Harrastusvuoden läpikäyntiä

Vuosi ei tietenkään ole vielä ohi ja treenejä ehtii olla vielä useita, mutta halusin tehdä Velhon maastokaudesta jo hieman koontia, joten tässäpä sitten samalla muutenkin kuluneen vuoden harrastuksista.

Kirjoittelin itselleni maaliskuun alussa ylös vuoden 2025 harrastussuunnitelmia, molempien poikien osalta tietysti erikseen. En asettanut varsinaisia tavoitteita, paitsi Noki-tokossa muutaman sellaisen ”haluaisin viedä asiaa x eteenpäin” -tyyppisen, ja tein molempien koirien kanssa vuoden aikana juuri sitä, mikä milloinkin tuntui hyvältä ja mihin itselläni riitti aika ja jaksaminen. Vuoden aikana on ollut aktiivisia ja vähemmän aktiivisia vaiheita, ja olen tehnyt omaa juttuani oman fiilikseni mukaan. Nyt on kiva huomata, että olemme paitsi pitäneet hirveän hauskaa myös edistyneet ja oppineet.

Kuva: Suvi Lehto

NOKI

Maaliskuu 2025: ”Tokossa suurimmat tavoitteet koskevat seuraamista, yllättäen. Lisäksi haluan keskittyä hyvään mielentilaan ja yhteiseen kuplaamme. Suunnitelmissa on myös rakennella ylempien luokkien liikkeitä enemmän, jotta emme vahingossa pääse kyllästymään. Lisäksi voisimme viettää aikaa hakumetsässä ja viedä rullailmaisua eteenpäin. Jos hakumetsissä ei syystä tai toisesta tule käytyä, voisimme aloittaa itseksemme jäljen opettelun ja tehdä useammin myös esine-etsintöjä. Nosework-treenejä olisi mukavaa taas jatkaa.”

Nyt: Tokon osalta vuosi meni juuri kuten suunnittelinkin: Olemme treenanneet seuraamista, ja seuruutunnelin päässä näkyy valoa, hetkittäin ehkä aika voimakastakin sellaista. Mielentilan – sekä koiran että omani – paraneminen on ollut ehdottomasti vuoden parhaita juttuja Noki-tokossa. Olemme myös tehneet ylempien luokkien liikkeitä mukavasti. Yhteistyömme on kehittynyt entisestään, kun rutiinit ovat alkaneet kantaa ja kun olen oppinut ymmärtämään Nokin hieman erityislaatuista mieltä vielä paremmin. Noksu on mitä kiltein ja iloisin pieni tokokaveri.

Noseworkia emme tehneet kai kertaakaan, ja hakutreeneissä Noki taisi käydä pari kertaa. Jäljen opettelu on aloitettu, ja esine-etsintöjäkin Noki on päässyt tekemään. Olen tänä vuonna todennut, että Noki ja hakutreenit ovat sellainen yhtälö, joka tuskin enää usein toteutuu. Hakutreenit kokonaisuutena ovat tarpeettoman kuormittavia Noksulle nykyään, vaikka – tai varmaan juuri siksi koska – se pitää hausta todella paljon. Itseksemme voimme tehdä ja teemmekin eri esine-etsintöjä (esineruutua, pudotettua ja tarkkuutta) ja joskus jälkeä, ehkäpä kepon kanssa joskus myös jotain pieniä hakujuttuja.

Nokin harrastusvuosi on ollut mielestäni oikein hyvä. Meillä on ollut kovin hauskaa yhdessä, ja olemme tehneet hommia omassa tahdissamme ja kehittyneet pikkuhiljaa. Kirjoitin tästä joskus aiemminkin, mutta Nokin kanssa harrastaminen tuntuu erilaiselta nyt, kun harrastuskaverina on toinenkin koira – ja nimenomaan hyvällä tavalla erilaiselta.

Ensi vuonna jatkamme harrastuksia pääasiassa samaan malliin, tai sitten saatan keksiä meille jotain uuttakin mielenvirkistystä tokon rinnalle. Tokon osalta suuri muutos aiempaan on tietysti se, että ryhmäpaikka vaihtuu pelkkään itsenäiseen treenaamiseen. Täytyy itse muistaa ja jaksaa olla aktiivinen ja pyytää kavereita välillä mukaan treenaamaan. Erityisesti ryhmäpaikkistreenejä on muistettava järjestää edes joskus, koska tänä vuonna Nokin paikallaolo(mielentila) on mennyt todella paljon eteenpäin ja haluaisin jatkaa sen vahvistamista. 

Kuva: Suvi Lehto

Kuva: Kiira Käyhkö

VELHO

Maaliskuu 2025: ”Suunnitelmissa on pitää hauskaa treenikentillä ja rakentaa pohjia erityisesti tokoon ja samalla vähän myös pk-tottikseen. Koetan muistaa harjoitella erilaisissa häiriöissä ja ympäristöissä. Teknisistä asioista haluan panostaa erityisesti seuraamiseen, koska en osaa opettaa sitä. Maastokaudella tutustumme ainakin hakuun ja esineruutuun, mahdollisesti voisimme tehdä myös jäljen alkeita. Katsotaan, minkä verran on aikaa ja treeniseuraa ja mistä Velho innostuu. Ihan huviksemme ja kokemuksen vuoksi voisimme käydä keväällä pentunäyttelyssä.”

Nyt: Velhon harrastukset menivät kuten suunnittelinkin; maastolajeja olemme tosin tehneet monipuolisemmin kuin odotin. Tokon ja tottiksen pohjia on rakenneltu hyvällä fiiliksellä, ja olen koettanut panostaa seuraamisen opettamiseen. Maastokauden alettua toko/tottis jäi huomattavasti vähemmälle huomiolle, joten kentällä edistyminen on ollut hidasta, mutta maasto-osaaminen on mennyt eteenpäin sitten senkin edestä. Velho on treenannut hakua, jälkeä ja esineruutua ja tehnyt pudotetun ja tarkkuusnoudon alkeita. Pitkätukka on osoittanut olevansa lapsinero ja aivan luotu pk-lajeihin. Olemme myös harjoitelleet erilaisissa häiriöissä ja ympäristöissä – vaikka monipuolistamisen varaa on kyllä edelleen – ja kävimme pyörähtämässä pentunäyttelyssäkin.

