Veltsu kohta 4 kuukautta

Velho täyttää huomenna 17 viikkoa (ja tulevana viikonloppuna 4 kuukautta), ja se painaa nyt 13,5 kg. En ole jaksanut mitata sen säkäkorkeutta ensimmäisten viikkojen jälkeen, mutta eiköhän tuosta suht. iso tyyppi ole tulossa. Noki oli 4-kuisena noin 45 cm korkea, joten Velho on siitä varmasti jokusen sentin korkeampi. Noksu on nyt aikuisena ehkä suunnilleen 57-senttinen, en tiedä tarkasti kun ei sitä ole virallisesti mitattu missään, mutta kotimittauksella oli jotain sinne päin.

Viikonloppuna vein pennun taas agilitykisoja katsomaan kotihallille, kun talkoiluiltani ehdin. Tälläkään kertaa Velho ei ollut moksiskaan mistään. Lapsikoira meni hassu lötköhäntä heiluen tutustumaan ihmisiin – sellaisiinkin, jotka eivät ottaneet siihen mitään kontaktia – ja pusuttelemaan ventovieraita. Lisäksi se leikki kanssani, söi ja kerjäsi paljon herkkuja, rauhoittui hieman avustettuna makoilemaan ja mölisi päästessään tervehtimään tuttua ihmistä. Se on nyt vasta alkanut välillä vähän mölistä (tai no vähän ja vähän, siellä agikisoissa Annia tervehtiessään se mölisi vähän enemmänkin) ja muistuttaa kyllä äitiään ja erästä tätiään niin tehdessään, mutta koetin tehdä Velhon kanssa diilin, että josko hän voisi jäädä sellaiseksi vähän hiljaisemmaksi yksilöksi. Velho vastasi, että katsellaan.

Myös Noki pääsi viikonloppuna ihan omalle pienelle privaattiretkelleen, kun veimme sukset Lykynlammelle voideltavaksi ja otimme Nokeliuksen mukaan. Suksihommien valmistumista odotellessamme kävimme vähän kävelemässä, Noki sai tehdä pudotetun esineen noudon ja ehdimme vielä ulkoilumajan koiraystävälliseen kahvilaan munkeillekin. Noksulla oli mukavaa, ja meistä oli mukavaa, kun Noksu oli mukana. Se on sellainen Ystävä.

Tänään lähdimme Lykylle vielä uudestaan, tällä kertaa koko porukalla ja pidemmälle lenkille. Pojat olivat hirveän iloisia. <3 On ihanaa nähdä, miten paljon Noki haluaa ja jaksaa leikkiä ja juosta Velhon kanssa. Vielä lenkin lopussakin se oli että jihuu pikkuveikka, juostaanko vähän. Noksu on viimein saanut kaipaamansa, ikioman leikki- ja juoksukaverin. Sanoin kepolle siinä kävellessämme, että hassua ajatella, että meillä oli vielä hetki sitten vain yksi koira. Meinaan vähän jo unohtaa, millaista se oli, ja Velhosta on tullut ihan täysin osa perhettämme.

Huhtikuu vai tammikuu Pohjois-Karjalassa? Ken tietää.

Lenkin jälkeen väsynyt pentu joutui vielä lähtemään ajelulle, koska oli aika käydä toisilla rokotuksilla. Samalla otin Velholle passin, jos sille vaikka joskus olisi käyttöä. Kivempi ottaa se nyt heti, niin saa rokotukset pentuiästä asti samoihin kansiin. Lääkäri tutki Velhon huolellisesti: pupsilla on kaikki kunnossa, painoa juuri sopivasti, kivekset yhä paikoillaan, purenta hyvän näköinen ja etuhampaat vaihtuneet (minkä tiesinkin jo). Velho oli rokotuksilla taas reipas. Ei se aivan yhtä iloinen ja avoin pusupoika ole tutkimushuoneessa kuin muualla, mutta ihmekös tuo. Odotusaulassa Velho sai tuttuja, muissakin paikoissa kuultuja kehuja: ihanan iloinen ja reipas mutta kuitenkin sillä lailla mukavan rauhallinen, ettei liikaa häsellä ja härvää. Olen aika lailla samaa mieltä, vaikka Velho onkin tekeväinen tyyppi.

Monessa paikassa on kyselty, miten meillä on pennun kanssa sujunut, ja alan aina ensimmäisenä selittää Nokin ja Velhon yhteiselosta, koska sitä jännitin eniten. Usein kertomatta jää, että meillä on muutenkin mennyt tosi hyvin. Velholla sujuu yksinolot – sekä Nokin kanssa että ypöyksin – hienosti, se yleensä nukkuu tai välillä leikkii. Toki sen pisin yksinyksinolo on tainnut olla vain pari tuntia ja Nokinkin kanssa vain vajaa viisi tuntia. Öisin Velho nukkuu 8–9 tunnin unia, paitsi kepon työaamuina se herätetään pari tuntia aiemmin ja käytetään pissalla, minkä jälkeen se jatkaa uniaan, jos minäkin jatkan. Sen sisäsiisteys on jo pitkällä, mutta yksittäisiä pissoja tulee varmaan vielä sisälle. Nyt ei ole muutamaan päivään tullut. Se käyttäytyy vapaana ollessaan hyvin, pysyy kuulolla ja lähellä ja tulee luokse, ja hihnakäytöskin on ihan hyvää siihen nähden, etten ole oikeastaan opettanut sitä enempää kuin sen verran, että Nokin niskaan ei hypitä. Muut koirat pentu ohittaa jopa paremmin kuin Noki, koska se on ahne ja Noki ei erityisen. :D 

Velhon matkapahoinvoinnista voisimme vielä mielellämme luopua mahdollisimman pian. Luulimme jo, ettei sellaista enää ole, koska esim. joulun reissuilla Velho oksensi yhden ainoan kerran, mutkaisella saaristotiellä. Nyt on kuitenkin poikkeus, jos Velho ei oksenna, ja hyvin usein se oksentaa ihan jo viiden minuutin matkalla hallille tai sieltä kotiin. Uskon siis kyllä, että tämä menee ajan kanssa ohi, mutta toivottavasti menisi pian. Velho ei mielellään myöskään tule autoon, tietenkään, koska siellä tulee huono olo.

En ikinä häsellä ja härvää t. Velho

Velho puuhamaassa ja Noki treeneissä

Velho pääsi eilen pentuseikkailuun, jonne Noksukin aikoinaan vietiin. En muista Noksun seikkailusta hirveästi muuta kuin että kivaa oli ja että Noki rakasti agilityputkea. Velhokin meni putkeen herkkujen perässä, mutta ei ihan samalla tavalla innostunut. Velhon lemppari oli ehkä roikkuvien narujen, pullojen ym. härpäkkeiden läpi/ali kulkeminen, koska siinä sai vain kipittää namikädeltä toiselle. :D Tyyppi ei tuntunut edes huomaavan, että siinä matkalla oli jotain härpäkkeitä tiellä. Kaikilla tehtäväpisteillä Veltsu oli tosi reipas eikä epäröinyt mitään, paitsi putkeen sitä piti hieman kannustaa alussa. Alustaesteradalla pentu tuijotti herkkuja niin intensiivisesti (enkä minä tajunnut sitä), että se kompastui ylösalaisin käännetyn pöydän reunaan ja kaatui sinne pöydän muodostamaan laatikkoon ikävästi. Sen jälkeen Velhoa vähän epäilytti koko pöytä ja sinne astuminen, mutta namien voima oli onneksi epäilyksiä suurempi.

Videolla viimeisenä näkyvä ongelmanratkaisutehtävä oli oikeastikin Velhon viimeinen tehtävä (kaikkia ei kuvattu), ja pupsin väsymys alkoi jo näkyä eikä se jaksanut ihan täysillä enää yrittää. Ehkä pitää kokeilla joskus kotona samaa. Kuvaamatta jääneitä pisteitä olivat mm. pallomeri ja tyhjillä limutölkeillä täytetty vati, josta koiran piti etsiä herkkuja. Oli jälleen hauska pentujen puuhamaa! 

