sitä ei oikeastaan jännittänyt paitsi se, kun kuntotestissä hakattiin lekalla suurta autonrengasta hieman kaikuvassa hallissa ja siitä kuuluva kova ääni säikäytti Velhon. Oli suuri asemaseikkailu pienelle koiralle, mutta pieni koira selviytyi erinomaisesti ja keräsi kehuja reippaasta ja kiltistä käytöksestään.

Velho on jo iso poika...

...paitsi silloin, kun sen laittaa istumaan suuren paloauton viereen.

Veltsun puremisvimma on tuntunut yltyneen tässä viime päivinä, joten hammasrintamalla ehkä tapahtuu jotain. Kai se alkaa pikkuhiljaa olla aikakin. Samalla alkaa ehkä korvillekin tapahtua jotain, jos on tapahtuakseen. Velholla oli kotiin tullessaan tosi raskaat korvat ja sitä ne ovat edelleen siihen nähden, että Velho on 3-kuinen, vaikka vasen korva onkin keventynyt selvästi. En aio tehdä Velhon korville mitään, vaikka ne alkaisivat nousta pystyyn (mihin en kyllä ehkä usko), joten toivotaan, että sille tulisi kauniit luonnonkorvat. Nokin korvia ”hoidin”, ja mietin silloin ja mietin edelleen, että koko systeemi on ihan järjetön, vaikka siitä ei oikein tehtynä olekaan koiralle haittaa. Mutta järjettömiä asioitahan on koiramaailma pullollaan.

 

Nokille jäi uudestavuodesta joksikin aikaa vähän huolia ja murheita. Vuoden ensimmäiset pari päivää menivät nähdäkseni normaalisti, mutta kolmantena päivänä kadulta kuului kovaa lumiauran kolistelua ja paukuttelua. Se muistutti Nokin korvissa varmaan liikaa uudenvuoden pauketta ja laittoi stressaamaan. Sen jälkeen Noki oli monta päivää huolissaan ja stressissä tavallisista kerrostalon kolinoista ja yksittäisistä kovemmista paukahduksista. Pelotti, että tähänkö Noksun elämä nyt menee, mutta koetin parhaani mukaan luottaa siihen, että aika auttaa. Velho ei onneksi reagoinut Nokin stresseihin mitenkään. Aika teki tehtävänsä, stressireaktiot vähenivät ja lyhenivät päivä päivältä, ja nyt pari päivää on mennyt ilman stressireaktioita ja Noki on muutenkin ollut rennompi. Tänään päivällä se nukkui pitkästä aikaa yksin toisessa huoneessa, mikä on todella ihana asia ja hyvä merkki jo itsessään, eikä se tullut sieltä luokseni, vaikka rappukäytävässä ja naapurissa kolisteltiin. Huh. Pysythän iloisena ja hyvinvoivana, rakas Nokelius.

Tasaisempien päivien jälkeen pääsimme tänään hyvillä mielin aloittamaan uuden tokoryhmän kevätkauden. Noki suoritti lähtötasotestinä kaikki alokasluokan liikkeet ja näytti uudelle kouluttajalle (tutulle kylläkin, koska se on Sarianna, mutta silti) osaavansa jo monia asioita. Treenattavaakin toki riittää runsain määrin. Tokoasioissa on mietittävää, koska ensinnäkin minun pitäisi päättää, laitetaanko Nokille kastraatioimplantti, jota olen jo pitkään pohtinut, ja jos laitetaan, niin milloin. Siitä tulee kahden vuoden dopingvaroaika. Doping ei ole se syy, jonka takia epäröin koko juttua, mutta se vaikuttaa näihin tokoasioihin. Treenaammeko tällä hetkellä kokeisiin vai emme? Haluanko edes treenata Nokin kanssa tällä hetkellä kokeisiin, mikä vaatisi runsaasti mielentilatreeniä kaiken muun treenin lisäksi, vai olisiko harrastaminen Noksun kanssa nyt parempaa ilman aktiivisia koetavoitteita? Mitä Noki sanoisi? Olen pohtinut näitä kysymyksiä oikeastaan jo aika kauan, mutta en ole vielä tullut mihinkään lopputulokseen. No, katsellaan. Velho pääsee varmasti välillä tuuraamaan Nokia ryhmätreeneihin, jotta saan senkin kanssa häiriötreeniä ja ohjausta, mutta en vielä tiedä, kuinka usein.

