Muutama viikko jo vierähtänyt edellisestä päivityksestä, joten heti alkuun Veltsun kasvupäivitys: ikää 4,5 kk, painoa reilu 15 kg, jalkaa paljon, korkeutta pienen nahkanartun (Tillin) verran. Suuntaa antavan kotimittauksen tulos oli 52 cm – eipä ole enää kovin montaa senttiä Nokin mittoihin. Jo aiemmin vaihtuneiden etuhampaiden lisäksi Velho on nyt pudotellut poskihampaitaan, ja sisäsiisteyden saralla se yrittää parhaansa mutta aina ihmiset eivät tajua reagoida pissahätätiedotuksiin ajoissa. Eilen tuli pissat meidän sänkyyn, eli petaripyykkiä tiedossa, kunhan keretään. Yöt Velho edelleen nukkuu sikeästi ja herää varsin täsmällisesti klo 8 aikaan aamulla; ilta- ja aamupisun välissä on yleensä noin 9–10 tuntia. Yhä vain Velhis vaikuttaa kaikin puolin kovin järkevältä, tasapainoiselta, hauskalta ja aika kiltiltä tyypiltä.
Hän kähvelsi vessapaperirullan.
Pari viikkoa sitten Nokin kasvattaja Suvi oli käymässä Joensuussa koira-asioissa ja tuli meillekin kylään. Oli erityishyvä vieras meistä molemmista, varsinkin Nokista, joka ei meinannut pysyä pöksyissään. Se ei välttämättä ole mitenkään ylitsepursuavan avoin ja luottavainen kaikkien ihmisten kanssa, vaikka onkin ystävällinen ja pitää ihmisistä paljon. Sillä on kuitenkin sitten sen omat tyypit, jotka saavat kokea, miten Noki rakastaa ihan joka solullaan. Ne tyypit näkevät Nokista sellaisen puolen, joka monilta muilta jää näkemättä. En totta puhuen ollut tajunnut edes ajatella, että Suvi (yhä) kuuluisi niihin tyyppeihin, koska tapaamme niin harvoin ja edellisestä kerrasta oli kulunut 2,5 vuotta, mutta niin vain Noksuun meni suuri ilo ja onni, kun se tajusi, kuka tuli kylään. Kaiken hösäämisen ja pusuttelun jälkeen se asettui unille pää Suvin sylissä. Se oli ihan älyttömän söpöä.
Iloinen treeni-Noks <3
Seuraavalla viikolla kepo ja Noki lähtivät viideksi päiväksi isä–poika-reissuun maalle. Nokille pieni tauko pennusta oli taatusti tervetullut, mutta voi sentään, miten kovasti ilahduin, kun Noksu oli kotiin palatessaan selvästi iloinen Velhon näkemisestä. Sekin oli ihan älyttömän söpöä, vaikka ei kyllä vetänyt vertoja Suvin kanssa söpöilylle. Vähän Noksua aluksi ärsytti, kun se ei Velhon häsläämisen takia oikein meinannut päästä tervehtimään minua, mutta sitten se oli että jihuu pikkuveli, kiva nähdä sinua taas, leikittäisiinkö vähän ja juostaisiinko yhdessä esim. tosi lujaa. Onneksi jälleennäkeminen tapahtui ulkona, koska meno oli aika sekoilua ja pojat pääsivät sitten heti kentälle juoksemaan. Toisaalta on myös sanottava, että sekin oli tavallaan ihanaa, että Nokia ärsytti ja me huomasimme sen. Se oppii koko ajan enemmän pitämään puoliaan ja ilmaisemaan ärtymystään Velhon kanssa, ja joka kerta kehumme sitä Velhon komentamisesta. Muutaman kerran se on sanonut pennulle oikeasti ihan kunnolla isojen koirien tapaan niin, ettei viestistä ole ollut epäilystäkään ja Velho on vähän sitten mielistellytkin isoveikkaa.
Velholle teki hyvää olla jokunen päivä yksinään, vaikka se olikin ihan normaali reipas oma itsensä, ehkä korkeintaan hieman tavallista läheisyydenkipeämpi. Vähän vahingossa ja yllättäenkin Veltsulle tuli joka päivälle ohjelmaa: perjantaina collietreenit, lauantaina pitkä aamulenkki Annin ja koirien kanssa, sunnuntaina leikkitreffit cockerspanielipennun kanssa ja maanantaina lenkki Cittariin/MuMiin. Hirveästi aktiviteettia pienelle lapsikoiralle, mutta Velhis oli reipas. Perjantaina ja lauantaina sillä oli lisäksi noin viiden tunnin yksinolot, joista se suoriutui hienosti. Oli se toki ennenkin ollut ihan ypöyksin kotona mutta korkeintaan pari tuntia, ja harvoin koirat muutenkaan joutuvat olemaan edes viittä tuntia yksikseen tällä hetkellä. Niiden kahdenkeskiset yksinolot näyttävät mm. tältä:
Velhiksen kanssa olen tosiaan nyt käynyt alaosaston collietreeneissä, jotta sekin saisi kokemusta ryhmätreeneistä ja lisäksi saisimme vähän ohjaustakin. Noksulla on ihan oma tokoryhmäpaikkansa (Nokin tokojutuista pitäisi ehkä jossain vaiheessa kirjoittaa ihan oma postaus), joten pyhitän collietreenit luultavasti ihan vain Velhon kanssa tekemiseen. Sariannan opissa olen joka tapauksessa molempien kanssa. :D Velhon kanssa on tosi kiva tehdä ja on hauskaa päästä taas kouluttamaan pentujuttuja, mutta välillä se, ettemme vielä hirveän hyvin tunne toisiamme, tuntuu hieman vaikealta. En vielä ihan tarkalleen tiedä, miten Velhoa oikeastaan ajetaan: miten sen kanssa kannattaisi työskennellä, miten sen kanssa leikitään, millaiset jutut ovat sille luontevia, mistä asioista se tykkää superpaljon ja mistä vähemmän? Epävarmuutta on siis ilmassa, mutta yhdessä tekemällähän näitäkin asioita oppii.
Alla oleva video on jo ainakin pari viikkoa vanha. Siinä on vähän häkkiharjoittelua, pari noudon alkeisharjoitusta lelulla, perusasentoja ja paikallaoloa. Viimeisimmissä collietreeneissä Velho odotteli vuoroaan häkissä ja sen häkkikäytös oli sen verran hyvää häiriössäkin, että ainakin haluaisin uskoa harjoittelulla olevan jotain tekemistä asian kanssa. Veltsuhan on siis joutunut alusta asti joka ikisellä vapaavuorollamme häkkiin hengailemaan 10–30 minuutiksi, vaikka käyn koirien kanssa vapareilla erikseen eli Velhon häkkihengailut ovat minullekin vain odottelua ja istuskelua. (Miksen ole koskaan tajunnut ottaa kirjaa mukaan?) Lisäksi olemme erikseen harjoitelleet videollakin näkyvää häkkiin menemistä pyynnöstä ja siellä pysymistä, vaikka ovi olisi auki. Ei sillä, että se ovi tulisi todellisessa käytössä olemaan auki, mutta olen halunnut vahvistaa ajatusta häkissä pysymisestä ja poistumisluvan odottamisesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti