paljon asiaa

Tuntuu, että julkaisen postauksia jatkuvalla syötöllä, mutta on niin hirveästi asiaa, jonka haluan tänne Velhon pentupäiväkirjanakin toimivaan blogiin kirjoitella. Koiranpennun maailma on niin ihmeellinen ja suuri, koko ajan tulee uusia asioita ja uusia oppeja pienelle pörröpallerolle, ja meidän ihmisten ja Nokin maailma on myös mullistunut aivan täysin. On hirveästi ajatuksia ja kaikenlaisia tapahtumia, jotka haluan kirjoittaa muistiin!

Noksu kulkee arjessa mukana luottopakkina ja erinomaisena isoveljenä Velholle. Sydämeni pakahtuu, kun se hakee jonkin lelun ja menee Velhon eteen tiedustelemaan, että leikittäisiinkö, pikkuveli. Ja kyllähän pikkuveli aina leikkii. Pojat osaavat nykyään jo leikkiä sisällä sopivan rauhallisesti, ja yhä useammin se on enää Velho, jonka menoa saattaa joutua rauhoittamaan.

Noki on myös äärimmäisen kiltti isoveli, liiankin kiltti, edelleen. Se ei koskaan sano pennulle, että jo riittää sekoilu tai pureminen, ja se väistyy esimerkiksi ruoka- tai vesikupiltaan tai rapsuttavan ihmisen luota, jos Velho menee samoille apajille. (Nokin ruokakupille pentu ei tietenkään normaalisti pääse, mutta alkuvaiheessa ruokintajärjestelyt hakivat vielä muotoaan ja silloin Velho pääsi pari kertaa livahtamaan isoveikan sapuskoille.) Velhokin on onneksi kiltti, joten Noki ei ole joutunut ihan pennun tassun alle tai turhan häiriköinnin kohteeksi. Napero myös ymmärtää hyvin usein esimerkiksi lopettaa leikit Nokin hienovaraisistakin vihjeistä. Joudumme kyllä vähän pitämään Nokin puolia ja varmistelemaan, että sekin saa osansa mm. rapsutuksista ja leluista, kun ei se itse osaa vaatia omaa osaansa, mutta vaikuttaa siltä, että löysimme Nokille juuri sopivan kiltin tyypin kaveriksi. <3

Harmikseni emme Noksun kanssa ole vieläkään päässeet treenaamaan, sillä kun itse paranin flunssasta, Nokilla oli vatsavaivoja. Se on herkkävatsainen ja sen masu on ottanut itseensä ehkä Velhon mukana tulleista herkuista. Jospa sitten ensi viikolla vihdoin! Velhon kanssa olen ollut oikeastaan aika laiska harjoittelemaan mitään temppuja. Se ei osaa vielä muuta kuin istua ja vähän odottaa, ja paria muuta asiaa se on aivan pikkiriikkisen aloitellut. Luoksetuloa tulee toki ulkona harjoiteltua. Epäaktiivisuuteni johtuu osittain myös sairastamani flunssasta ja palautettavista opiskelutehtävistä, mutta tunnustan, että vauvatason perusjuttujen opettaminen tuntuu nykyään, tai ainakin tällä hetkellä, tylsältä. Ehkä sitten on enemmän motivaatiota sellaisiinkin, kun pääsen taas kunnolla tekemään vähän vaativampia juttuja Nokin kanssa.

Sosiaalistamisjuttuja olen kuitenkin jaksanut, mitä nyt olen flunssan jälkeen ehtinyt. Molemmat koirat pääsivät käymään lähikahvilassamme, jossa Noki viihtyy erinomaisesti ja on tietysti paikan vakioasiakas. Velho sai Nokilta hyvän mallin rauhallisesta kahvilakäyttäytymisestä. Pentu nukahti lattialle puuhasteltuaan ensin maton (kielletty), tuolin (kielletty) ja kepon hanskan (sallittu) parissa.

Pieni koppakuoriainen kahvilassa.

Velhonviihdyttämishanska ja kyyläysikkunan edessä nuokkuva Noki.

Velho on päässyt käymään myös kahdesti hallilla. Keskiviikkona lähdin sen kanssa Nokin tokotreeneihin ilman Nokia. Pari minuuttia pentu tärisi sylissäni, kunnes laskin sen alas. Jännitys unohtui oikeastaan heti ja Velho lähti tutkimaan paikkoja aivan reippaana poikana. Se lähinnä hengasi ja pusutteli ihmisiä, mutta piipahdimme myös kentällä leikkimässä ja tekemässä muutaman luoksetulon. Piipahduksen jälkeen Velhoa saikin olla koko ajan pitämässä poissa kentältä.

Perjantaina Velho kävi ihmettelemässä agilitykisameininkejä kotihallilla ja oli aivan hirmuisen reipas. Taas oli parin minuutin alkujännitykset, mutta loppuajan Velho nautti kaikesta saamastaan huomiosta, söi herkkuja ja leikki sekä omalla lelullaan että jonkun miehen hanskalla. Se ei ollut moksiskaan kuulutuksista, musiikista, tuomarin ”pillistä” tai muista kisaäänistä, paitsi vähän koirien haukkumisesta, ja se yritti myös ihan muina vauvakoirasina mennä tutustumaan ohi kulkeviin isoihin koiriin. Reipas pörröpallero! En ole agilityharrastaja enkä usko, että minusta sellaista tuleekaan, joten Velho ei ollut tutustumassa omaan tulevaisuuteensa, mutta oli kiva nähdä, miten järkevästi se suhtautui kisaympäristöön. Se vaikuttaa myös varsin avoimelta ja sosiaaliselta tyypiltä edelleen.

Kisaturisteilun jälkeen kävin viemässä Velhon kotiin ja lähdin itse takaisin hallille talkoolaiseksi. Kepollakin oli menoja, joten koirille tuli noin 2,5 tunnin yksinolo. Opiskelijaelämäni ja kepon työt ovat sellaisia, että koirat ovat vain vähän yksin, ja flunssaisena en edes voinut lähteä mihinkään. Velholla oli yksinolosta kokemusta siis vain parinkymmenen minuutin ajan, ja kahdestaan koirat eivät olleet jääneet vielä kertaakaan. Luotto oli kuitenkin kova, ja niin siinä kävikin, että sain katsella kamerasta nukkuvia koiria. Velhon piti alun perin viettää yksinolonsa omassa aitauksessaan, mutta muutamastakin syystä järjestely vaihtui siihen, että molemmat ovat makuuhuoneessa portin takana. Noki pääsee kuitenkin halutessaan sängylle rauhaan pennulta. Ensimmäisen kokeilun perusteella järjestely on toimiva, mutta katsotaan, miten jatkossa menee.