reissujoulu

Nyt on joulu vietetty ja kotiin palattu. Olimme reilun viikon verran reissussa etelässä ja lännessä, sukuloimme ensin maaseudulla ja sitten joulunviettopaikassamme kaupungissa, ja välissä piipahdin koirien kanssa Helsingissäkin kyläilemässä. Pennun kanssa ei tietenkään ollut aivan stressitöntä ja koko ajan sai olla katsomassa perään, ettei Velho tuhoa muiden ihmisten koteja, mutta oli kuitenkin mukavaa ja tarpeellistakin saada irtiotto tavallisesta pentuarjesta kotona. Maalla oleminen on koirien kanssa aina ihanaa (Nokikin oli liikuttavan iloinen, kun saavuimme perille), ja joulunviettopaikassamme puolestaan muut ihmiset viihdyttivät ja pissattivat Velhoa ja lenkittivät Nokia niin mielellään, että pääsin itse välillä hengähtämään.

Velho oli alusta asti ihan käsittämättömän reipas reissukaveri. Edelleen se nukkui pitkätkin automatkat ja oksensi vain yhdellä päiväreissulla, kun ajelimme mutkaisilla teillä. Ensimmäisessä kohteessamme, maaseudulla, Velho pääsi tutustumaan taloon ensin ilman Nokia. Se lähti välittömästi ovesta sisään päästyään tutkimaan paikkoja ihan itsekseen ja tepasteli menemään häntä heiluen. Kun se bongasi toisen kissoista nojatuolissa, se meni heti uteliaasti mutta rauhallisesti haistelemaan. Kiisuilla kestää kuitenkin aina aikansa lämmetä uusille koirille, joten Velholle lähinnä sähistiin. Velho kunnioitti kissojen kommunikointia ja väisti kyllä, mutta se ei pahemmin säikähtänyt vaan edelleen katseli kissoja uteliaana ja olisi mielellään mennyt haistelemaan, jos kisu oli lähistöllä. Oli tosi mukava huomata, että pentu reagoi tilanteeseen niin järkevästi ja tasapainoisesti. Myös uusiin ihmisiin Veltsu meni tutustumaan avoimesti häntä heiluen, oli kyseessä sitten 4- ja 6-vuotiaat lapset tai kuka tahansa aikuinen. Ei se kuitenkaan hirveästi jäänyt seurustelemaan ihmisten kanssa vaan lähti pian omiin hommiinsa (esim. syömään kakkaa kissanhiekkalaatikosta), jos ihmisellä ei ollut tarjota ruokaa tai leikkejä.

Muutenkin Velho on sillä tavalla ainakin Nokiin verrattuna melko itsenäinen, että se voi puuhastella omiaan milloin missäkin huoneessa, ja vieraassakin paikassa se hakeutui väsyneenä eteiseen tai vierashuoneeseen nukkumaan, vaikka me olisimme olleet toisaalla. Omaan rauhaan hakeutuminen tuntuu oudolta ja vieraalta, koska Noki on vielä aikuisenakin koko ajan siellä missä mekin, mutta olen äärettömän onnellinen siitä, että Velho on niin reipas ja rento reissussa(kin) ja rauhoittuu myös omiin oloihinsa. Lähellä pysymistä esim. ulkona lienee tarvetta vahvistella erityisen paljon, koska nyt jo pikkuvauvana Velho lähti isolla tontilla välillä hieman epämukavan kauas. Toisaalta Noki taitaa olla asettanut mukavan etäisyyden rajan aika lähelle.

Maaseutuloman jälkeen oli aika vaihtaa maisemaa. Hyppäsimme Velholle vieraaseen autoon, jossa oli myös Velholle vieraita ihmisiä ja vieras koira, corginarttu. Pentu oli vaan että tämäpä mukavaa, tervehdys ihanuudet, ja kävi sitten autossa unille corgin kylkeen kiinni. Saimme kyydin Helsinkiin kyläilemään. Velho matkusti ensimmäistä kertaa hississä (oli reipas, vaikka hissiin meneminen aluksi jännitti) ja kävi vieraassa kerrostaloasunnossa vähän puuhastelemassa, pusuttelemassa uutta ihmistä ja ottamassa pitkät päiväunet. Nokille paikka oli tuttu ja sekin oli tietysti kiltti kyläilijä.

Koirien päikkäreiden jälkeen jatkoimme sitten joulunviettopaikkaamme Turun seudulle. Velho jatkoi samalla reippaalla asenteella, ja hissiin menemiseenkin liittyvät jännitykset olivat nopeasti ohi, kun hissillä piti kulkea monta kertaa päivässä. Joulukuusi oli ehdottomasti Velhon lempiasia ja joulukuusen vesi oli Velhon mielestä parempaa kuin vesikupin vesi. Vietimme jouluaattoa 12 ihmisen ja 3 koiran porukalla. Kävin omien koirieni kanssa pitkällä lenkillä ennen vieraiden saapumista ja onnistuin väsyttämään tyypit niin hyvin, että Velho nukkui suurimman osan aattoillasta ja kävi vain välillä ilahduttamassa vieraita pehmeydellään ja söpöydellään. Noksu hengaili ihmisten kanssa olohuoneessa ja nuokkui ruokapöydän alla.

Se kolmas koira, corginarttu, on muiden koirien kanssa yhtä kiltti kuin Nokikin eikä ollenkaan edes yrittänyt komentaa Velhoa, vaikka Velho hyppi ahkerasti sen selkään, roikkui niskavilloissa ja puri korvia. Nokihan siis myös edelleen antaa Velhon purra itseään ihan niin paljon ja niin lujaa kuin pentu tahtoo. Se joko yrittää väistellä, seisoo raukkana paikoillaan tai sitten lähtee mukaan leikkiin ja tulee samalla opettaneeksi Velholle, että jaloista puremista kannattaa jatkaa. Pennulla on toki pentulisenssi, mutta joku raja pitäisi silti olla. Aluksi emme puuttuneet puremiseen ollenkaan, koska odotimme Nokin puuttuvan itse, mutta ei Noks tee sellaista, joten meidän on ollut pakko mennä väliin. Raskasta ja ärsyttävää. Velho yrittää myös komentaa ihmisiä ja muita koiria todella kovalla ja kimeällä haukullaan, ja Nokilta se saa aina reaktion, sillä Noki nousee aina ylös Velhon haukahtaessa. Toivon, että Velhon kiltteys kantaa eikä siitä tule kunnon kiusaajakomentaja-päällepäsmäriä, vaikka Noki luottaa – kepon sanoin – vapaan kasvatuksen voimaan.

Ai niin, ennen joulun reissuja kävimme Velhon kanssa keskustassakin. Menomatkalla bussissa vähän jännitti, hälyisessä kahvilassa nukutti, kotimatkalla bussissa nukutti edelleen. Bussia odotellessamme pyörähdimme parkkihallissa, Velho katseli paikkoja sylistäni.

Pörröpallero on nähnyt jo paljon maailmaa. En nauti pentuarjesta ja myös Nokin takia odotan riiviön jo kasvavan – me kaikki odotamme sitä – mutta Velho on kyllä tosi kiva pentu. Se vaikuttaa järkevältä, tasapainoiselta, mutkattomalta, omilla jaloillaan seisovalta ja juuri sopivan pehmeältä tyypiltä. Siitä löytyy taistelutahtoa ja hurjaa ärripurrienergiaa, mutta riiviöinnin takana on kiltti pieni poika. Se on myös nopeasti oppiva ja ahne, eli sen kanssa pääsee taatusti tekemään paljon kaikenlaista.

