Velhoilua
Velhon kotiutumisraportti
Huh, päätinpä pistää koirablogin pystyyn vielä vuonna 2024! En tiedä, jaksaako näitä lukea enää kukaan, koska Instagram on koukuttavuudessaan ja nopeatempoisuudessaan syrjäyttänyt blogit, mutta enemmän tämän onkin tarkoitus olla päiväkirja itseäni varten (ja samalla pikkuruinen kapina Instagramin ylivoimaa, elämän hektisyyttä sekä keskittymiskyvyn ja lukutaidon heikkenemistä vastaan, heh). Olen pohdiskellut blogin aloittamista jo pitkään, ja lopulta päätin tehdä sen sitten, kun meille tulee pentu. Joten tässäpä nyt ollaan! En tiedä, mikä on koirien Instagram-tilin rooli tulevaisuudessa tai kuinka paljon tulen millekin alustalle päivittelemään, mutta katsellaan. Pikkupoikien puuhia ei varmaan ole blogin pysyvä nimi, ihan jo siksikin, että Velho tuskin pysyy pikkupoikana (Noki on aina ja ikuisesti pikkupoika). :D
Blogin päätähdet ovat tosiaan collieurokset Noki ja Velho. Noki on sileäkarvainen ja täyttää jouluna neljä vuotta, ja Velho on pitkäkarvainen (joskin osin nahkasukuinen) ja on vasta aivan äsken saapunut tähän maailmaan ja vielä enemmän äsken muuttanut meille. Molemmilla koirilla on omat esittelysivut, joihin pääsee blogin internetversiossa tuosta sivupalkista. Pennusta on vielä hyvät kuvat ottamatta, joten Velhon sivulla on toistaiseksi vain joku kännykkäräpsy.
Velho siis saapui kotiin eilen illalla eli aivan todella äsken. Kuusituntinen kotimatka Vantaalta Joensuuhun meni uskomattoman hyvin. Velho itkeskeli ensimmäiset 10 minuuttia, kävi sitten nukkumaan ja nukkui koko loppumatkan. Alkumatkasta se heräsi kerran oksentamaan mutta jatkoi unia heti oksennettuaan, ja Mikkelissä ja Varkaudessa se pääsi käymään ulkona. Mikkelin ABC:llä pidetty tauko näytti kutakuinkin tältä:
Nokin ja Velhon tutustuminen on sujunut pitkälti odotusten mukaan: ensikohtaamisessa ulkona Noki oli innokas mutta Velho ei liikaa säikähtänyt, ja nyt sisällä Velho on ollut Noksun kanssa tosi lunkisti, kun taas Nokia on vähän jännittänyt pieni pörröinen olento ja erityisesti pienen pörröisen olennon ärripurrileikit lelujen kanssa. Tänään aamulla Noki oli jo leikkimielellä mutta edelleen hämmentynyt siitä, miten pennun kanssa toimitaan ja miksi se ärisee leikkiessään niin kovasti.
Velho pääsi tutustumaan uuteen kotiinsa rauhassa sillä aikaa, kun Noki kävi iltalenkillä. Pentu kiersi kämpän läpi ensin minun perässäni ja tuumasi sitten, että jaahas, kotiin saavuttu, ja alkoi heti puuhastella itsekseen milloin missäkin huoneessa. Yöllä se lähinnä nukkui ja pissasi vain kerran. Se ei ole ollut moksiskaan taivaalla jylisevistä hävittäjistä (sotaharjoitus käynnissä) ainakaan sisällä eikä myöskään naapurin poraamisesta, ja se on ulkoillut (toistaiseksi vain kotitalon edessä) reippaasti, katsellut maailmaa uteliaasti ja palannut sitten esimerkiksi repimään lahjettani.
Velho vaikuttaa aivan huipputyypiltä. Se on reipas ja kiltti ja mutkaton, leikkii hurjasti äristen, syö hyvin ja pusuttelee paljon. Uskon, että siitä ja Nokista tulee hyvät ystävät.