Velhon pentuseikkailun jälkeen Noksu pääsi treenaamaan. Oli tosi hyvät treenit ja Noki oli viisas pieni eläin. Se treenasi vähän siirtymiä ja vähän seuraamista ja sitten enemmän hyppyä (ja hyppynoutoa) ja ruutua. Yritimme tunnariakin, mutta harjoitukset jatkuvat kotona: tunnari oli joskus jo oikein hyvällä mallilla, mutta nyt se on vähän hajonnut. Loppuun otimme treenikaverin kanssa vielä kahden koiran minipaikkiksen istuen. Kävin kerran palkkaamassa ja muuten kehuin aina välillä, ja saimme hyvän onnistumisen rennolla mielentilalla, kun hallissa ei ollut mitään häiriötä tai ylimääräisiä ääniä. Teki hyvää sekä minulle että Noksulle!

Videolla hyppy, hyppynouto (kaikki kaksi toistoa) ja ruutu. Hypyssä ajatuksena oli vahvistella hypyn hakemista jättämällä Noki aavistuksen sivuun esteestä niin, ettei hyppy olekaan ihan suoraan koiran edessä. Ensi kerralla kokeilen vaikeuttaa vielä vähän lisää, koska nyt sujui erinomaisesti. Ruudussa meidän pitäisi päästä eroon targetista. Tein nyt kaksi toistoa targetilla, yhden ilman ja sitten vielä yhden targetilla. Tuntui ihan lupaavalta!

Tähän pentuvaiheeseen voisin jäädä

...ainakin pidemmäksi aikaa. Velho on vielä supersöpö pentu, aivan ihanan pehmeä ja pörröinen nappisilmä, joka tekee hassuja pentujuttuja. Se ei ymmärrä mitään mistään narttujen pissoista eikä sen kropassa jyllää rasittavat teinihormonit. Se on pentumaisen iloinen ja hölmö, ja moni – mutta ei liian moni – asia on sille edelleen liikuttavan uutta ja ihmeellistä.

Se kuitenkin myös jo ymmärtää tätä maailmaa ja perheemme sääntöjä sen verran, että sen kanssa on huomattavasti mukavampi elää verrattuna alkuvaiheeseen. Se ei ihmettele joka ikistä liikkuvaa asiaa ulkona. Se tietää, että sohvaa ei saa syödä ja että hihnassa kävellään eikä hypitä Nokin niskaan. Se on oppinut, että sylissä – jossa mm. leikataan kynnet ja välillä rauhoitetaan tykinkuulailtavillimeininkejä – on järkevämpää olla purematta ja rimpuilematta. Se tietää, mitä ”irti” ja ”hei kaveri äläs syö sitä” tarkoittavat ja että käsien sijaan on parempi pureskella lelua. Se osaa jo ruokailutilanteisiin liittyvät rutiinit: Nokille annetaan ruoka ensin ja Velhon pitää odottaa kauempana, ja kun Velho on saanut oman ruokansa syötyä toisessa huoneessa, sen pitää odottaa hiljaa, että joku tulee avaamaan portin. Ei auta komentaa tärykalvot puhkaisevalla äänellään, vaikka haluaisi maailman eniten vain päästä isoveikan kupille syömään tämänkin ruoat.

Se kykenee pidättämään koko ajan pidempään, ja se tietää, että tarpeet kuuluu tehdä ulos. Sitä ei tarvitse kiikuttaa hissittömän kerrostalon neljännestä kerroksesta pihalle joka välissä tai aina välittömästi syömisen tai päiväunien jälkeen. Öisin se ei pissaile vaan nukkuu, mutta silti se malttaa aamullakin yleensä odottaa sen aikaa, että ihminen saa puettua suunnilleen järkevät vaatteet. Se osaa kävellä kerrostalon raput itse ylös (alas sillä ei vielä ole lupaa yrittää vaan se kannetaan) ja tekee sen järkevän rauhallisesti.

Nokia ei enää huoleta suunnilleen kaikki, mitä pentu tekee, vaikka se tuleekin kertomaan, kun pentu tekee jotain kiellettyä. Se on oppinut leikkimään pennun kanssa paremmin ja enemmän. Pojat leikkivät joka päivä. Sisällä ne hammastelevat tai vetävät lelua, ulkona ne juoksevat. Noki alkaa pikkuhiljaa, varovaisesti, vähän oppia jo huomauttamaan, jos Velholla menee yli, ja Velho on oppinut, ettei isoveikkaa ja sen raajoja voi repiä ihan miten lystää. 

Sunnuntaina kävin Velhon kanssa hallilla. Ensimmäistä kertaa siellä oli meille häiriötä, sillä viereisellä kentällä pidettiin agilityn pohjataitokurssia. Vein Velhon aluksi hihnassa kentälle, koska en tiennyt yhtään, miten se suhtautuisi häiriöön, mutta se olikin ihan tosi hyvä poika. Pätevä suorastaan. Emme ole vielä kauheasti tehneet hallilla mitään ihmeellistä, vaan valtaosa ajasta on mennyt leikkimiseen, aktiivisuuden tarjoamiseen ja häkissä hengailemiseen. Häkkihengailua olen ottanut jokaisen hallivisiitin loppuun ja välillä myös lyhyemmin treenin välissä, ja se sujuu joka kerta paremmin. Käyn koirien kanssa vapareilla erikseen, eli Velho ei vielä joudu kuuntelemaan, kun treenaan Nokin kanssa. Kotona molemmat ovat kuitenkin harjoitelleet vähän myös oman vuoron odottamista määrätyllä paikalla, mutta siinä ne saavat palkkaa, kun taas tämä Velhon häkkihengailu on ihan vain häkissä tylsistymistä.

PS. Velho on tänään tasan 15-viikkoinen ja painaa 12 kg. Samassa iässä Noki painoi 10 kg, eli edelleen Velho on pari kiloa edellä.

söpöin video ja kaikenlaisia kuulumisia

Pentuarki on ollut Nokille enemmän tai vähemmän stressaavaa ja kuormittavaa, ja parina synkkänä hetkenä olen miettinyt uupuneena, pilasinko Nokin elämän hankkimalla pennun. Sitten tein alla olevan videon, jossa on poikien yhteisiä puuhia aina Velhon kotiintulopäivästä tähän viikkoon asti, ja totesin, että taitaa olla turha synkistellä. Voi rakkaat. <3 

Sunnuntaina pojat pääsivät ulkoilemaan uuden nahkacollieystävän kanssa. Noki rakastui ja Velho oli reipas. Illemmalla Velho lähti kanssani vielä Mustin ja Mirrin alennusmyynteihin takkiostoksille ja sai koon 50 takin. Iso poika. Pentu paineli MuMissakin menemään häntä heiluen ja ignoorasi toiset koirat niin kauan kuin minulta sai ruokaa. Se on kyllä ahne tapaus ja muutenkin hauska tyyppi, tykkään siitä päivä päivältä vain enemmän.

Tänään Velho pääsi valloittamaan maailmaa vähän lisää ja pyörähtämään (pienellä ja rauhallisella) pelastusasemalla. Velho tutkaili paikkoja hyvin uteliaasti, rohkeasti ja rauhallisesti, kävi häntä heiluen moikkaamassa uusia ihmisiä ja tuli välillä eteeni istumaan namien toivossa. Vierailusta tuli odotettua jännittävämpi, koska pääsimme hetkeksi seuraamaan kuntotestiä, joka suoritetaan kaikki pelastajan varusteet päällä happipulloineen ja -naamareineen. Velho katseli kiinnostuneena happilaitteissaan pihiseviä ihmisiä ja muuta touhuamista siinä, mutta mikään sitä ei oikeastaan jännittänyt paitsi se, kun kuntotestissä hakattiin lekalla suurta autonrengasta hieman kaikuvassa hallissa ja siitä kuuluva kova ääni säikäytti Velhon. Oli suuri asemaseikkailu pienelle koiralle, mutta pieni koira selviytyi erinomaisesti ja keräsi kehuja reippaasta ja kiltistä käytöksestään.

Velho on jo iso poika...

...paitsi silloin, kun sen laittaa istumaan suuren paloauton viereen.

Veltsun puremisvimma on tuntunut yltyneen tässä viime päivinä, joten hammasrintamalla ehkä tapahtuu jotain. Kai se alkaa pikkuhiljaa olla aikakin. Samalla alkaa ehkä korvillekin tapahtua jotain, jos on tapahtuakseen. Velholla oli kotiin tullessaan tosi raskaat korvat ja sitä ne ovat edelleen siihen nähden, että Velho on 3-kuinen, vaikka vasen korva onkin keventynyt selvästi. En aio tehdä Velhon korville mitään, vaikka ne alkaisivat nousta pystyyn (mihin en kyllä ehkä usko), joten toivotaan, että sille tulisi kauniit luonnonkorvat. Nokin korvia ”hoidin”, ja mietin silloin ja mietin edelleen, että koko systeemi on ihan järjetön, vaikka siitä ei oikein tehtynä olekaan koiralle haittaa. Mutta järjettömiä asioitahan on koiramaailma pullollaan.