treenijuttuja

Velho kasvaa ihan silmissä, ja kotimittausten perusteella se on nyt 10-viikkoisena noin 38 cm korkea ja 8 kg painava. Tavallaan haikeaa, miten nopeasti se kasvaa ja on ihan pian jo teini ja sitten aikuinen, mutta tavallaan myös ihanaa. Vaikka Velho ei ole mikään täystuho vaan perusluonteeltaan ihan kiltti ja rasittavuudeltaan korkeintaan peruspennun tasoa, olen silti ollut välillä aivan väsynyt, laskenut kymmeneen ja miettinyt, että tämä on vain yksi aikakausi, jopa lyhyt sellainen. Nokin herkkyys tuo ihan oman lisänsä tähän pentuarkeen, ja vaikeina päivinä/hetkinä on kärsivällisyys todella koetuksella, kun Noki ei kestä sitä, että minä olen – tai edes saatan olla – ärtynyt, ja ahdistuu muutenkin herkästi. Tämän pimeän vuodenajan keskellä ei kyllä pahemmin ole ylimääräistä energiaa muutenkaan, joten varmaan väsyttäisi ihan ilman pentuakin. Nyt onneksi tuntuu, että uudet rutiinit alkavat hahmottua meille kaikille ja oma pääkoppanikin rentoutua, ja onneksi meitä on täällä kaksi ihmistä. Kepon työvuoroistakin, jotka siis kestävät 24 tuntia, olemme selvinneet hyvin. Kuten todettua, Velho on nyt jo kasvanut hurjan paljon, joten yritän koko ajan muistuttaa itseäni myös nauttimaan hyvistä hetkistä, ihanista pentupusuista ja pehmoisesta pentuturkista, vaikka väsyttäisi.

Velho aloitti viime viikolla sivulletuloharjoitukset. Alun perin ajattelin opettaa vatitempun avulla vasemmalta pyörähdyksen, kuten opetin Nokille aikoinaan (myöhemmin vaihdoin Nokille takakautta kiertämisen), mutta ei tällä hetkellä kärsivällisyys riittänyt vatitreeniin. :D Siispä Velhokin on nyt opetellut takakautta kiertämistä, mutta ihan jo takapäänkäyttöharjoituksenkin vuoksi opetan sille kuitenkin joskus vatitempun ja ehkä samalla sitten myös vasemmalta perusasentoon tulemisen.

Alla olevassa videossa Velho enimmäkseen leikkii mutta harjoittelee pikkuisen myös aktiivisuutta ohjaajaa kohtaan (= kävelen ympäriinsä hiljaa ja palkkaa tulee, kun Velho hakee kontaktia), seuraamista ja sivulletuloa. Sillä on vahva tuo istuminen aina, kun se haluaa jotain, ja se osasi jo meille tullessaan istua odottaessaan esimerkiksi ruokaa. Arjessa istumistaipumuksesta on todella paljon hyötyä ja harrastuksissakin se toimii pohjana muutamille muille asioille, joten olen siitä todella iloinen, mutta toisaalta namikäden seuraamista ja asioiden tarjoamista pitää Velholle vielä vähän vahvistella.

Noksu pääsi ensimmäistä kertaa sitten Velhon saapumisen tokoryhmän treeneihin, kun kumpikaan meistä ei ole enää saikulla – onneksi ehdimme vielä ennen joululomaa. Olimme molemmat hirveän iloisia tästä tapahtumasta. <3 Meillä oli ryhmän pikkujoulut, ja koirattomien aktiviteettien ja herkuttelun lisäksi teimme koirien kanssa joulukoristeiden kiertoa ja lahjapaketin noutoa. Olin aivan satavarma, että Noki nappaa kiertotötsänä toimivan nallen suuhunsa, mutta Nokelius yllätti aivan. Ensimmäisellä yrityksellä se meni vain haistelemaan koristeita, ja toisella ja kolmannella se jo kiersi ne ilman mitään ongelmia. 

Jotenkin siihen, noinkin pikkuruiseen ja hassuun asiaan, ehkä kulminoitui minulle se, miten paljon olemme oikeasti kehittyneet. En tiedä, milloin menemme uudestaan kokeeseen, mutta joskus se vielä tapahtuu. Vaikka emme saisi hyvää tulosta, Noksu on ihan hirveän taitava ja oppinut valtavan paljon. Se on ensimmäinen tokokoirani, ja sen herkkyys tuo omat haasteensa kouluttamiseen ja varsinkin kokeissa käymiseen, vaikka toisaalta monet, monet asiat ovat Nokin kanssa olleet myös älyttömän helppoja. Olen ylpeä siitä, mitä olemme jo tähänkin mennessä saavuttaneet ja oppineet, ja tiedän, että tulemme oppimaan yhdessä vielä paljon lisää. Vaihdamme nyt vuodenvaihteessa toiseen tokoryhmään – siksi varmaan nämä pohdinnatkin, kun yksi aikakausi tulee päätökseen – ja fiilis on innostuneen odottavainen, koska myös uusi kouluttaja on huipputyyppi ja tuo tietysti uutta näkökulmaa ja uusia oppeja, mutta samalla todella haikea, koska meillä on ollut aivan erinomaiset pari vuotta Tähtääjissä.

