...ainakin pidemmäksi aikaa. Velho on vielä supersöpö pentu, aivan ihanan pehmeä ja pörröinen nappisilmä, joka tekee hassuja pentujuttuja. Se ei ymmärrä mitään mistään narttujen pissoista eikä sen kropassa jyllää rasittavat teinihormonit. Se on pentumaisen iloinen ja hölmö, ja moni – mutta ei liian moni – asia on sille edelleen liikuttavan uutta ja ihmeellistä.
Se kuitenkin myös jo ymmärtää tätä maailmaa ja perheemme sääntöjä sen verran, että sen kanssa on huomattavasti mukavampi elää verrattuna alkuvaiheeseen. Se ei ihmettele joka ikistä liikkuvaa asiaa ulkona. Se tietää, että sohvaa ei saa syödä ja että hihnassa kävellään eikä hypitä Nokin niskaan. Se on oppinut, että sylissä – jossa mm. leikataan kynnet ja välillä rauhoitetaan tykinkuulailtavillimeininkejä – on järkevämpää olla purematta ja rimpuilematta. Se tietää, mitä ”irti” ja ”hei kaveri äläs syö sitä” tarkoittavat ja että käsien sijaan on parempi pureskella lelua. Se osaa jo ruokailutilanteisiin liittyvät rutiinit: Nokille annetaan ruoka ensin ja Velhon pitää odottaa kauempana, ja kun Velho on saanut oman ruokansa syötyä toisessa huoneessa, sen pitää odottaa hiljaa, että joku tulee avaamaan portin. Ei auta komentaa tärykalvot puhkaisevalla äänellään, vaikka haluaisi maailman eniten vain päästä isoveikan kupille syömään tämänkin ruoat.
Se kykenee pidättämään koko ajan pidempään, ja se tietää, että tarpeet kuuluu tehdä ulos. Sitä ei tarvitse kiikuttaa hissittömän kerrostalon neljännestä kerroksesta pihalle joka välissä tai aina välittömästi syömisen tai päiväunien jälkeen. Öisin se ei pissaile vaan nukkuu, mutta silti se malttaa aamullakin yleensä odottaa sen aikaa, että ihminen saa puettua suunnilleen järkevät vaatteet. Se osaa kävellä kerrostalon raput itse ylös (alas sillä ei vielä ole lupaa yrittää vaan se kannetaan) ja tekee sen järkevän rauhallisesti.
Nokia ei enää huoleta suunnilleen kaikki, mitä pentu tekee, vaikka se tuleekin kertomaan, kun pentu tekee jotain kiellettyä. Se on oppinut leikkimään pennun kanssa paremmin ja enemmän. Pojat leikkivät joka päivä. Sisällä ne hammastelevat tai vetävät lelua, ulkona ne juoksevat. Noki alkaa pikkuhiljaa, varovaisesti, vähän oppia jo huomauttamaan, jos Velholla menee yli, ja Velho on oppinut, ettei isoveikkaa ja sen raajoja voi repiä ihan miten lystää.
Sunnuntaina kävin Velhon kanssa hallilla. Ensimmäistä kertaa siellä oli meille häiriötä, sillä viereisellä kentällä pidettiin agilityn pohjataitokurssia. Vein Velhon aluksi hihnassa kentälle, koska en tiennyt yhtään, miten se suhtautuisi häiriöön, mutta se olikin ihan tosi hyvä poika. Pätevä suorastaan. Emme ole vielä kauheasti tehneet hallilla mitään ihmeellistä, vaan valtaosa ajasta on mennyt leikkimiseen, aktiivisuuden tarjoamiseen ja häkissä hengailemiseen. Häkkihengailua olen ottanut jokaisen hallivisiitin loppuun ja välillä myös lyhyemmin treenin välissä, ja se sujuu joka kerta paremmin. Käyn koirien kanssa vapareilla erikseen, eli Velho ei vielä joudu kuuntelemaan, kun treenaan Nokin kanssa. Kotona molemmat ovat kuitenkin harjoitelleet vähän myös oman vuoron odottamista määrätyllä paikalla, mutta siinä ne saavat palkkaa, kun taas tämä Velhon häkkihengailu on ihan vain häkissä tylsistymistä.
Hienoja pentutreenejä olette tehneet 👏❤️
VastaaPoistaKiitos! Kukakohan aikoinaan neuvonut 🤔😁
Poista