 

Nokille jäi uudestavuodesta joksikin aikaa vähän huolia ja murheita. Vuoden ensimmäiset pari päivää menivät nähdäkseni normaalisti, mutta kolmantena päivänä kadulta kuului kovaa lumiauran kolistelua ja paukuttelua. Se muistutti Nokin korvissa varmaan liikaa uudenvuoden pauketta ja laittoi stressaamaan. Sen jälkeen Noki oli monta päivää huolissaan ja stressissä tavallisista kerrostalon kolinoista ja yksittäisistä kovemmista paukahduksista. Pelotti, että tähänkö Noksun elämä nyt menee, mutta koetin parhaani mukaan luottaa siihen, että aika auttaa. Velho ei onneksi reagoinut Nokin stresseihin mitenkään. Aika teki tehtävänsä, stressireaktiot vähenivät ja lyhenivät päivä päivältä, ja nyt pari päivää on mennyt ilman stressireaktioita ja Noki on muutenkin ollut rennompi. Tänään päivällä se nukkui pitkästä aikaa yksin toisessa huoneessa, mikä on todella ihana asia ja hyvä merkki jo itsessään, eikä se tullut sieltä luokseni, vaikka rappukäytävässä ja naapurissa kolisteltiin. Huh. Pysythän iloisena ja hyvinvoivana, rakas Nokelius.

Tasaisempien päivien jälkeen pääsimme tänään hyvillä mielin aloittamaan uuden tokoryhmän kevätkauden. Noki suoritti lähtötasotestinä kaikki alokasluokan liikkeet ja näytti uudelle kouluttajalle (tutulle kylläkin, koska se on Sarianna, mutta silti) osaavansa jo monia asioita. Treenattavaakin toki riittää runsain määrin. Tokoasioissa on mietittävää, koska ensinnäkin minun pitäisi päättää, laitetaanko Nokille kastraatioimplantti, jota olen jo pitkään pohtinut, ja jos laitetaan, niin milloin. Siitä tulee kahden vuoden dopingvaroaika. Doping ei ole se syy, jonka takia epäröin koko juttua, mutta se vaikuttaa näihin tokoasioihin. Treenaammeko tällä hetkellä kokeisiin vai emme? Haluanko edes treenata Nokin kanssa tällä hetkellä kokeisiin, mikä vaatisi runsaasti mielentilatreeniä kaiken muun treenin lisäksi, vai olisiko harrastaminen Noksun kanssa nyt parempaa ilman aktiivisia koetavoitteita? Mitä Noki sanoisi? Olen pohtinut näitä kysymyksiä oikeastaan jo aika kauan, mutta en ole vielä tullut mihinkään lopputulokseen. No, katsellaan. Velho pääsee varmasti välillä tuuraamaan Nokia ryhmätreeneihin, jotta saan senkin kanssa häiriötreeniä ja ohjausta, mutta en vielä tiedä, kuinka usein.

vuodenvaihteen pulinat

Vuosi vaihtui, televisiossa pauhasivat KUUMAAn ja PMMP:n konsertit pauketta peittämässä, Velho nukkui ja leikki välittämättä mistään mitään, Noki lääkittiin ensimmäistä kertaa ja sekin selvisi hyvin. Lääke tuli selvästi tarpeeseen ja oli hyödyllinen, joten mennään sillä tulevatkin uudetvuodet. Tosi kurjaa, että Nokista on tullut paukkuarka – toissakesänä se vielä nukkui tyytyväisenä teltassa kovalla ukonilmalla, mutta viime kesänä 3,5-vuotiaana se pelkäsi suoraan kotimme yllä jyrisevää ukkosta ja nyt sitten ilotulituksia – mutta onneksi Tessie auttaa.

Vuoden vaihduttua Velholle tuli 3 kuukautta ikää täyteen, ja muutama päivä sitten rokotuksilla sillä oli painoa 10,5 kg. Samassa iässä pikkuinen Noki oli lähes kaksi kiloa kevyempi. 