Ensi vuodelle ajatukset ovat melko pk-painotteiset. Saimme paikan pk-tottisryhmästä, mutta jatkanemme myös tokojuttuja itsenäisesti enemmän tai vähemmän. Talvikaudella voisimme ehkä aloitella myös haukkuilmaisun rakentamista, ja muuten jatkamme maastoja sitten mahdollisimman pian siitä, mihin nyt jäimme. Mitään erityisiä tavoitteita ensi vuodelle ei ole, vaikka pitkällä tähtäimellä haaveita toki on ja aina välillä tarkastelen tekemisiämme miettien, ovatko haaveet realistisia ja jos ovat, milloin. Ajatus on kuitenkin treenata omien resurssien mukaan ja pitää hauskaa ja katsoa, mihin se johtaa. 

Kuva: Anni Rask

Nokeliuksen kuulumisia

Minulla on ollut blogin luonnoksissa lähes vuoden ajan teksti kemiallisesta kastroinnista, ja keväästä asti luonnoksissa on lojunut pohdintaa myös Nokin tokoharrastuksesta. Syystä tai toisesta tekstit ovat jääneet julkaisematta, ja nyt ne ovat sisällöltään jo osittain vanhentuneetkin. Aiheet ovat kuitenkin nyt ajankohtaisempia kuin koskaan: Nokille laitettiin tänään kastraatioimplantti, ja seuran pienryhmähaku ensi vuodelle on käynnissä eli harrastuskuvioita on taas mietittävä ihan oikeasti.

Aloitetaan vaikka siitä kemiallisesta kastroinnista. Kastroinnin syistä saisi varmaan kokonaisen postauksen, mutta lyhyesti sanottuna toivon, että kastrointi tasaisi Nokin mielen ja vatsankin toimintaa. Olen pyöritellyt asiaa päässäni jo pitkään, ja vaikka kyseessä ei ole mikään lopullinen, peruuttamaton asia, olen epäröinyt kamalasti ja miettinyt tätä varmaan aivan liikaakin. Kaikki Nokin tuntevat ihmiset ovat kannustaneet kokeilemaan, samoin tutut eläinlääkärit. Silti koiran luonnolliseen hormonitoimintaan puuttumiseen on suuri kynnys, kun siihen ei ole mitään päivänselvää terveydellistä syytä, kuten eturauhasvaivoja. Mietityttää, miten implantti vaikuttaa Nokiin ja muuttuuko poikien suhde jotenkin, vaikka eihän sitä tiedä kuin kokeilemalla. Joidenkin viikkojen tai kuukausien kuluttua sitten nähdään, mikä implantin todellinen vaikutus on.

Implantista tulee kahden vuoden dopingvaroaika, mistä päästäänkin sopivasti aasinsillalla Nokin harrastuskuvioihin. Jo kauan ennen lopullista implanttipäätöstä päätin, että Nokin koetavoitteet laitetaan ainakin toistaiseksi syrjään. Jatkamme tokon parissa, mutta en tiedä, menemmekö enää kokeisiin – ehkä joskus vuosien päästä, jos siltä tuntuu, ehkä ei. Noki on taitava ja hieno poika, ja treeneissä homma toimii erinomaisesti ja meillä on hirveän kivaa yhdessä, mutta Noki arvostaa rutiineja, tuttuja ja turvallisia asioita ympärillään ja hyvässä, rennossa mielentilassa olevaa ohjaajaa. Koetilanteet tai muut vastaavat häppeningit eivät ole sille mieluisia tai mukavia. Voisimme tietysti harjoittelemalla saada koemielentilaa sen verran paremmaksi ja rutiinit sen verran vahvoiksi, että selviytyisimme koetilanteesta kunnialla, mutta miksi pitäisi? Meillä molemmilla on myös ollut treeneissä kivempaa sen jälkeen, kun päätin toistaiseksi unohtaa kokeet, vaikka viimeaikaiseen treenifiilikseemme on tietysti vaikuttanut moni muukin asia.

Haku ensi vuoden pienryhmiin on auki, ja aion hakea paikkaa tokopuolelta vain Velholle. Ensi vuodellekin on kyllä tulossa ainakin pari sellaista ryhmää, jotka voisivat sopia Nokin taitotasolle, mutta tällä hetkellä tarvitsen kouluttajaa eniten seuruuasioissa. Ryhdyimme rakentamaan seuraamista uudelleen tänä vuonna Sariannan opissa ja olemme päässeet siinä hyvään vauhtiin (kai?), enkä nyt kaipaisi ketään muuta sotkemaan sitä. Muutenkin ajatus kouluttajan vaihtumisesta tuntuu (Nokin kohdalla) tällä hetkellä raskaalta, ja nyt on sellainen olo, että jatkan treenaamista mieluummin itsekseni ja vapareilla kavereiden kanssa. Koetavoitteiden syrjään laittaminen ei myöskään tarkoita sitä, etteikö Nokinkin kanssa harrastaminen olisi tavoitteellista – koe-/tulostavoitteet eivät ole ainoita mahdollisia tavoitteita.

Puolitosissani mietin, hakisinko Noksulle hoopers-ryhmäpaikkaa, mutta en tiedä. Joka tapauksessa Noks pääsee tekemään tokoa sitten vapaavuoroilla. Ryhmäpaikasta luopuminen – tai siis sen hakematta jättäminen – tuntuu isommalta jutulta kuin onkaan, mutta Noki on kuitenkin koiristani ensimmäinen, jonka kanssa olen oikeasti tavoitteellisesti ja aktiivisesti harrastanut ja jonka kanssa aloitin nykyisessä seurassamme harrastamisen. Ehkä se vähän selittää tätä hyvin tarpeettomalta tuntuvaa haikeuttani.

Muita Noki-kuulumisia: Se kävi heinäkuussa hammaskivenpoistossa ja hammasröntgenissä, ja kaikki oli kunnossa. Sillä on jo pitkään ollut erinomainen ruokahalu. Se kävi hierojalla viimeksi syyskuussa ja oli tokokoiralle tyypillisesti toispuoleinen mutta muuten hyvässä kunnossa. Sen helmikuussa murtunut häntä on aivan normaali. Se nauttii metsäretkistä, tokotreeneistä, Velhon kanssa leikkimisestä ja siitä, kun koko perhe on yhdessä sohvalla. 

Tänään sille laitettiin tosiaan kastraatioimplantti, jonka vaikutus kestää noin puoli vuotta. Sillä on eläinlääkärissä nykyään sellainen kokovartalotärinä, että sen hampaatkin kalisevat, mutta se on ihan kamalan kiltisti ja yrittää tsempata ja olla hirveän rohkea ja reipas poika. Jännityksestään huolimatta se katsoo minua suuret pyöreät silmät loistaen, steppaa edessäni namien toivossa ja luikertelee jalkojeni välissä. Se on niin kiltti ja iloinen ja rakas.

