mä haluun tuntee kaiken mitä sussa on

(Otsikoiden keksiminen on niin hankalaa, että päädyin vanhaan kunnon sitaattiotsikkoon. :D) 

Nokin kasvattaja Suvi otti muutama viikko sitten Joensuun-visiitillään koirista ihan superihania kuvia (kiitos vielä! <3), joita varmasti tulee näkymään seuraavissakin postauksissa. Kaikki tämän postauksen kuvat ovat siis Suvin ottamia. Päivitin myös uudet kuvat molempien koirien esittelysivuille, joihin pääsee internetversiossa tuosta sivupalkista. Jollain mystisellä taikuudella Suvi onnistui saamaan jopa Velhosta rakennekuvan, vaikka en todellakaan ole (vielä) opettanut Velholle mitään seisomista eikä se pysynyt edes paikoillaan. Edelleen kyllä suunnittelen vieväni luppakorvan pentunäyttelyyn, ja katsoin jo sopivan näyttelynkin loppukeväälle. Saa nähdä, millaista hupia siitä saadaan aikaiseksi.

Mulla on ollut viime viikkoina paljon töitä ja välillä pitkiäkin päiviä, mikä eroaa keskivertoarjestamme hyvin paljon ja on siksi tuntunut välillä raskaalta, mutta poitsujen kanssa treenaaminen on ollut ihan paras tapa nollata pää. (Jos tätä lukee joku, joka ei ole elämäntilanteestani kartalla, niin teen gradua omaan vapaavalintaiseen tahtiini ja lisäksi opesijaisuuksia silloin, kun niitä on tarjolla.) Muuhun koirien kanssa puuhasteluun, kuten Velhon kanssa kylillä pyörimiseen, ei nyt ole ollut aikaa ja/tai jaksamista, mutta onneksi ensi viikolla on lomaa töistä ja sen jälkeen työkuviot muutenkin kevenevät. Kaikenlaisia kylilläpyörimissuunnitelmia Velholle on ollut jo jonkin aikaa, mutta pitää myös koettaa malttaa, etten tee kaikkea kerralla heti, kun vapaa-aika vähän lisääntyy. Noksulle ei ole kylilläpyörimissuunnitelmia, mutta se varmasti arvostaisi esim. privaattilenkkisuunnitelmia.

Vähän hävettää myöntää, mutta Nokin, 4 v, kanssa pitäisi myös ottaa ihan asiakseen lähteä parhaimpaan koiranulkoilutusaikaan ihmisten ilmoille harjoittelemaan ohituksia, koska Noki ei osaa ohittaa niin kuin haluaisin. Ei se räyhää (tietenkään, sehän on Noki) tai pidä muutakaan ääntä, mutta se tuijottaa toista koiraa herkeämättä ja ohittaa kireällä hihnalla, eikä sellainen ole kovin mukavaa. Joku järkevämpi olisi opettanut paremman toimintatavan jo aikoja sitten, mutta minä olen tainnut olla edellisen koirani jäljiltä vain niin helpottunut siitä, ettei tarvitse tapella remmirähjäämisen tai muiden arjen haasteiden kanssa, että olen katsonut Nokin lievästi huonoa ohituskäytöstä läpi sormien. Liikumme muutenkin enimmäkseen metsissä ja sellaisiin aikoihinkin, ettei koiria hirveästi tule vastaan, joten ohitukset eivät ole olleet mitenkään aktiivisesti koko ajan mielessä. Pennun tultua ne nyt yllättäen ovatkin olleet aktiivisemmin mielessä, joten ehkäpä nyt olisi korkea aika opettaa Noki esim. käyttäytymään paremmin.

Noksuttimen kanssa tokotreenit ovat kulkeneet tosi kivasti ja hyvällä fiiliksellä viimeiset pari viikkoa, mitä nyt eilen oli vähän sekoilua, koska ensin lipsuin rutiineistamme ja sitten toisen koiran hyvin vakuuttava vahtihaukku sai Nokin pasmat ihan sekaisin. Olen mennyt ohjattuihin treeneihin aika kiireellä käytännössä suoraan iltatöistä, ja olen ollut aika yllättynytkin siitä, miten hyvin pakka on silti pysynyt kasassa, jos vain olen pitänyt tietyistä rutiineistamme kiinni. Tuntuu, että olemme saaneet yhteisen tekemisemme ja ne tietyt rutiinit sillä tavalla riittävän toimiviksi ja varmoiksi, että pystyn helposti ja nopeasti unohtamaan esimerkiksi päivän työkuviot. Muutenkin mieli rauhoittuu, kun sekä minä että koira tiedämme, mitä tapahtuu. Se on onni aikuisen koiran kanssa treenatessa.