Kuvattavana oleminen on vakava asia.

Velhis on vielä niin pieni ja kaikki on sen kanssa vielä niin uutta, että sen alkuvuoteen ei ainakaan toistaiseksi ole kummempia suunnitelmia. Tärkeintä on tutustua toisiimme ja rakentaa välillemme hyvä suhde. Pentu pääsee taatusti Noksun tokotreeneihin kuokkimaan, mutta kuinka usein ja miten jaan ryhmäpaikan koirien välillä, sitä en vielä tiedä. Villinä korttina ajattelin myös, että keväällä voisimme ihan kokemuksen vuoksi ja uteliaisuudesta tuomarin kommentteja kohtaan käydä pentunäyttely(i)ssä, vaikka Velhosta ei näyttelykoiraa tulekaan enkä sellaista kaipaa. Jännä nähdä, millainen tyyppi pennusta kasvaa!

paljon asiaa

Tuntuu, että julkaisen postauksia jatkuvalla syötöllä, mutta on niin hirveästi asiaa, jonka haluan tänne Velhon pentupäiväkirjanakin toimivaan blogiin kirjoitella. Koiranpennun maailma on niin ihmeellinen ja suuri, koko ajan tulee uusia asioita ja uusia oppeja pienelle pörröpallerolle, ja meidän ihmisten ja Nokin maailma on myös mullistunut aivan täysin. On hirveästi ajatuksia ja kaikenlaisia tapahtumia, jotka haluan kirjoittaa muistiin!

Noksu kulkee arjessa mukana luottopakkina ja erinomaisena isoveljenä Velholle. Sydämeni pakahtuu, kun se hakee jonkin lelun ja menee Velhon eteen tiedustelemaan, että leikittäisiinkö, pikkuveli. Ja kyllähän pikkuveli aina leikkii. Pojat osaavat nykyään jo leikkiä sisällä sopivan rauhallisesti, ja yhä useammin se on enää Velho, jonka menoa saattaa joutua rauhoittamaan.

Noki on myös äärimmäisen kiltti isoveli, liiankin kiltti, edelleen. Se ei koskaan sano pennulle, että jo riittää sekoilu tai pureminen, ja se väistyy esimerkiksi ruoka- tai vesikupiltaan tai rapsuttavan ihmisen luota, jos Velho menee samoille apajille. (Nokin ruokakupille pentu ei tietenkään normaalisti pääse, mutta alkuvaiheessa ruokintajärjestelyt hakivat vielä muotoaan ja silloin Velho pääsi pari kertaa livahtamaan isoveikan sapuskoille.) Velhokin on onneksi kiltti, joten Noki ei ole joutunut ihan pennun tassun alle tai turhan häiriköinnin kohteeksi. Napero myös ymmärtää hyvin usein esimerkiksi lopettaa leikit Nokin hienovaraisistakin vihjeistä. Joudumme kyllä vähän pitämään Nokin puolia ja varmistelemaan, että sekin saa osansa mm. rapsutuksista ja leluista, kun ei se itse osaa vaatia omaa osaansa, mutta vaikuttaa siltä, että löysimme Nokille juuri sopivan kiltin tyypin kaveriksi. <3

Harmikseni emme Noksun kanssa ole vieläkään päässeet treenaamaan, sillä kun itse paranin flunssasta, Nokilla oli vatsavaivoja. Se on herkkävatsainen ja sen masu on ottanut itseensä ehkä Velhon mukana tulleista herkuista. Jospa sitten ensi viikolla vihdoin! Velhon kanssa olen ollut oikeastaan aika laiska harjoittelemaan mitään temppuja. Se ei osaa vielä muuta kuin istua ja vähän odottaa, ja paria muuta asiaa se on aivan pikkiriikkisen aloitellut. Luoksetuloa tulee toki ulkona harjoiteltua. Epäaktiivisuuteni johtuu osittain myös sairastamani flunssasta ja palautettavista opiskelutehtävistä, mutta tunnustan, että vauvatason perusjuttujen opettaminen tuntuu nykyään, tai ainakin tällä hetkellä, tylsältä. Ehkä sitten on enemmän motivaatiota sellaisiinkin, kun pääsen taas kunnolla tekemään vähän vaativampia juttuja Nokin kanssa.

Sosiaalistamisjuttuja olen kuitenkin jaksanut, mitä nyt olen flunssan jälkeen ehtinyt. Molemmat koirat pääsivät käymään lähikahvilassamme, jossa Noki viihtyy erinomaisesti ja on tietysti paikan vakioasiakas. Velho sai Nokilta hyvän mallin rauhallisesta kahvilakäyttäytymisestä. Pentu nukahti lattialle puuhasteltuaan ensin maton (kielletty), tuolin (kielletty) ja kepon hanskan (sallittu) parissa.

Pieni koppakuoriainen kahvilassa.

Velhonviihdyttämishanska ja kyyläysikkunan edessä nuokkuva Noki.

Velho on päässyt käymään myös kahdesti hallilla. Keskiviikkona lähdin sen kanssa Nokin tokotreeneihin ilman Nokia. Pari minuuttia pentu tärisi sylissäni, kunnes laskin sen alas. Jännitys unohtui oikeastaan heti ja Velho lähti tutkimaan paikkoja aivan reippaana poikana. Se lähinnä hengasi ja pusutteli ihmisiä, mutta piipahdimme myös kentällä leikkimässä ja tekemässä muutaman luoksetulon. Piipahduksen jälkeen Velhoa saikin olla koko ajan pitämässä poissa kentältä.

Perjantaina Velho kävi ihmettelemässä agilitykisameininkejä kotihallilla ja oli aivan hirmuisen reipas. Taas oli parin minuutin alkujännitykset, mutta loppuajan Velho nautti kaikesta saamastaan huomiosta, söi herkkuja ja leikki sekä omalla lelullaan että jonkun miehen hanskalla. Se ei ollut moksiskaan kuulutuksista, musiikista, tuomarin ”pillistä” tai muista kisaäänistä, paitsi vähän koirien haukkumisesta, ja se yritti myös ihan muina vauvakoirasina mennä tutustumaan ohi kulkeviin isoihin koiriin. Reipas pörröpallero! En ole agilityharrastaja enkä usko, että minusta sellaista tuleekaan, joten Velho ei ollut tutustumassa omaan tulevaisuuteensa, mutta oli kiva nähdä, miten järkevästi se suhtautui kisaympäristöön. Se vaikuttaa myös varsin avoimelta ja sosiaaliselta tyypiltä edelleen.

Kisaturisteilun jälkeen kävin viemässä Velhon kotiin ja lähdin itse takaisin hallille talkoolaiseksi. Kepollakin oli menoja, joten koirille tuli noin 2,5 tunnin yksinolo. Opiskelijaelämäni ja kepon työt ovat sellaisia, että koirat ovat vain vähän yksin, ja flunssaisena en edes voinut lähteä mihinkään. Velholla oli yksinolosta kokemusta siis vain parinkymmenen minuutin ajan, ja kahdestaan koirat eivät olleet jääneet vielä kertaakaan. Luotto oli kuitenkin kova, ja niin siinä kävikin, että sain katsella kamerasta nukkuvia koiria. Velhon piti alun perin viettää yksinolonsa omassa aitauksessaan, mutta muutamastakin syystä järjestely vaihtui siihen, että molemmat ovat makuuhuoneessa portin takana. Noki pääsee kuitenkin halutessaan sängylle rauhaan pennulta. Ensimmäisen kokeilun perusteella järjestely on toimiva, mutta katsotaan, miten jatkossa menee. 

Ensimmäinen viikko takana

Velho on tänään 9 viikkoa vanha, painaa noin 6,5 kg ja on erittäin epäluotettavan kotimittauksen mukaan noin 34,5 cm korkea. Se tuntuu hieman hoikalta, saisi ehkä painaa vähän enemmänkin.

Tänään sain Velhosta ensimmäiset kunnon kuvat, kun otin järkkärin mukaan ulos. Kuvaan nykyään niin vähän ja harvoin, että taidot – jotka eivät koskaan ole olleet mitään supertasoa – ovat ihan ruosteessa, mutta jospa tässä nyt vaikka blogin myötä aktivoituisin kuvaamisen kanssa ja kuvistakin tulisi ehkä joskus parempia. Pitäisi saada Nokistakin uusia kuvia otettua.