Vähän treenikuulumisia

Treenirintamalla on ollut varsin aktiivista viime aikoina, mikä ei toki sinänsä ole ihme, kun koiria on nykyään kaksi ja maastokausi on käynnissä eli lajivalikoimakin laajempi. Yritän ottaa tästä nyt kaiken irti, koska tiedän, että syksystä on uuden työni vuoksi tulossa raskas ja treenaaminen tulee jäämään vähemmälle. Sain kyllä puolivahingossa Velhollekin ryhmäpaikan syksyksi tokon alkeisryhmästä, eli kyllä molemmille tulee taatusti säännöllistä treeniä kuitenkin. Noksu jatkaa kesän jälkeen samassa tokoryhmässä, jossa tälläkin hetkellä olemme.

Noksuttimen kanssa onkin nyt treenattu tokoa oikein hyvällä fiiliksellä! Tokomotivaationi on vuosien aikana mennyt aikamoista vuoristorataa, mutta tällä hetkellä tekeminen tuntuu tosi hyvältä. Jopa seuraamistunnelin päässä näkyy heikkoa, hyvin varovaisesti voimistuvaa valoa. Luulen, että olen päässyt tietyistä paineista eroon, koska olen päättänyt laitattaa Nokille kemiallisen kastraation tässä jollain aikataululla emmekä ole sitä ennen menossa kokeeseen. Kemiallisestahan tulee jostain älyttömästä syystä kahden vuoden dopingvaroaika, eli kokeet eivät ole millään tavalla ajankohtainen asia vielä hyvään toviin. Tieto siitä lienee poistanut treenaamisesta – erityisesti seuraamisen eli sen suurimman ahdistustekijän treenaamisesta – paineita, vaikka järjellä olen tietysti koko ajan osannut ajatella, että paineet ovat ihan turhia. Ihmismieli ei vain aina ole niin yksinkertainen.

Pari päivää sitten kokeilin Nokin kanssa jälkeä ensimmäistä kertaa, kun olimme koko perhe yhdessä lenkillä. Nokilla on pohjalla jo niin monia nenänkäyttö- ja esine-etsintätaitoja, että laitoin sen suoraan vaan kepon tekemälle jäljelle ilman mitään keppimotivaatiohässäköitä, saati sitten namijälkeä tms. Jälki oli toki hyvin lyhyt ja päättyi muistaakseni heti ensimmäiseen tai viimeistään toiseen keppiin, mutta kuten arvelinkin, Noksu suoriutui tehtävästä loistavasti ja käytännössä osasi homman jo, vaikka ei ollut sitä aiemmin tehnytkään. Se on kyllä ihan hirmuisen taitava ja monipuolisesti kaikenlaisia juttuja osaava tyyppi, ja olen tosi ylpeä meistä molemmista, kun olemme yhdessä opetelleet niin monia asioita. Noki pääsi myös etsimään yhden Velholta kadonneen kepin metsästä esineruutukäskyllä (olin pyörinyt alueella Velhon kanssa jo tovin), ja sehän suoritti. Kepo ei ollut piiiitkään aikaan nähnyt Nokin esineruutua ja oli aika vaikuttunut. Mikä erinomainen pikkupoika Nokelius onkaan! 

Velhon kanssa maastolajeja on tehty nyt paljon enemmän kuin tokoa/tottista (ehkä liiankin paljon enemmän, koska Velho osaa suunnilleen tulla perusasentoon ja siinä se). Maastoleirin jälkeen olemme treenanneet hakua, esineruutua ja jälkeä. Olen tietysti puolueellinen, mutta Veltsu(kin) tuntuu olevan monessa asiassa ihan luonnonlahjakkuus ja se tuntuu oikeasti hyvin lupaavalta harrastuskaverilta. Jäljestyksessä olemme päässeet toistaiseksi pisimmälle: aloitimme tekemällä muutaman keppiruudun, sitten yhden ihan pienen 10–15 metrin pituisen ja ensimmäiseen keppiin loppuvan jäljen, sitten ehkä 40–50 metrin ja parin kepin jäljen, jonka kepo kävi polkemassa Velhon katsellessa ja joka ajettiin heti tuoreeltaan (jännä juttu, että Veltsu paahtoi sillä jäljellä eteenpäin pää viidentenä jalkana ja maltti oli vähän kadoksissa...). Tänään Velho ajoikin jo ihan oikean, neljä keppiä sisältävän jäljen, jonka treenikaveri oli käynyt polkemassa ja joka oli vanhentunut ehkä puolisen tuntia tai jotain sinne päin. Lapsikoira oli aivan loistava, vaikka väsy hieman jo painoi – yleensä Velho on vauhdikkaampi ja kepeillä paljon riehakkaampi – enkä minä osannut käsitellä upouutta jälkiliinaamme.

Kyllä on ilo ja onni tällaisten koiraystävien kanssa harrastaa! <3

Hännän parantelua ja pentujuttuja

Velho on nyt 5,5 kuukauden ikäinen ja painaa 18 kg. Korkeutta emme ole hetkeen mitanneet, mutta silmämääräisesti ero Nokiin on niin pieni, että luulisin Velhon sään olevan jossain 55–56 sentin tienoilla. Vertailun vuoksi: Noki painoi 5-kuisena noin 13 kg ja oli noin 49 cm korkea. Velho on siis kyllä tosiaan jo pari viikkoa vanhempi kuin Noki noissa mitoissa, mutta iso poika joka tapauksessa.

Sisäsiisteys on vielä hieman vaiheessa, ja meidän sänkymme on nyt ollut pennun mielestä mukava pissapaikka pitkien yksinolojen aikana. En tiedä, miksei meillä aiemmin ole ollut vedenpitävää patjansuojusta sängyssä, mutta nyt ostimme sellaisen. Vähän olen kyllä kyseenalaistanut elämäntapavalintaani tässä, kun Velho pissailee sänkyyn ja Noki oksensi mahansa sisällön (kangas)sohvalle yksin ollessaan. Auton takakonttiinkin on tullut jo ties kuinka monet oksennukset Velhon matkapahoinvoinnin takia, mutta siellä sentään on kunnon suojat ja pestävät alustat. Kyllä koirien omistaminen on kivaa ja lievittää stressiä! (On se oikeasti kivaa ja enemmänkin. <3)

Isoilla pojilla pitää olla tämmöinen rokkitukka t. Velho

No, ehkä siirryn eriteasioista muihin uutisiin. Noksun häntämurtumasta on nyt pari viikkoa, ja vielä pitäisi vajaa pari viikkoa odotella kontrolliröntgeniä. Noki on pärjäillyt häntänsä kanssa oikein hyvin: kipulääkekuuri loppui viikko sitten, ja ilman kipistäkin Noksu on ollut oma itsensä ja käyttää häntäänsä aivan normaalisti. Muovipullosta kehitelty suojatötterö pysyi aluksi ihan hyvin paikoillaan, mutta Nokin normaali hännän käyttö tarkoittaa sen verran runsasta ja voimakasta heiluttamista, että tötterö irtoaa jo helpommin. Yritetään elää sen kanssa vielä kuitenkin. Kumpikaan koirista ei onneksi ole missään vaiheessa yrittänyt repiä tötteröä tai osoittanut muutakaan kiinnostusta sitä kohtaan, mikä on suuri yllätys mutta todella positiivinen sellainen. Murtumakohta on myös teipattu, ja ne teipit ovat kyllä pysyneet moitteettomasti. Teippien ansiosta häntä on nyt ainakin suunnilleen suora, mutta nähtäväksi jää, miltä se näyttää parannuttuaan.