Ilmoittauduin Nokin kanssa oman seuran tokomölleihin lauantaille. Aion jättää seuraamisen kokonaan tekemättä (pl. jäävän maahanmenon seuruupätkä), koska rakennamme sitä käytännössä ihan alusta asti uusiksi. Taas, mutta tällä kertaa vielä enemmän alusta kuin aiemmin. On kuitenkin kiva nähdä lauantaina, miten homma muilta osin toimii koemaisessa tilanteessa, jossa myös oma jännitykseni on todennäköisesti läsnä. Ajankohtaisia koesuunnitelmia meillä ei ole, mutta voihan sitä mölleihin mennä muutenkin. Ehkä sitten möllien jälkeen saisin kirjoiteltua enemmänkin ajatuksia Noki-tokosta tänne blogiin, koska Noki-tokoa on tullut kyllä pohdiskeltua paljon jo pitkään.

Veltsun kanssa treenatessa on edelleen läsnä se epävarmuus, josta viimeksikin kirjoitin: en vielä tunne Velhoa kovin hyvin enkä tiedä, miten sen kanssa kannattaisi treenata jne. Eilen vaparille lähtiessäni ajattelin, että panostetaan ihan erityisesti leikkimiseen, koska en ole kahdenkeskisissä leikeissämme saanut Velhosta irti ihan sellaista taistelutahtoa ja jopa ärripurrimeininkiä, jota pentu on muissa tilanteissa hyvinkin selvästi osoittanut. No, en saanut eilenkään, koska hampaiden vaihtuminen ja heiluvat hampaat haittaavat leikkimistä ja piti vaihtaa suunnitelmaa. Viimeinen kulmahammas irtosikin sitten illalla kotona treenien jälkeen, eli nyt Veltsulla on kaikki kulmurit pudonneet ja uudet puskevat jo kovaa vauhtia tilalle. 

Kaipaisin Velhon kanssa tekemiseen muutenkin enemmän selkeyttä. Tuntuu, että ihan perusasioitakin on niin pitkä lista työstettäväksi, etten sitten osaa tarttua oikein mihinkään. Ei pennun kanssa mitään loppuun hiottua suunnitelmaa tai kovin kummoisia tavoitteita tarvitse olla, mutta epämääräiseltä haahuilulta tuntuvaa tekemistä voisi silti olla vähemmän. Kyse ei tosiaan edes ole siitä, ettenkö tietäisi, mitä pennun kanssa voisi tehdä ja millä tavalla. Asioita vain on niin paljon ja kokonaisuus on niin laaja, etten ole saanut siitä vielä kunnollista otetta. Sekin vaikuttaa, ettei Velholle ole mitään tiettyä ykköslajia mielessä, vaan haluaisin tehdä sen kanssa monia juttuja tasapuolisesti ja katsella mahdollisesti sitten myöhemmin, että mihin pistämme eniten paukkuja. No mutta, nyt on vaan ihan ajan kanssa istuttava alas ja yritettävä tsempata tämän suunnittelun saralla. Nokille mun ei ole pieneen ikuisuuteen tarvinnut tehdä mitään pidemmän aikavälin treenisuunnitelmaa, kiitos ohjattujen ryhmien vetäjien, joten vähän on hakusessa sellaisen tekeminen. Vinkkejä aiheeseen liittyen otetaan vastaan!

Poikien ensimmäinen erossaolo ynnä muuta

Muutama viikko jo vierähtänyt edellisestä päivityksestä, joten heti alkuun Veltsun kasvupäivitys: ikää 4,5 kk, painoa reilu 15 kg, jalkaa paljon, korkeutta pienen nahkanartun (Tillin) verran. Suuntaa antavan kotimittauksen tulos oli 52 cm – eipä ole enää kovin montaa senttiä Nokin mittoihin. Jo aiemmin vaihtuneiden etuhampaiden lisäksi Velho on nyt pudotellut poskihampaitaan, ja sisäsiisteyden saralla se yrittää parhaansa mutta aina ihmiset eivät tajua reagoida pissahätätiedotuksiin ajoissa. Eilen tuli pissat meidän sänkyyn, eli petaripyykkiä tiedossa, kunhan keretään. Yöt Velho edelleen nukkuu sikeästi ja herää varsin täsmällisesti klo 8 aikaan aamulla; ilta- ja aamupisun välissä on yleensä noin 9–10 tuntia. Yhä vain Velhis vaikuttaa kaikin puolin kovin järkevältä, tasapainoiselta, hauskalta ja aika kiltiltä tyypiltä.

Hän kähvelsi vessapaperirullan.

Pari viikkoa sitten Nokin kasvattaja Suvi oli käymässä Joensuussa koira-asioissa ja tuli meillekin kylään. Oli erityishyvä vieras meistä molemmista, varsinkin Nokista, joka ei meinannut pysyä pöksyissään. Se ei välttämättä ole mitenkään ylitsepursuavan avoin ja luottavainen kaikkien ihmisten kanssa, vaikka onkin ystävällinen ja pitää ihmisistä paljon. Sillä on kuitenkin sitten sen omat tyypit, jotka saavat kokea, miten Noki rakastaa ihan joka solullaan. Ne tyypit näkevät Nokista sellaisen puolen, joka monilta muilta jää näkemättä. En totta puhuen ollut tajunnut edes ajatella, että Suvi (yhä) kuuluisi niihin tyyppeihin, koska tapaamme niin harvoin ja edellisestä kerrasta oli kulunut 2,5 vuotta, mutta niin vain Noksuun meni suuri ilo ja onni, kun se tajusi, kuka tuli kylään. Kaiken hösäämisen ja pusuttelun jälkeen se asettui unille pää Suvin sylissä. Se oli ihan älyttömän söpöä.