Meidän vuotemme 2024 koostui ihan tavallisesta elämästä, ja hyvä niin – olemme onnekkaita, kun saamme elää ihan tavallista elämää. Vuoden isoin juttu oli tietysti Velhon kotiintulo. <3

Tammi–helmikuussa olin Noksun kanssa neljä viikkoa Helsingissä, jossa suoritin viimeisen opetusharjoitteluni vanhalla yläasteellani. Helsingin-kämpässä harjoittelimme pitkästä aikaa noseworkia ja jumppasimme vähän tokojuttuja ym. temppuja, kunnes sitten helmikuussa pääsimme kotiin ja kunnolla takaisin tokon pariin. Maaliskuussa kävin itse taas Helsingissä, tällä kertaa hautajaisissa, ja seuraavana päivänä menin Nokin kanssa naapuriseuran tokokokeeseen. Koe oli molempien ensimmäinen ja siitä jäi harmittavan huono fiilis, koska yhteinen kuplamme rakoili pahasti ja mielentila oli molemmilla huono. Onnistuimme kuitenkin parantamaan tosi hienosti loppua kohden ja taistelemaan 3-tuloksen. Muutama päivä kokeen jälkeen menin olkapääleikkaukseen. Se oli erinomaisen hyvä ja odotettu juttu, mutta toipilasaika oli henkisesti melko raskasta. 

Leikkaukseni ja kotihallin matonvaihtosaagan meille tuli parin kuukauden tokotreenitauko, ja sitten pian tauon jälkeen Nokille tuli kennelyskä. Lievä sellainen, onneksi. Kevätkausi oli siis treenien osalta todella hajanainen, mutta teimme sitten muita kivoja juttuja ja jatkoimme niiden tekemistä vielä kesälläkin. Meillä oli hoitokoiria, reissasimme joka kuukausi maalle perheen luokse, kävimme mökillä, vietimme yhden yön Kolilla ja nautimme keväästä ja kesästä paljon ihan kotosallakin. 

Syksylläkin reissasimme jonkin verran, mutta treenasimme myös paljon tokoa ja lisäksi osallistuimme tietysti Savo-Karjalan collieyhdistyksen maastoviikonloppuun. Siellä oli jälleen hauskaa, mutta tällä kertaa Noki stressasi leirielämää. Myöhemmin haastoimme tokoon tottuneita aivojamme hoopersin alkeiskurssilla. Nokin aivot raksuttivat hirveästi ja meillä oli hauskaa, vaikkemme varsinaisesti loistaneetkaan hoopers-taidoillamme. Harmi, ettemme oikein pääse treenaamaan hoopersia itsenäisesti ainakaan usein.

Loppuvuodesta pentuasioissa elettiin vuoristorataa ja koettiin pettymyksiä. Sitten yhtäkkiä olin etelässä katsomassa koiranpentuja ja kohta Velho tuli kotiin. Elämä yllätti. <3 Me Velhon kanssa vasta tutustumme toisiimme enkä ihan vielä tiedä, että mikäs tämä tyyppi oikein onkaan, mutta tähän mennessä pennussa on tuntunut olevan paljon niitä ominaisuuksia, joita toivoinkin. Siitä kasvaa vielä hieno poika.

Vuodelle 2025 minulla ei ole koirarintamalla suuria suunnitelmia tai erityisiä odotuksia, vaan katson, mitä elämä koirien kanssa tuo tullessaan ja teen kivoja juttuja. Jos jotain voisin kuitenkin toivoa (terveyden ym. itsestäänselvien toiveiden lisäksi) niin sitä, että Nokin ja Velhon suhde kehittyisi, Noki oppisi pitämään puolensa tai Velho oppisi olemaan kiusaamatta sitä ja pojat alkaisivat oikeasti ystävystyä. En odota sen tapahtuvan vielä, kun Velho on pieni riiviö, mutta jospa sitten pikkuhiljaa Velhon kasvamisen myötä. Alun perin ajatus toisesta koirasta syntyi nimenomaan sitä kautta, että Noki kaipaisi ystävää, ja vaikka syitä toisen koiran hankkimiselle oli tietysti lopulta muitakin, olisi ihanaa, jos Noki nyt saisi Velhosta ikioman ystävän.

Loppuun vielä eiliseltä lyhyt video, jossa Velho harjoittelee omalla paikalla pysymistä ja Noki tekee asennonvaihtoja. :)