Ei tötteröä tässä, pelkkä teippaus vain ja tietysti Noksun megasöpö nassu.

Noki on saanut rauhassa parannella häntäänsä, ja sen saikkuviikot ovat olleet varsin tylsää arkea. Se kävi hieronnassa (oikealla puolella oli takaosassa jostain syystä selvästi enemmän jumeja kuin vasemmalla), ja tänään otin sen mukaan pienelle autoajelulle ja samalla lenkille Mehtimäen metsiin, kun kävin kirjastossa. Viikko sitten Velhon kasvattaja Aino kävi meillä kylässä, mikä sekin piristi myös Noksun päivää. Muuten Nokelius ei ole tehnyt mitään lähimetsien peruslenkkejä kummempaa eikä ole tietenkään edes päässyt kirmailemaan Veltsun kanssa. Velho on tuurannut tokoryhmässä, mutta ensi viikolla Noki pääsee jo itse treenaamaan. Häntä on toki silloinkin vielä paketissa, mutta eläinlääkäri ei alun perinkään nähnyt erityistä ongelmaa tokon treenaamisessa, kunhan hännän tilanteen pitää mielessä eikä suojatötterö ole vaarassa esim. jäädä kiinni mihinkään.

Treenikentille Noksuttimen kanssa onkin jo ikävä. Huomaan, että Velhon saapuminen perheeseen on tuonut uutta perspektiiviä Nokin kanssa (tokon) harrastamiseen: nyt osaan aika eri tavalla arvostaa kaikkea sitä, mitä Noki jo osaa, ja kaikkia ihan vain meidän kahden välisiä juttuja ja tapoja. Ehkä niitä tuli pidettyä vähän itsestäänselvyytenä ennen Velhoa. Lisäksi pojat ovat niin erilaisia ja harjoittelevat tietysti niin erilaisia juttujakin, että sitä kautta saa kivaa vaihtelua harrastamiseen, vaikka lajikirjo ei ole suuri etenkään näin talviaikaan. Siksi paras tasapaino on silloin, kun voin treenata molempien kanssa.

Veltsun kanssa on ollut mukavaa ja hyödyllistä saada enemmän ohjausta ja koulutusta nyt, kun pentu on tuurannut Nokia tokoryhmässä. Tai ehkä kaikkein mukavinta on ollut se, että joku kertoo, mitä treenaamme. :D Velho on nyt tehnyt muun muassa seuraamisen, jäävien liikkeiden ja kaukojen asennonvaihtojen alkeita. Joku ryhmäpaikallaoloharjoituskin ja noudon alkeistreeniä sekä lelulla että kapulalla on mahtunut mukaan. Joka treenin aloitamme aktiivisuuden tarjoamisella. 

Velhis on keskittynyt, iloinen ja ahne treenikaveri, ja se on usein melko optimaalisessa vireessä treenatessaan. Esimerkiksi tänään luoksetulotreenissä Sarianna sanoikin, että hetsaamiselle ei liene tarvetta, koska Velho on muutenkin lähdössä oikein keskittyneesti ja innokkaasti emmekä turhaan halua nostaa virettä niin, että Velho alkaisi vaikkapa äännellä. Yhteistä leikkityyliä pennun kanssa on jonkin verran pitänyt hakea, mutta se voi mennä osittain hampaiden vaihtumisen piikkiin. Nyt kaikki hampaat ovat siis mielestäni jo vaihtuneet. Tänään meillä oli oikein hyvät leikit ja sain Velhosta enemmän irti esimerkiksi sitä taistelutahtoa, jota tiesin siitä kyllä löytyvän. Se myös ihanan aktiivisesti palauttaa lelua. Hauska nähdä, millainen harrastuskaveri siitä kasvaakaan!

Hän on tällä hetkellä aika... haituvainen.

treenivideoita

On tullut julkaistua treenivideoita aika vähän, vaikka olen kyllä kuvannut niitä enemmän kuin esimerkiksi viime vuonna. Kai sitä on vain liian kriittinen omalle tekemiselleen, vaikka yritän ajatella, ettei sillä ole merkitystä, mitä joku meistä tai meidän tekemisistämme ajattelee. Ja toisaalta tätä blogia lukee muutenkin suunnilleen kaksi ihmistä, joten eipä niitä videoita kovin moni edes näe. :D No ei oikeasti, kyllä teitä kai parisenkymmentä ainakin taitaa olla, mutta joka tapauksessa hyyyyyyyyvin paljon vähemmän kuin poikien Instagram-tilillä on seuraajia. Ero Instan ja blogin seuraajamäärissä on muuten ihan kiinnostava ilmiö, ja olen pohdiskellut sitä itsekseni. Voisin pohdiskella sitä(kin) kokonaisen postauksen verran, mutta ehkä nyt vain totean, että blogin myötä olen herännyt ajattelemaan esimerkiksi sitä, kuinka monen oman Instagram-seurattavani päivitykset minua ihan aidosti kiinnostavat. Kenen blogia olisin halukas lukemaan, kenen en? 

No, se siitä. Tässä nyt niitä treenivideoita.

Ensimmäisessä videossa Velho (iloisesti heiluvine lötköhäntineen <3) harjoittelee käsikosketusta, vatitemppua ja perusasentoa. Kaksi ensimmäistä ovat aika alkutekijöissään, kun taas perusasentoa on tehty jo pitkään, mutta käsiapuja on siinäkin vielä häivyteltäviksi. Videolla totutan Velhoa ensimmäistä kertaa siihen, että vasen käteni voi olla sen vieressä ja koskeakin siihen. Veltsu vaikuttaa tosi nopeasti oppivalta ja fiksulta tyypiltä, kuten olen varmaan täällä blogissakin tuonut esiin jo monta kertaa.