Iloinen treeni-Noks <3

Seuraavalla viikolla kepo ja Noki lähtivät viideksi päiväksi isä–poika-reissuun maalle. Nokille pieni tauko pennusta oli taatusti tervetullut, mutta voi sentään, miten kovasti ilahduin, kun Noksu oli kotiin palatessaan selvästi iloinen Velhon näkemisestä. Sekin oli ihan älyttömän söpöä, vaikka ei kyllä vetänyt vertoja Suvin kanssa söpöilylle. Vähän Noksua aluksi ärsytti, kun se ei Velhon häsläämisen takia oikein meinannut päästä tervehtimään minua, mutta sitten se oli että jihuu pikkuveli, kiva nähdä sinua taas, leikittäisiinkö vähän ja juostaisiinko yhdessä esim. tosi lujaa. Onneksi jälleennäkeminen tapahtui ulkona, koska meno oli aika sekoilua ja pojat pääsivät sitten heti kentälle juoksemaan. Toisaalta on myös sanottava, että sekin oli tavallaan ihanaa, että Nokia ärsytti ja me huomasimme sen. Se oppii koko ajan enemmän pitämään puoliaan ja ilmaisemaan ärtymystään Velhon kanssa, ja joka kerta kehumme sitä Velhon komentamisesta. Muutaman kerran se on sanonut pennulle oikeasti ihan kunnolla isojen koirien tapaan niin, ettei viestistä ole ollut epäilystäkään ja Velho on vähän sitten mielistellytkin isoveikkaa.

 

Velholle teki hyvää olla jokunen päivä yksinään, vaikka se olikin ihan normaali reipas oma itsensä, ehkä korkeintaan hieman tavallista läheisyydenkipeämpi. Vähän vahingossa ja yllättäenkin Veltsulle tuli joka päivälle ohjelmaa: perjantaina collietreenit, lauantaina pitkä aamulenkki Annin ja koirien kanssa, sunnuntaina leikkitreffit cockerspanielipennun kanssa ja maanantaina lenkki Cittariin/MuMiin. Hirveästi aktiviteettia pienelle lapsikoiralle, mutta Velhis oli reipas. Perjantaina ja lauantaina sillä oli lisäksi noin viiden tunnin yksinolot, joista se suoriutui hienosti. Oli se toki ennenkin ollut ihan ypöyksin kotona mutta korkeintaan pari tuntia, ja harvoin koirat muutenkaan joutuvat olemaan edes viittä tuntia yksikseen tällä hetkellä. Niiden kahdenkeskiset yksinolot näyttävät mm. tältä:

Velhiksen kanssa olen tosiaan nyt käynyt alaosaston collietreeneissä, jotta sekin saisi kokemusta ryhmätreeneistä ja lisäksi saisimme vähän ohjaustakin. Noksulla on ihan oma tokoryhmäpaikkansa (Nokin tokojutuista pitäisi ehkä jossain vaiheessa kirjoittaa ihan oma postaus), joten pyhitän collietreenit luultavasti ihan vain Velhon kanssa tekemiseen. Sariannan opissa olen joka tapauksessa molempien kanssa. :D Velhon kanssa on tosi kiva tehdä ja on hauskaa päästä taas kouluttamaan pentujuttuja, mutta välillä se, ettemme vielä hirveän hyvin tunne toisiamme, tuntuu hieman vaikealta. En vielä ihan tarkalleen tiedä, miten Velhoa oikeastaan ajetaan: miten sen kanssa kannattaisi työskennellä, miten sen kanssa leikitään, millaiset jutut ovat sille luontevia, mistä asioista se tykkää superpaljon ja mistä vähemmän? Epävarmuutta on siis ilmassa, mutta yhdessä tekemällähän näitäkin asioita oppii. 

Alla oleva video on jo ainakin pari viikkoa vanha. Siinä on vähän häkkiharjoittelua, pari noudon alkeisharjoitusta lelulla, perusasentoja ja paikallaoloa. Viimeisimmissä collietreeneissä Velho odotteli vuoroaan häkissä ja sen häkkikäytös oli sen verran hyvää häiriössäkin, että ainakin haluaisin uskoa harjoittelulla olevan jotain tekemistä asian kanssa. Veltsuhan on siis joutunut alusta asti joka ikisellä vapaavuorollamme häkkiin hengailemaan 10–30 minuutiksi, vaikka käyn koirien kanssa vapareilla erikseen eli Velhon häkkihengailut ovat minullekin vain odottelua ja istuskelua. (Miksen ole koskaan tajunnut ottaa kirjaa mukaan?) Lisäksi olemme erikseen harjoitelleet videollakin näkyvää häkkiin menemistä pyynnöstä ja siellä pysymistä, vaikka ovi olisi auki. Ei sillä, että se ovi tulisi todellisessa käytössä olemaan auki, mutta olen halunnut vahvistaa ajatusta häkissä pysymisestä ja poistumisluvan odottamisesta.