Velhoilua

Velhon ekojen päivien puuhia videoin ja kuvin. Noki-videoiden ja -kuvien vuoro on vähän myöhemmin – häntä ei ole unohdettu. <3

Torstaiaamun puuha oli lähimetsään tutustuminen. Pentu oli reipas ja pojat yrittivät kovasti jo leikkiä, mutta Noki on usein vielä vähän liian innokas ja joudun itse välillä laittamaan leikit seis. Velho tutkaili metsää uteliaasti ja reippaasti mutta ei lähtenyt turhan kauas, ja vahvistelin sille lähellä pysymistä, kontaktin hakemista ja luoksetuloja. Se pitää syömisestä, käsien puremisesta (oikein villille päälle sattuessaan se yrittää tehdä kyynärvarrelle kunnon tapporavistuksen), hiusten repimisestä ja pusuttelusta, joten siitä oli aina kiva tulla luokseni tekemään näitä kaikkia asioita. Naskalihampaiden iskeminen ihmiseenhän on ihan oppikirjan mukainen palkka. 

Sisälläkin on jo nähty ensimmäiset poikien väliset leikkiviritelmät, mutta edelleen Noki on aika hämillään, että miten pennun kanssa ollaan, eikä se osaa ihan hirveästi muuta kuin pyöriä Velhon ympärillä häntä heiluen. Se on pieni hölmöläinen. Se on myös ihan hirmuisen kiltti, kun Velho iskee sen kaulanahkaan tai jalkaan, mutta on onneksi usein väistänyt eikä joka kerta vain alistunut kohtaloonsa. Nokia ei tunneta siitä, että se osaisi pitää puolensa, mutta toivottavasti se taito kehittyisi vähän tässä pennun kanssa elellessä. Toisaalta Velho ei myöskään ole mikään kovan luokan riiviö vaan on ainakin toistaiseksi kohdellut Nokia melko kiltisti ollakseen vain 8-viikkoinen pieni piraija. 

Maailmaan ja Nokiin tutustumisen lisäksi Velho on päässyt tutustumaan kahden lelun leikkiin ja kuolleelle lelulle juoksemiseen. Tänään aloitimme paikallaoloharjoitukset. Velho osasi istumisen käytännössä jo meille tullessaan ja esimerkiksi ruokakupilla se tiesi jo istua saadakseen ruoan, joten paikallaoloon oli hyvä pohja olemassa.

Suurimmaksi osaksi Velhon päivät ovat kuitenkin koostuneet nukkumisesta, usein aivan katollaan. Viimeisessä kuvassa Velho oli vain viitisen sekuntia aiemmin riehunut lelujensa kanssa, kun me muut yritimme käydä nukkumaan. Sitten se hiljeni kuin seinään, joten kurkistin, mitä se puuhaa (tai että onko se esimerkiksi kuollut, olenhan sillä tavalla ihan huoleton ihminen), ja näin sen katollaan unten mailla. Koiranpennut ovat kyllä hassuja.

Velho on nukkunut yönsä hyvin, ja jos se onkin ollut yöllä hereillä, se on puuhastellut hiljaa omilla leluillaan. Se ei ole kertaakaan kakannut sisälle ja osaa enemmän tai vähemmän selkeästi pyytää ulos kakkahädän yllättäessä, mutta pissat sentään tulevat vielä huolettomasti lattioille. Se on harjoitellut aitauksessaan olemista, välillä erinomaisella menestyksellä ja välillä itkun ja kimeiden haukahdusten kera (se on kasvanut shelttikodissa, ja meitä varoitettiin, että se on ottanut ääniskaalaansa mallia shelteiltä – onneksi se käyttää ääntään tällä hetkellä vain komentamiseen eikä turhanpäiväiseen räksytykseen), ja kohta kun se on syönyt, se jää ensimmäistä kertaa ihan yksin Nokin lenkin ajaksi. 

Hassua, miten joku on niin uusi tässä maailmassa.