Sitten olisi Noksun enemmän tai vähemmän kokeenomaisia treenejä. Ensimmäinen video on viikon takaa, kun halusin valmistautua tuleviin mölleihin (joihin emme sitten päässeetkään) tekemällä yksilöliikkeet seuraamista lukuun ottamatta pelkällä sosiaalisella palkalla. Olimme siis ihan kahdestaan vaparilla eli ei ollut häiriötä eikä liikkuria. Seuraamisliikettä emme tehneet tosiaan ollenkaan, kuten emme olisi tehneet mölleissäkään, koska rakennamme sitä ihan uusiksi. 

Noki teki tosi hyvällä fiiliksellä ja meillä oli kivaa. <3 Pieniä stipluja toki oli ja ne näkyvät videollakin – ehkä eniten ärsytti kapulan mälvääminen – mutta olin kokonaisuuteen tyytyväinen. Videon lopussa kiiruhdamme kohti kentän ulkopuolella odottavaa loppupalkkaa, joka oli leikkiä.

Seuraava video on kuvattu neljä kuukautta edellistä aiemmin, kun meillä oli silloisessa tokoryhmässämme pienet möllit eli käytännössä vain kokeenomainen treeni (ilman seuraamista). Tämä on jäänyt kokonaan julkaisematta aiemmin, vaikka tarkoitus oli, joten julkaistaan nyt sitten. Vaikka kyseessä oli tosiaan ihan vain oman ryhmän treenit, minua jännitti, mikä saattaa selittää sen, että tekeminen tuntui aika tahmealta. Sen näkeekin ihan selvästi, kun vertaa ylempään videoon. Toisaalta ylemmässä videossa olin myös jo etukäteen ajatellut kiinnittäväni huomiota esim. sosiaaliseen palkkaukseen.

Tämän ei kuitenkaan ole tarkoitus olla mikään vertailuvideo, koska emme treenanneet alokkaan liikkeitä – paitsi sitä seuraamista – edes etäisesti säännöllisesti videoiden välillä. Kehitystä ei siis voi odottaakaan tapahtuneen, heh. Tämän katsominen oli kyllä ihan hyvä muistutus itselleni, että esimerkiksi jäävälle maahanmenolle ja kapulan pidolle pitäisi tehdä jotain, koska ne ovat jo aika kauan näyttäneet aika huonoilta.

Noki on tosiaan nyt saikulla, ja siihen liittyvien huolien ja murheiden lisäksi harmittaa, että möllit jäivät väliin. Näitä videoita katsellessa tuli muutenkin heti kaipuu treeneihin Noksun kanssa. Toivottavasti pian pääsemme! Onneksi nykyään on sentään toinen koira, jonka kanssa puuhastella, vaikka eivät pojat tietenkään toisiaan voi korvata. Noksun saikkukuulumisia lisää sitten seuraavassa postauksessa joskus ensi viikolla. 

mä haluun tuntee kaiken mitä sussa on

(Otsikoiden keksiminen on niin hankalaa, että päädyin vanhaan kunnon sitaattiotsikkoon. :D) 

Nokin kasvattaja Suvi otti muutama viikko sitten Joensuun-visiitillään koirista ihan superihania kuvia (kiitos vielä! <3), joita varmasti tulee näkymään seuraavissakin postauksissa. Kaikki tämän postauksen kuvat ovat siis Suvin ottamia. Päivitin myös uudet kuvat molempien koirien esittelysivuille, joihin pääsee internetversiossa tuosta sivupalkista. Jollain mystisellä taikuudella Suvi onnistui saamaan jopa Velhosta rakennekuvan, vaikka en todellakaan ole (vielä) opettanut Velholle mitään seisomista eikä se pysynyt edes paikoillaan. Edelleen kyllä suunnittelen vieväni luppakorvan pentunäyttelyyn, ja katsoin jo sopivan näyttelynkin loppukeväälle. Saa nähdä, millaista hupia siitä saadaan aikaiseksi.

Mulla on ollut viime viikkoina paljon töitä ja välillä pitkiäkin päiviä, mikä eroaa keskivertoarjestamme hyvin paljon ja on siksi tuntunut välillä raskaalta, mutta poitsujen kanssa treenaaminen on ollut ihan paras tapa nollata pää. (Jos tätä lukee joku, joka ei ole elämäntilanteestani kartalla, niin teen gradua omaan vapaavalintaiseen tahtiini ja lisäksi opesijaisuuksia silloin, kun niitä on tarjolla.) Muuhun koirien kanssa puuhasteluun, kuten Velhon kanssa kylillä pyörimiseen, ei nyt ole ollut aikaa ja/tai jaksamista, mutta onneksi ensi viikolla on lomaa töistä ja sen jälkeen työkuviot muutenkin kevenevät. Kaikenlaisia kylilläpyörimissuunnitelmia Velholle on ollut jo jonkin aikaa, mutta pitää myös koettaa malttaa, etten tee kaikkea kerralla heti, kun vapaa-aika vähän lisääntyy. Noksulle ei ole kylilläpyörimissuunnitelmia, mutta se varmasti arvostaisi esim. privaattilenkkisuunnitelmia.

Vähän hävettää myöntää, mutta Nokin, 4 v, kanssa pitäisi myös ottaa ihan asiakseen lähteä parhaimpaan koiranulkoilutusaikaan ihmisten ilmoille harjoittelemaan ohituksia, koska Noki ei osaa ohittaa niin kuin haluaisin. Ei se räyhää (tietenkään, sehän on Noki) tai pidä muutakaan ääntä, mutta se tuijottaa toista koiraa herkeämättä ja ohittaa kireällä hihnalla, eikä sellainen ole kovin mukavaa. Joku järkevämpi olisi opettanut paremman toimintatavan jo aikoja sitten, mutta minä olen tainnut olla edellisen koirani jäljiltä vain niin helpottunut siitä, ettei tarvitse tapella remmirähjäämisen tai muiden arjen haasteiden kanssa, että olen katsonut Nokin lievästi huonoa ohituskäytöstä läpi sormien. Liikumme muutenkin enimmäkseen metsissä ja sellaisiin aikoihinkin, ettei koiria hirveästi tule vastaan, joten ohitukset eivät ole olleet mitenkään aktiivisesti koko ajan mielessä. Pennun tultua ne nyt yllättäen ovatkin olleet aktiivisemmin mielessä, joten ehkäpä nyt olisi korkea aika opettaa Noki esim. käyttäytymään paremmin.