Ensimmäinen viikko Velhon kanssa on mennyt periaatteessa hyvin mutta ei kuitenkaan suunnitelmien mukaan, sillä tulin lauantai-iltana kipeäksi. Seuraavana päivänä olin varma, että nyt on puppy blues iskenyt, vaaleanpunaiset lasit ovat kaikonneet ja pentuaika tulee tästä eteenpäin olemaan pelkkää taistelua. Olin ääriäni myöten täynnä koko pentua, kun oma oloni oli kurja ja uupunut, ja lisäksi murehdin kaikkea mahdollista ja mahdotonta koiriin liittyen. Noki oli tietysti myös herkillä, koska se peilaa mielentilojani hyvin vahvasti. Se on usein todella rasittavaa mutta myös todella hyvä, koska se pakottaa itseni rauhoittumaan ja rentoutumaan vähän. Oliko sitten enemmän Nokin vai yöunien ansiota, en tiedä, mutta maanantaiaamuna olin taas valmis antamaan Velholle ja Nokille kaiken rakkauteni. Se siitä puppy bluesista – onneksi. Myös flunssa tuntuu pikkuhiljaa jo väistyvän.

Lauantaina päivällä vointini oli vielä hyvä, joten kävimme Velhon kanssa Sohvin Valinnassa eli paikallisessa eläinkaupassa ja hengailimme Lidlin parkkipaikalla kepon kaupassakäynnin ajan. Aluksi Velhoa vähän jännitti molemmissa paikoissa ja se halusi katsella uusia ympäristöjä sylistä käsin, mutta pian rentous löytyi ja pentu tepsutteli menemään omilla jaloillaan. Varsinkin Sohvin Valinnassa sain lopulta kulkea sen perässä hihna pitkänä, kun pentu paineli tutkimaan paikkoja. Velho pitää syömisestä onneksi sen verran paljon, että herkuista tuntuu olevan suuri apu uusiin paikkoihin ja asioihin tutustuessa.

Lidlin parkkiksella pentua tuli kaksi ihmistä myös rapsuttelemaan. Velho meni kiinnostuneesti molempien luokse ja kiipesi toisen polvelle voidakseen vähän pusutella, mutta arvelen, että tutussa/rauhallisemmassa ympäristössä ja vähän vähemmän väsyneenä se olisi ollut vieläkin avoimempi ja innokkaampi. Katsotaan sitten, olinko oikeassa, kun flunssani on ohi ja pääsemme mm. tapaamaan uusia ihmisiä.

Harmittaa, ettemme ole päässeet tekemään vielä enempää – eniten odotan hallivisiittiä ja lähikahvilaamme, Nokin vakkaripaikkaan, tutustumista – mutta onneksi Velho on vielä aivan pikkuinen. Meillä on kyllä aikaa. Velho muutenkin kävi jo synnyinkodissaan ainakin kehitysvammaisten kaverikahveilla, koirahierojalla, pentutestissä ja Murren Murkinassa, eli sille on jo kertynyt kokemuksia suuresta maailmasta. 

Noksunkin kanssa haluaisin jo kovasti päästä treenaamaan. Pääsisimme molemmat hetkeksi irti pentuarjesta kahdenkeskiseen kuplaamme. Miten ihanaa onkaan, kun koira osaa ja ymmärtää ja kun tunnemme toisemme ja tiedämme, mitä toinen ajattelee, tuntee ja tarkoittaa! Kepoa käy kiittäminen siitä, että Noki on sentään päässyt privaattilenkeille minun sairastaessani. Velho on pikapissatusten lisäksi piipahdellut metsässä oman jaksamiseni mukaan sekä yksin että Nokin kanssa. Kotona olen totuttanut Velhoa harjaamiseen (ihan ok t. Velho) ja kynsien leikkaamiseen (ihan ok mutta päästä minut kaikkien palkkojen luo heti nyt välittömästi t. Velho). Ulkona Noki haluaa kovin paljon leikkiä Velhon kanssa ja myös sisällä pojat ovat opetelleet leikkimään mm. vetoleikkejä, mutta on Noksulla vielä totuteltavaakin siinä, että täällä on tällainen piraija, joka koko ajan touhuaa jotain. Yritämme kertoa Nokille esimerkiksi sen, että ei tarvitse ahdistua, jos pentua kielletään normaalilla äänensävyllä, ja että muut voivat kyllä ottaa ihan rennosti, kun pentu leikkii itsekseen. Viikko on kuitenkin lyhyt aika Nokillekin totutella valtavaan elämänmuutokseen.

