Vuosi vaihtui, televisiossa pauhasivat KUUMAAn ja PMMP:n konsertit pauketta peittämässä, Velho nukkui ja leikki välittämättä mistään mitään, Noki lääkittiin ensimmäistä kertaa ja sekin selvisi hyvin. Lääke tuli selvästi tarpeeseen ja oli hyödyllinen, joten mennään sillä tulevatkin uudetvuodet. Tosi kurjaa, että Nokista on tullut paukkuarka – toissakesänä se vielä nukkui tyytyväisenä teltassa kovalla ukonilmalla, mutta viime kesänä 3,5-vuotiaana se pelkäsi suoraan kotimme yllä jyrisevää ukkosta ja nyt sitten ilotulituksia – mutta onneksi Tessie auttaa.
Vuoden vaihduttua Velholle tuli 3 kuukautta ikää täyteen, ja muutama päivä sitten rokotuksilla sillä oli painoa 10,5 kg. Samassa iässä pikkuinen Noki oli lähes kaksi kiloa kevyempi.
Meidän vuotemme 2024 koostui ihan tavallisesta elämästä, ja hyvä niin – olemme onnekkaita, kun saamme elää ihan tavallista elämää. Vuoden isoin juttu oli tietysti Velhon kotiintulo. <3
Tammi–helmikuussa olin Noksun kanssa neljä viikkoa Helsingissä, jossa suoritin viimeisen opetusharjoitteluni vanhalla yläasteellani. Helsingin-kämpässä harjoittelimme pitkästä aikaa noseworkia ja jumppasimme vähän tokojuttuja ym. temppuja, kunnes sitten helmikuussa pääsimme kotiin ja kunnolla takaisin tokon pariin. Maaliskuussa kävin itse taas Helsingissä, tällä kertaa hautajaisissa, ja seuraavana päivänä menin Nokin kanssa naapuriseuran tokokokeeseen. Koe oli molempien ensimmäinen ja siitä jäi harmittavan huono fiilis, koska yhteinen kuplamme rakoili pahasti ja mielentila oli molemmilla huono. Onnistuimme kuitenkin parantamaan tosi hienosti loppua kohden ja taistelemaan 3-tuloksen. Muutama päivä kokeen jälkeen menin olkapääleikkaukseen. Se oli erinomaisen hyvä ja odotettu juttu, mutta toipilasaika oli henkisesti melko raskasta.
Leikkaukseni ja kotihallin matonvaihtosaagan meille tuli parin kuukauden tokotreenitauko, ja sitten pian tauon jälkeen Nokille tuli kennelyskä. Lievä sellainen, onneksi. Kevätkausi oli siis treenien osalta todella hajanainen, mutta teimme sitten muita kivoja juttuja ja jatkoimme niiden tekemistä vielä kesälläkin. Meillä oli hoitokoiria, reissasimme joka kuukausi maalle perheen luokse, kävimme mökillä, vietimme yhden yön Kolilla ja nautimme keväästä ja kesästä paljon ihan kotosallakin.
Syksylläkin reissasimme jonkin verran, mutta treenasimme myös paljon tokoa ja lisäksi osallistuimme tietysti Savo-Karjalan collieyhdistyksen maastoviikonloppuun. Siellä oli jälleen hauskaa, mutta tällä kertaa Noki stressasi leirielämää. Myöhemmin haastoimme tokoon tottuneita aivojamme hoopersin alkeiskurssilla. Nokin aivot raksuttivat hirveästi ja meillä oli hauskaa, vaikkemme varsinaisesti loistaneetkaan hoopers-taidoillamme. Harmi, ettemme oikein pääse treenaamaan hoopersia itsenäisesti ainakaan usein.
Loppuvuodesta pentuasioissa elettiin vuoristorataa ja koettiin pettymyksiä. Sitten yhtäkkiä olin etelässä katsomassa koiranpentuja ja kohta Velho tuli kotiin. Elämä yllätti. <3 Me Velhon kanssa vasta tutustumme toisiimme enkä ihan vielä tiedä, että mikäs tämä tyyppi oikein onkaan, mutta tähän mennessä pennussa on tuntunut olevan paljon niitä ominaisuuksia, joita toivoinkin. Siitä kasvaa vielä hieno poika.
Vuodelle 2025 minulla ei ole koirarintamalla suuria suunnitelmia tai erityisiä odotuksia, vaan katson, mitä elämä koirien kanssa tuo tullessaan ja teen kivoja juttuja. Jos jotain voisin kuitenkin toivoa (terveyden ym. itsestäänselvien toiveiden lisäksi) niin sitä, että Nokin ja Velhon suhde kehittyisi, Noki oppisi pitämään puolensa tai Velho oppisi olemaan kiusaamatta sitä ja pojat alkaisivat oikeasti ystävystyä. En odota sen tapahtuvan vielä, kun Velho on pieni riiviö, mutta jospa sitten pikkuhiljaa Velhon kasvamisen myötä. Alun perin ajatus toisesta koirasta syntyi nimenomaan sitä kautta, että Noki kaipaisi ystävää, ja vaikka syitä toisen koiran hankkimiselle oli tietysti lopulta muitakin, olisi ihanaa, jos Noki nyt saisi Velhosta ikioman ystävän.
Loppuun vielä eiliseltä lyhyt video, jossa Velho harjoittelee omalla paikalla pysymistä ja Noki tekee asennonvaihtoja. :)