Noksuttimen kanssa tokotreenit ovat kulkeneet tosi kivasti ja hyvällä fiiliksellä viimeiset pari viikkoa, mitä nyt eilen oli vähän sekoilua, koska ensin lipsuin rutiineistamme ja sitten toisen koiran hyvin vakuuttava vahtihaukku sai Nokin pasmat ihan sekaisin. Olen mennyt ohjattuihin treeneihin aika kiireellä käytännössä suoraan iltatöistä, ja olen ollut aika yllättynytkin siitä, miten hyvin pakka on silti pysynyt kasassa, jos vain olen pitänyt tietyistä rutiineistamme kiinni. Tuntuu, että olemme saaneet yhteisen tekemisemme ja ne tietyt rutiinit sillä tavalla riittävän toimiviksi ja varmoiksi, että pystyn helposti ja nopeasti unohtamaan esimerkiksi päivän työkuviot. Muutenkin mieli rauhoittuu, kun sekä minä että koira tiedämme, mitä tapahtuu. Se on onni aikuisen koiran kanssa treenatessa.

Ilmoittauduin Nokin kanssa oman seuran tokomölleihin lauantaille. Aion jättää seuraamisen kokonaan tekemättä (pl. jäävän maahanmenon seuruupätkä), koska rakennamme sitä käytännössä ihan alusta asti uusiksi. Taas, mutta tällä kertaa vielä enemmän alusta kuin aiemmin. On kuitenkin kiva nähdä lauantaina, miten homma muilta osin toimii koemaisessa tilanteessa, jossa myös oma jännitykseni on todennäköisesti läsnä. Ajankohtaisia koesuunnitelmia meillä ei ole, mutta voihan sitä mölleihin mennä muutenkin. Ehkä sitten möllien jälkeen saisin kirjoiteltua enemmänkin ajatuksia Noki-tokosta tänne blogiin, koska Noki-tokoa on tullut kyllä pohdiskeltua paljon jo pitkään.

Veltsun kanssa treenatessa on edelleen läsnä se epävarmuus, josta viimeksikin kirjoitin: en vielä tunne Velhoa kovin hyvin enkä tiedä, miten sen kanssa kannattaisi treenata jne. Eilen vaparille lähtiessäni ajattelin, että panostetaan ihan erityisesti leikkimiseen, koska en ole kahdenkeskisissä leikeissämme saanut Velhosta irti ihan sellaista taistelutahtoa ja jopa ärripurrimeininkiä, jota pentu on muissa tilanteissa hyvinkin selvästi osoittanut. No, en saanut eilenkään, koska hampaiden vaihtuminen ja heiluvat hampaat haittaavat leikkimistä ja piti vaihtaa suunnitelmaa. Viimeinen kulmahammas irtosikin sitten illalla kotona treenien jälkeen, eli nyt Veltsulla on kaikki kulmurit pudonneet ja uudet puskevat jo kovaa vauhtia tilalle. 

Kaipaisin Velhon kanssa tekemiseen muutenkin enemmän selkeyttä. Tuntuu, että ihan perusasioitakin on niin pitkä lista työstettäväksi, etten sitten osaa tarttua oikein mihinkään. Ei pennun kanssa mitään loppuun hiottua suunnitelmaa tai kovin kummoisia tavoitteita tarvitse olla, mutta epämääräiseltä haahuilulta tuntuvaa tekemistä voisi silti olla vähemmän. Kyse ei tosiaan edes ole siitä, ettenkö tietäisi, mitä pennun kanssa voisi tehdä ja millä tavalla. Asioita vain on niin paljon ja kokonaisuus on niin laaja, etten ole saanut siitä vielä kunnollista otetta. Sekin vaikuttaa, ettei Velholle ole mitään tiettyä ykköslajia mielessä, vaan haluaisin tehdä sen kanssa monia juttuja tasapuolisesti ja katsella mahdollisesti sitten myöhemmin, että mihin pistämme eniten paukkuja. No mutta, nyt on vaan ihan ajan kanssa istuttava alas ja yritettävä tsempata tämän suunnittelun saralla. Nokille mun ei ole pieneen ikuisuuteen tarvinnut tehdä mitään pidemmän aikavälin treenisuunnitelmaa, kiitos ohjattujen ryhmien vetäjien, joten vähän on hakusessa sellaisen tekeminen. Vinkkejä aiheeseen liittyen otetaan vastaan!

Velho puuhamaassa ja Noki treeneissä

Velho pääsi eilen pentuseikkailuun, jonne Noksukin aikoinaan vietiin. En muista Noksun seikkailusta hirveästi muuta kuin että kivaa oli ja että Noki rakasti agilityputkea. Velhokin meni putkeen herkkujen perässä, mutta ei ihan samalla tavalla innostunut. Velhon lemppari oli ehkä roikkuvien narujen, pullojen ym. härpäkkeiden läpi/ali kulkeminen, koska siinä sai vain kipittää namikädeltä toiselle. :D Tyyppi ei tuntunut edes huomaavan, että siinä matkalla oli jotain härpäkkeitä tiellä. Kaikilla tehtäväpisteillä Veltsu oli tosi reipas eikä epäröinyt mitään, paitsi putkeen sitä piti hieman kannustaa alussa. Alustaesteradalla pentu tuijotti herkkuja niin intensiivisesti (enkä minä tajunnut sitä), että se kompastui ylösalaisin käännetyn pöydän reunaan ja kaatui sinne pöydän muodostamaan laatikkoon ikävästi. Sen jälkeen Velhoa vähän epäilytti koko pöytä ja sinne astuminen, mutta namien voima oli onneksi epäilyksiä suurempi.

Videolla viimeisenä näkyvä ongelmanratkaisutehtävä oli oikeastikin Velhon viimeinen tehtävä (kaikkia ei kuvattu), ja pupsin väsymys alkoi jo näkyä eikä se jaksanut ihan täysillä enää yrittää. Ehkä pitää kokeilla joskus kotona samaa. Kuvaamatta jääneitä pisteitä olivat mm. pallomeri ja tyhjillä limutölkeillä täytetty vati, josta koiran piti etsiä herkkuja. Oli jälleen hauska pentujen puuhamaa! 

Velhon pentuseikkailun jälkeen Noksu pääsi treenaamaan. Oli tosi hyvät treenit ja Noki oli viisas pieni eläin. Se treenasi vähän siirtymiä ja vähän seuraamista ja sitten enemmän hyppyä (ja hyppynoutoa) ja ruutua. Yritimme tunnariakin, mutta harjoitukset jatkuvat kotona: tunnari oli joskus jo oikein hyvällä mallilla, mutta nyt se on vähän hajonnut. Loppuun otimme treenikaverin kanssa vielä kahden koiran minipaikkiksen istuen. Kävin kerran palkkaamassa ja muuten kehuin aina välillä, ja saimme hyvän onnistumisen rennolla mielentilalla, kun hallissa ei ollut mitään häiriötä tai ylimääräisiä ääniä. Teki hyvää sekä minulle että Noksulle!

Videolla hyppy, hyppynouto (kaikki kaksi toistoa) ja ruutu. Hypyssä ajatuksena oli vahvistella hypyn hakemista jättämällä Noki aavistuksen sivuun esteestä niin, ettei hyppy olekaan ihan suoraan koiran edessä. Ensi kerralla kokeilen vaikeuttaa vielä vähän lisää, koska nyt sujui erinomaisesti. Ruudussa meidän pitäisi päästä eroon targetista. Tein nyt kaksi toistoa targetilla, yhden ilman ja sitten vielä yhden targetilla. Tuntui ihan lupaavalta!

söpöin video ja kaikenlaisia kuulumisia

Pentuarki on ollut Nokille enemmän tai vähemmän stressaavaa ja kuormittavaa, ja parina synkkänä hetkenä olen miettinyt uupuneena, pilasinko Nokin elämän hankkimalla pennun. Sitten tein alla olevan videon, jossa on poikien yhteisiä puuhia aina Velhon kotiintulopäivästä tähän viikkoon asti, ja totesin, että taitaa olla turha synkistellä. Voi rakkaat. <3 

Sunnuntaina pojat pääsivät ulkoilemaan uuden nahkacollieystävän kanssa. Noki rakastui ja Velho oli reipas. Illemmalla Velho lähti kanssani vielä Mustin ja Mirrin alennusmyynteihin takkiostoksille ja sai koon 50 takin. Iso poika. Pentu paineli MuMissakin menemään häntä heiluen ja ignoorasi toiset koirat niin kauan kuin minulta sai ruokaa. Se on kyllä ahne tapaus ja muutenkin hauska tyyppi, tykkään siitä päivä päivältä vain enemmän.

Tänään Velho pääsi valloittamaan maailmaa vähän lisää ja pyörähtämään (pienellä ja rauhallisella) pelastusasemalla. Velho tutkaili paikkoja hyvin uteliaasti, rohkeasti ja rauhallisesti, kävi häntä heiluen moikkaamassa uusia ihmisiä ja tuli välillä eteeni istumaan namien toivossa. Vierailusta tuli odotettua jännittävämpi, koska pääsimme hetkeksi seuraamaan kuntotestiä, joka suoritetaan kaikki pelastajan varusteet päällä happipulloineen ja -naamareineen. Velho katseli kiinnostuneena happilaitteissaan pihiseviä ihmisiä ja muuta touhuamista siinä, mutta mikään sitä ei oikeastaan jännittänyt paitsi se, kun kuntotestissä hakattiin lekalla suurta autonrengasta hieman kaikuvassa hallissa ja siitä kuuluva kova ääni säikäytti Velhon. Oli suuri asemaseikkailu pienelle koiralle, mutta pieni koira selviytyi erinomaisesti ja keräsi kehuja reippaasta ja kiltistä käytöksestään.

Velho on jo iso poika...

...paitsi silloin, kun sen laittaa istumaan suuren paloauton viereen.

Veltsun puremisvimma on tuntunut yltyneen tässä viime päivinä, joten hammasrintamalla ehkä tapahtuu jotain. Kai se alkaa pikkuhiljaa olla aikakin. Samalla alkaa ehkä korvillekin tapahtua jotain, jos on tapahtuakseen. Velholla oli kotiin tullessaan tosi raskaat korvat ja sitä ne ovat edelleen siihen nähden, että Velho on 3-kuinen, vaikka vasen korva onkin keventynyt selvästi. En aio tehdä Velhon korville mitään, vaikka ne alkaisivat nousta pystyyn (mihin en kyllä ehkä usko), joten toivotaan, että sille tulisi kauniit luonnonkorvat. Nokin korvia ”hoidin”, ja mietin silloin ja mietin edelleen, että koko systeemi on ihan järjetön, vaikka siitä ei oikein tehtynä olekaan koiralle haittaa. Mutta järjettömiä asioitahan on koiramaailma pullollaan.

 

Nokille jäi uudestavuodesta joksikin aikaa vähän huolia ja murheita. Vuoden ensimmäiset pari päivää menivät nähdäkseni normaalisti, mutta kolmantena päivänä kadulta kuului kovaa lumiauran kolistelua ja paukuttelua. Se muistutti Nokin korvissa varmaan liikaa uudenvuoden pauketta ja laittoi stressaamaan. Sen jälkeen Noki oli monta päivää huolissaan ja stressissä tavallisista kerrostalon kolinoista ja yksittäisistä kovemmista paukahduksista. Pelotti, että tähänkö Noksun elämä nyt menee, mutta koetin parhaani mukaan luottaa siihen, että aika auttaa. Velho ei onneksi reagoinut Nokin stresseihin mitenkään. Aika teki tehtävänsä, stressireaktiot vähenivät ja lyhenivät päivä päivältä, ja nyt pari päivää on mennyt ilman stressireaktioita ja Noki on muutenkin ollut rennompi. Tänään päivällä se nukkui pitkästä aikaa yksin toisessa huoneessa, mikä on todella ihana asia ja hyvä merkki jo itsessään, eikä se tullut sieltä luokseni, vaikka rappukäytävässä ja naapurissa kolisteltiin. Huh. Pysythän iloisena ja hyvinvoivana, rakas Nokelius.

Tasaisempien päivien jälkeen pääsimme tänään hyvillä mielin aloittamaan uuden tokoryhmän kevätkauden. Noki suoritti lähtötasotestinä kaikki alokasluokan liikkeet ja näytti uudelle kouluttajalle (tutulle kylläkin, koska se on Sarianna, mutta silti) osaavansa jo monia asioita. Treenattavaakin toki riittää runsain määrin. Tokoasioissa on mietittävää, koska ensinnäkin minun pitäisi päättää, laitetaanko Nokille kastraatioimplantti, jota olen jo pitkään pohtinut, ja jos laitetaan, niin milloin. Siitä tulee kahden vuoden dopingvaroaika. Doping ei ole se syy, jonka takia epäröin koko juttua, mutta se vaikuttaa näihin tokoasioihin. Treenaammeko tällä hetkellä kokeisiin vai emme? Haluanko edes treenata Nokin kanssa tällä hetkellä kokeisiin, mikä vaatisi runsaasti mielentilatreeniä kaiken muun treenin lisäksi, vai olisiko harrastaminen Noksun kanssa nyt parempaa ilman aktiivisia koetavoitteita? Mitä Noki sanoisi? Olen pohtinut näitä kysymyksiä oikeastaan jo aika kauan, mutta en ole vielä tullut mihinkään lopputulokseen. No, katsellaan. Velho pääsee varmasti välillä tuuraamaan Nokia ryhmätreeneihin, jotta saan senkin kanssa häiriötreeniä ja ohjausta, mutta en vielä tiedä, kuinka usein.

