Kyllä ei ole kevään voittanutta, ei siitäkään huolimatta, että tänä keväänä on monenlaisia, isoja ajatuksia mielessä. Keväässä parasta on luonnon herääminen, valoisuus ja maastokauden alkaminen. Korkkasimme maastokauden muutama viikko sitten itseksemme jälki- ja esineruututreenillä (poikkeuksellisesti otin molemmat pojat maastotreeneihin: molemmat tekivät esineruudun, ja Velho ajoi lisäksi jäljen), ja hakutreenitkin saimme käyntiin pari viikkoa sitten. Hakutreeneissä olemme Velhon kanssa keskittyneet siihen, mihin viime kauden lopussa jäimme, eli suoriin pistoihin. Treenit ovat menneet kivasti. Ilmaisuakin voisi alkaa rakentaa, mutta en ole vieläkään osannut päättää, opetanko Velholle rulla- vai haukkuilmaisun. Molempiin sillä on ominaisuuksia, äänenkäyttöön toki enemmänkin taipumusta, mutta alan ehkä kallistua rullan puolelle.
Tänään kävimme treenaamassa jälkeä ja esineruutua Sariannan kanssa. Velho oli kovin taitava, ja olin ihan ällikällä lyöty siitä, miten hieno sen jälki oli. Janalla oli vähän haahuilua, mutta haahuilu jäi onneksi sinne janalle. Viime kaudelta tuttu ensimmäisen kepin kirous on kyllä voimissaan edelleen: Velho mennä puksuttaa ensimmäisen kepin yli, vaikka sen vauhti on sopivan rauhallinen ja tekeminen keskittynyttä eli ei ole kyse mistään reikä päässä paahtamisesta. Ensimmäiset kepit on otettava nyt erityistarkkailuun.
Ensimmäisellä videolla jälki, toisella esineruutu pätkittynä. (Videot taitavat olla aika huonolaatuisia blogiin upotettuna, eli kannattaa ehkä avata YouTubessa, jos tässä näyttää mössöltä.)
Veltsun kanssa kotiuduttuamme lähdin heti Nokin kanssa lenkille. Kävimme leppoisalla metsäkävelyllä ja teimme matkan varrella myös tunnistusnoutoa kävyillä (en tajunnut ottaa videolle), tarkkuusruutua ja pudotetun esineen noutoa. Noki ei treenaa kokeisiin, ja se oli tähän mennessä tehnyt pudotetun esineen noutoa pelkästään polulla tai tiellä. Nyt kokeilin pellolla, eikä se ollut Noksulle ongelma eikä mikään. Nokelius oli taitava, kuten videolla näkyy:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti