reissujoulu

Nyt on joulu vietetty ja kotiin palattu. Olimme reilun viikon verran reissussa etelässä ja lännessä, sukuloimme ensin maaseudulla ja sitten joulunviettopaikassamme kaupungissa, ja välissä piipahdin koirien kanssa Helsingissäkin kyläilemässä. Pennun kanssa ei tietenkään ollut aivan stressitöntä ja koko ajan sai olla katsomassa perään, ettei Velho tuhoa muiden ihmisten koteja, mutta oli kuitenkin mukavaa ja tarpeellistakin saada irtiotto tavallisesta pentuarjesta kotona. Maalla oleminen on koirien kanssa aina ihanaa (Nokikin oli liikuttavan iloinen, kun saavuimme perille), ja joulunviettopaikassamme puolestaan muut ihmiset viihdyttivät ja pissattivat Velhoa ja lenkittivät Nokia niin mielellään, että pääsin itse välillä hengähtämään.

Velho oli alusta asti ihan käsittämättömän reipas reissukaveri. Edelleen se nukkui pitkätkin automatkat ja oksensi vain yhdellä päiväreissulla, kun ajelimme mutkaisilla teillä. Ensimmäisessä kohteessamme, maaseudulla, Velho pääsi tutustumaan taloon ensin ilman Nokia. Se lähti välittömästi ovesta sisään päästyään tutkimaan paikkoja ihan itsekseen ja tepasteli menemään häntä heiluen. Kun se bongasi toisen kissoista nojatuolissa, se meni heti uteliaasti mutta rauhallisesti haistelemaan. Kiisuilla kestää kuitenkin aina aikansa lämmetä uusille koirille, joten Velholle lähinnä sähistiin. Velho kunnioitti kissojen kommunikointia ja väisti kyllä, mutta se ei pahemmin säikähtänyt vaan edelleen katseli kissoja uteliaana ja olisi mielellään mennyt haistelemaan, jos kisu oli lähistöllä. Oli tosi mukava huomata, että pentu reagoi tilanteeseen niin järkevästi ja tasapainoisesti. Myös uusiin ihmisiin Veltsu meni tutustumaan avoimesti häntä heiluen, oli kyseessä sitten 4- ja 6-vuotiaat lapset tai kuka tahansa aikuinen. Ei se kuitenkaan hirveästi jäänyt seurustelemaan ihmisten kanssa vaan lähti pian omiin hommiinsa (esim. syömään kakkaa kissanhiekkalaatikosta), jos ihmisellä ei ollut tarjota ruokaa tai leikkejä.

Muutenkin Velho on sillä tavalla ainakin Nokiin verrattuna melko itsenäinen, että se voi puuhastella omiaan milloin missäkin huoneessa, ja vieraassakin paikassa se hakeutui väsyneenä eteiseen tai vierashuoneeseen nukkumaan, vaikka me olisimme olleet toisaalla. Omaan rauhaan hakeutuminen tuntuu oudolta ja vieraalta, koska Noki on vielä aikuisenakin koko ajan siellä missä mekin, mutta olen äärettömän onnellinen siitä, että Velho on niin reipas ja rento reissussa(kin) ja rauhoittuu myös omiin oloihinsa. Lähellä pysymistä esim. ulkona lienee tarvetta vahvistella erityisen paljon, koska nyt jo pikkuvauvana Velho lähti isolla tontilla välillä hieman epämukavan kauas. Toisaalta Noki taitaa olla asettanut mukavan etäisyyden rajan aika lähelle.

Maaseutuloman jälkeen oli aika vaihtaa maisemaa. Hyppäsimme Velholle vieraaseen autoon, jossa oli myös Velholle vieraita ihmisiä ja vieras koira, corginarttu. Pentu oli vaan että tämäpä mukavaa, tervehdys ihanuudet, ja kävi sitten autossa unille corgin kylkeen kiinni. Saimme kyydin Helsinkiin kyläilemään. Velho matkusti ensimmäistä kertaa hississä (oli reipas, vaikka hissiin meneminen aluksi jännitti) ja kävi vieraassa kerrostaloasunnossa vähän puuhastelemassa, pusuttelemassa uutta ihmistä ja ottamassa pitkät päiväunet. Nokille paikka oli tuttu ja sekin oli tietysti kiltti kyläilijä.

Koirien päikkäreiden jälkeen jatkoimme sitten joulunviettopaikkaamme Turun seudulle. Velho jatkoi samalla reippaalla asenteella, ja hissiin menemiseenkin liittyvät jännitykset olivat nopeasti ohi, kun hissillä piti kulkea monta kertaa päivässä. Joulukuusi oli ehdottomasti Velhon lempiasia ja joulukuusen vesi oli Velhon mielestä parempaa kuin vesikupin vesi. Vietimme jouluaattoa 12 ihmisen ja 3 koiran porukalla. Kävin omien koirieni kanssa pitkällä lenkillä ennen vieraiden saapumista ja onnistuin väsyttämään tyypit niin hyvin, että Velho nukkui suurimman osan aattoillasta ja kävi vain välillä ilahduttamassa vieraita pehmeydellään ja söpöydellään. Noksu hengaili ihmisten kanssa olohuoneessa ja nuokkui ruokapöydän alla.

Se kolmas koira, corginarttu, on muiden koirien kanssa yhtä kiltti kuin Nokikin eikä ollenkaan edes yrittänyt komentaa Velhoa, vaikka Velho hyppi ahkerasti sen selkään, roikkui niskavilloissa ja puri korvia. Nokihan siis myös edelleen antaa Velhon purra itseään ihan niin paljon ja niin lujaa kuin pentu tahtoo. Se joko yrittää väistellä, seisoo raukkana paikoillaan tai sitten lähtee mukaan leikkiin ja tulee samalla opettaneeksi Velholle, että jaloista puremista kannattaa jatkaa. Pennulla on toki pentulisenssi, mutta joku raja pitäisi silti olla. Aluksi emme puuttuneet puremiseen ollenkaan, koska odotimme Nokin puuttuvan itse, mutta ei Noks tee sellaista, joten meidän on ollut pakko mennä väliin. Raskasta ja ärsyttävää. Velho yrittää myös komentaa ihmisiä ja muita koiria todella kovalla ja kimeällä haukullaan, ja Nokilta se saa aina reaktion, sillä Noki nousee aina ylös Velhon haukahtaessa. Toivon, että Velhon kiltteys kantaa eikä siitä tule kunnon kiusaajakomentaja-päällepäsmäriä, vaikka Noki luottaa – kepon sanoin – vapaan kasvatuksen voimaan.

Ai niin, ennen joulun reissuja kävimme Velhon kanssa keskustassakin. Menomatkalla bussissa vähän jännitti, hälyisessä kahvilassa nukutti, kotimatkalla bussissa nukutti edelleen. Bussia odotellessamme pyörähdimme parkkihallissa, Velho katseli paikkoja sylistäni.

Pörröpallero on nähnyt jo paljon maailmaa. En nauti pentuarjesta ja myös Nokin takia odotan riiviön jo kasvavan – me kaikki odotamme sitä – mutta Velho on kyllä tosi kiva pentu. Se vaikuttaa järkevältä, tasapainoiselta, mutkattomalta, omilla jaloillaan seisovalta ja juuri sopivan pehmeältä tyypiltä. Siitä löytyy taistelutahtoa ja hurjaa ärripurrienergiaa, mutta riiviöinnin takana on kiltti pieni poika. Se on myös nopeasti oppiva ja ahne, eli sen kanssa pääsee taatusti tekemään paljon kaikenlaista.