Velhoilua

Velhon ekojen päivien puuhia videoin ja kuvin. Noki-videoiden ja -kuvien vuoro on vähän myöhemmin – häntä ei ole unohdettu. <3

Torstaiaamun puuha oli lähimetsään tutustuminen. Pentu oli reipas ja pojat yrittivät kovasti jo leikkiä, mutta Noki on usein vielä vähän liian innokas ja joudun itse välillä laittamaan leikit seis. Velho tutkaili metsää uteliaasti ja reippaasti mutta ei lähtenyt turhan kauas, ja vahvistelin sille lähellä pysymistä, kontaktin hakemista ja luoksetuloja. Se pitää syömisestä, käsien puremisesta (oikein villille päälle sattuessaan se yrittää tehdä kyynärvarrelle kunnon tapporavistuksen), hiusten repimisestä ja pusuttelusta, joten siitä oli aina kiva tulla luokseni tekemään näitä kaikkia asioita. Naskalihampaiden iskeminen ihmiseenhän on ihan oppikirjan mukainen palkka. 

Sisälläkin on jo nähty ensimmäiset poikien väliset leikkiviritelmät, mutta edelleen Noki on aika hämillään, että miten pennun kanssa ollaan, eikä se osaa ihan hirveästi muuta kuin pyöriä Velhon ympärillä häntä heiluen. Se on pieni hölmöläinen. Se on myös ihan hirmuisen kiltti, kun Velho iskee sen kaulanahkaan tai jalkaan, mutta on onneksi usein väistänyt eikä joka kerta vain alistunut kohtaloonsa. Nokia ei tunneta siitä, että se osaisi pitää puolensa, mutta toivottavasti se taito kehittyisi vähän tässä pennun kanssa elellessä. Toisaalta Velho ei myöskään ole mikään kovan luokan riiviö vaan on ainakin toistaiseksi kohdellut Nokia melko kiltisti ollakseen vain 8-viikkoinen pieni piraija. 

Maailmaan ja Nokiin tutustumisen lisäksi Velho on päässyt tutustumaan kahden lelun leikkiin ja kuolleelle lelulle juoksemiseen. Tänään aloitimme paikallaoloharjoitukset. Velho osasi istumisen käytännössä jo meille tullessaan ja esimerkiksi ruokakupilla se tiesi jo istua saadakseen ruoan, joten paikallaoloon oli hyvä pohja olemassa.

Suurimmaksi osaksi Velhon päivät ovat kuitenkin koostuneet nukkumisesta, usein aivan katollaan. Viimeisessä kuvassa Velho oli vain viitisen sekuntia aiemmin riehunut lelujensa kanssa, kun me muut yritimme käydä nukkumaan. Sitten se hiljeni kuin seinään, joten kurkistin, mitä se puuhaa (tai että onko se esimerkiksi kuollut, olenhan sillä tavalla ihan huoleton ihminen), ja näin sen katollaan unten mailla. Koiranpennut ovat kyllä hassuja.

Velho on nukkunut yönsä hyvin, ja jos se onkin ollut yöllä hereillä, se on puuhastellut hiljaa omilla leluillaan. Se ei ole kertaakaan kakannut sisälle ja osaa enemmän tai vähemmän selkeästi pyytää ulos kakkahädän yllättäessä, mutta pissat sentään tulevat vielä huolettomasti lattioille. Se on harjoitellut aitauksessaan olemista, välillä erinomaisella menestyksellä ja välillä itkun ja kimeiden haukahdusten kera (se on kasvanut shelttikodissa, ja meitä varoitettiin, että se on ottanut ääniskaalaansa mallia shelteiltä – onneksi se käyttää ääntään tällä hetkellä vain komentamiseen eikä turhanpäiväiseen räksytykseen), ja kohta kun se on syönyt, se jää ensimmäistä kertaa ihan yksin Nokin lenkin ajaksi. 

Hassua, miten joku on niin uusi tässä maailmassa.