treenijuttuja

Velho kasvaa ihan silmissä, ja kotimittausten perusteella se on nyt 10-viikkoisena noin 38 cm korkea ja 8 kg painava. Tavallaan haikeaa, miten nopeasti se kasvaa ja on ihan pian jo teini ja sitten aikuinen, mutta tavallaan myös ihanaa. Vaikka Velho ei ole mikään täystuho vaan perusluonteeltaan ihan kiltti ja rasittavuudeltaan korkeintaan peruspennun tasoa, olen silti ollut välillä aivan väsynyt, laskenut kymmeneen ja miettinyt, että tämä on vain yksi aikakausi, jopa lyhyt sellainen. Nokin herkkyys tuo ihan oman lisänsä tähän pentuarkeen, ja vaikeina päivinä/hetkinä on kärsivällisyys todella koetuksella, kun Noki ei kestä sitä, että minä olen – tai edes saatan olla – ärtynyt, ja ahdistuu muutenkin herkästi. Tämän pimeän vuodenajan keskellä ei kyllä pahemmin ole ylimääräistä energiaa muutenkaan, joten varmaan väsyttäisi ihan ilman pentuakin. Nyt onneksi tuntuu, että uudet rutiinit alkavat hahmottua meille kaikille ja oma pääkoppanikin rentoutua, ja onneksi meitä on täällä kaksi ihmistä. Kepon työvuoroistakin, jotka siis kestävät 24 tuntia, olemme selvinneet hyvin. Kuten todettua, Velho on nyt jo kasvanut hurjan paljon, joten yritän koko ajan muistuttaa itseäni myös nauttimaan hyvistä hetkistä, ihanista pentupusuista ja pehmoisesta pentuturkista, vaikka väsyttäisi.

Velho aloitti viime viikolla sivulletuloharjoitukset. Alun perin ajattelin opettaa vatitempun avulla vasemmalta pyörähdyksen, kuten opetin Nokille aikoinaan (myöhemmin vaihdoin Nokille takakautta kiertämisen), mutta ei tällä hetkellä kärsivällisyys riittänyt vatitreeniin. :D Siispä Velhokin on nyt opetellut takakautta kiertämistä, mutta ihan jo takapäänkäyttöharjoituksenkin vuoksi opetan sille kuitenkin joskus vatitempun ja ehkä samalla sitten myös vasemmalta perusasentoon tulemisen.

Alla olevassa videossa Velho enimmäkseen leikkii mutta harjoittelee pikkuisen myös aktiivisuutta ohjaajaa kohtaan (= kävelen ympäriinsä hiljaa ja palkkaa tulee, kun Velho hakee kontaktia), seuraamista ja sivulletuloa. Sillä on vahva tuo istuminen aina, kun se haluaa jotain, ja se osasi jo meille tullessaan istua odottaessaan esimerkiksi ruokaa. Arjessa istumistaipumuksesta on todella paljon hyötyä ja harrastuksissakin se toimii pohjana muutamille muille asioille, joten olen siitä todella iloinen, mutta toisaalta namikäden seuraamista ja asioiden tarjoamista pitää Velholle vielä vähän vahvistella.

Noksu pääsi ensimmäistä kertaa sitten Velhon saapumisen tokoryhmän treeneihin, kun kumpikaan meistä ei ole enää saikulla – onneksi ehdimme vielä ennen joululomaa. Olimme molemmat hirveän iloisia tästä tapahtumasta. <3 Meillä oli ryhmän pikkujoulut, ja koirattomien aktiviteettien ja herkuttelun lisäksi teimme koirien kanssa joulukoristeiden kiertoa ja lahjapaketin noutoa. Olin aivan satavarma, että Noki nappaa kiertotötsänä toimivan nallen suuhunsa, mutta Nokelius yllätti aivan. Ensimmäisellä yrityksellä se meni vain haistelemaan koristeita, ja toisella ja kolmannella se jo kiersi ne ilman mitään ongelmia. 

Jotenkin siihen, noinkin pikkuruiseen ja hassuun asiaan, ehkä kulminoitui minulle se, miten paljon olemme oikeasti kehittyneet. En tiedä, milloin menemme uudestaan kokeeseen, mutta joskus se vielä tapahtuu. Vaikka emme saisi hyvää tulosta, Noksu on ihan hirveän taitava ja oppinut valtavan paljon. Se on ensimmäinen tokokoirani, ja sen herkkyys tuo omat haasteensa kouluttamiseen ja varsinkin kokeissa käymiseen, vaikka toisaalta monet, monet asiat ovat Nokin kanssa olleet myös älyttömän helppoja. Olen ylpeä siitä, mitä olemme jo tähänkin mennessä saavuttaneet ja oppineet, ja tiedän, että tulemme oppimaan yhdessä vielä paljon lisää. Vaihdamme nyt vuodenvaihteessa toiseen tokoryhmään – siksi varmaan nämä pohdinnatkin, kun yksi aikakausi tulee päätökseen – ja fiilis on innostuneen odottavainen, koska myös uusi kouluttaja on huipputyyppi ja tuo tietysti uutta näkökulmaa ja uusia oppeja, mutta samalla todella haikea, koska meillä on ollut aivan erinomaiset pari vuotta Tähtääjissä.

Kuvattavana oleminen on vakava asia.

Velhis on vielä niin pieni ja kaikki on sen kanssa vielä niin uutta, että sen alkuvuoteen ei ainakaan toistaiseksi ole kummempia suunnitelmia. Tärkeintä on tutustua toisiimme ja rakentaa välillemme hyvä suhde. Pentu pääsee taatusti Noksun tokotreeneihin kuokkimaan, mutta kuinka usein ja miten jaan ryhmäpaikan koirien välillä, sitä en vielä tiedä. Villinä korttina ajattelin myös, että keväällä voisimme ihan kokemuksen vuoksi ja uteliaisuudesta tuomarin kommentteja kohtaan käydä pentunäyttely(i)ssä, vaikka Velhosta ei näyttelykoiraa tulekaan enkä sellaista kaipaa. Jännä nähdä, millainen tyyppi pennusta kasvaa!