mä haluun tuntee kaiken mitä sussa on

(Otsikoiden keksiminen on niin hankalaa, että päädyin vanhaan kunnon sitaattiotsikkoon. :D) 

Nokin kasvattaja Suvi otti muutama viikko sitten Joensuun-visiitillään koirista ihan superihania kuvia (kiitos vielä! <3), joita varmasti tulee näkymään seuraavissakin postauksissa. Kaikki tämän postauksen kuvat ovat siis Suvin ottamia. Päivitin myös uudet kuvat molempien koirien esittelysivuille, joihin pääsee internetversiossa tuosta sivupalkista. Jollain mystisellä taikuudella Suvi onnistui saamaan jopa Velhosta rakennekuvan, vaikka en todellakaan ole (vielä) opettanut Velholle mitään seisomista eikä se pysynyt edes paikoillaan. Edelleen kyllä suunnittelen vieväni luppakorvan pentunäyttelyyn, ja katsoin jo sopivan näyttelynkin loppukeväälle. Saa nähdä, millaista hupia siitä saadaan aikaiseksi.

Mulla on ollut viime viikkoina paljon töitä ja välillä pitkiäkin päiviä, mikä eroaa keskivertoarjestamme hyvin paljon ja on siksi tuntunut välillä raskaalta, mutta poitsujen kanssa treenaaminen on ollut ihan paras tapa nollata pää. (Jos tätä lukee joku, joka ei ole elämäntilanteestani kartalla, niin teen gradua omaan vapaavalintaiseen tahtiini ja lisäksi opesijaisuuksia silloin, kun niitä on tarjolla.) Muuhun koirien kanssa puuhasteluun, kuten Velhon kanssa kylillä pyörimiseen, ei nyt ole ollut aikaa ja/tai jaksamista, mutta onneksi ensi viikolla on lomaa töistä ja sen jälkeen työkuviot muutenkin kevenevät. Kaikenlaisia kylilläpyörimissuunnitelmia Velholle on ollut jo jonkin aikaa, mutta pitää myös koettaa malttaa, etten tee kaikkea kerralla heti, kun vapaa-aika vähän lisääntyy. Noksulle ei ole kylilläpyörimissuunnitelmia, mutta se varmasti arvostaisi esim. privaattilenkkisuunnitelmia.

Vähän hävettää myöntää, mutta Nokin, 4 v, kanssa pitäisi myös ottaa ihan asiakseen lähteä parhaimpaan koiranulkoilutusaikaan ihmisten ilmoille harjoittelemaan ohituksia, koska Noki ei osaa ohittaa niin kuin haluaisin. Ei se räyhää (tietenkään, sehän on Noki) tai pidä muutakaan ääntä, mutta se tuijottaa toista koiraa herkeämättä ja ohittaa kireällä hihnalla, eikä sellainen ole kovin mukavaa. Joku järkevämpi olisi opettanut paremman toimintatavan jo aikoja sitten, mutta minä olen tainnut olla edellisen koirani jäljiltä vain niin helpottunut siitä, ettei tarvitse tapella remmirähjäämisen tai muiden arjen haasteiden kanssa, että olen katsonut Nokin lievästi huonoa ohituskäytöstä läpi sormien. Liikumme muutenkin enimmäkseen metsissä ja sellaisiin aikoihinkin, ettei koiria hirveästi tule vastaan, joten ohitukset eivät ole olleet mitenkään aktiivisesti koko ajan mielessä. Pennun tultua ne nyt yllättäen ovatkin olleet aktiivisemmin mielessä, joten ehkäpä nyt olisi korkea aika opettaa Noki esim. käyttäytymään paremmin.

Noksuttimen kanssa tokotreenit ovat kulkeneet tosi kivasti ja hyvällä fiiliksellä viimeiset pari viikkoa, mitä nyt eilen oli vähän sekoilua, koska ensin lipsuin rutiineistamme ja sitten toisen koiran hyvin vakuuttava vahtihaukku sai Nokin pasmat ihan sekaisin. Olen mennyt ohjattuihin treeneihin aika kiireellä käytännössä suoraan iltatöistä, ja olen ollut aika yllättynytkin siitä, miten hyvin pakka on silti pysynyt kasassa, jos vain olen pitänyt tietyistä rutiineistamme kiinni. Tuntuu, että olemme saaneet yhteisen tekemisemme ja ne tietyt rutiinit sillä tavalla riittävän toimiviksi ja varmoiksi, että pystyn helposti ja nopeasti unohtamaan esimerkiksi päivän työkuviot. Muutenkin mieli rauhoittuu, kun sekä minä että koira tiedämme, mitä tapahtuu. Se on onni aikuisen koiran kanssa treenatessa.

Ilmoittauduin Nokin kanssa oman seuran tokomölleihin lauantaille. Aion jättää seuraamisen kokonaan tekemättä (pl. jäävän maahanmenon seuruupätkä), koska rakennamme sitä käytännössä ihan alusta asti uusiksi. Taas, mutta tällä kertaa vielä enemmän alusta kuin aiemmin. On kuitenkin kiva nähdä lauantaina, miten homma muilta osin toimii koemaisessa tilanteessa, jossa myös oma jännitykseni on todennäköisesti läsnä. Ajankohtaisia koesuunnitelmia meillä ei ole, mutta voihan sitä mölleihin mennä muutenkin. Ehkä sitten möllien jälkeen saisin kirjoiteltua enemmänkin ajatuksia Noki-tokosta tänne blogiin, koska Noki-tokoa on tullut kyllä pohdiskeltua paljon jo pitkään.

Veltsun kanssa treenatessa on edelleen läsnä se epävarmuus, josta viimeksikin kirjoitin: en vielä tunne Velhoa kovin hyvin enkä tiedä, miten sen kanssa kannattaisi treenata jne. Eilen vaparille lähtiessäni ajattelin, että panostetaan ihan erityisesti leikkimiseen, koska en ole kahdenkeskisissä leikeissämme saanut Velhosta irti ihan sellaista taistelutahtoa ja jopa ärripurrimeininkiä, jota pentu on muissa tilanteissa hyvinkin selvästi osoittanut. No, en saanut eilenkään, koska hampaiden vaihtuminen ja heiluvat hampaat haittaavat leikkimistä ja piti vaihtaa suunnitelmaa. Viimeinen kulmahammas irtosikin sitten illalla kotona treenien jälkeen, eli nyt Veltsulla on kaikki kulmurit pudonneet ja uudet puskevat jo kovaa vauhtia tilalle. 

Kaipaisin Velhon kanssa tekemiseen muutenkin enemmän selkeyttä. Tuntuu, että ihan perusasioitakin on niin pitkä lista työstettäväksi, etten sitten osaa tarttua oikein mihinkään. Ei pennun kanssa mitään loppuun hiottua suunnitelmaa tai kovin kummoisia tavoitteita tarvitse olla, mutta epämääräiseltä haahuilulta tuntuvaa tekemistä voisi silti olla vähemmän. Kyse ei tosiaan edes ole siitä, ettenkö tietäisi, mitä pennun kanssa voisi tehdä ja millä tavalla. Asioita vain on niin paljon ja kokonaisuus on niin laaja, etten ole saanut siitä vielä kunnollista otetta. Sekin vaikuttaa, ettei Velholle ole mitään tiettyä ykköslajia mielessä, vaan haluaisin tehdä sen kanssa monia juttuja tasapuolisesti ja katsella mahdollisesti sitten myöhemmin, että mihin pistämme eniten paukkuja. No mutta, nyt on vaan ihan ajan kanssa istuttava alas ja yritettävä tsempata tämän suunnittelun saralla. Nokille mun ei ole pieneen ikuisuuteen tarvinnut tehdä mitään pidemmän aikavälin treenisuunnitelmaa, kiitos ohjattujen ryhmien vetäjien, joten vähän on hakusessa sellaisen tekeminen. Vinkkejä aiheeseen liittyen otetaan vastaan!

Poikien ensimmäinen erossaolo ynnä muuta

Muutama viikko jo vierähtänyt edellisestä päivityksestä, joten heti alkuun Veltsun kasvupäivitys: ikää 4,5 kk, painoa reilu 15 kg, jalkaa paljon, korkeutta pienen nahkanartun (Tillin) verran. Suuntaa antavan kotimittauksen tulos oli 52 cm – eipä ole enää kovin montaa senttiä Nokin mittoihin. Jo aiemmin vaihtuneiden etuhampaiden lisäksi Velho on nyt pudotellut poskihampaitaan, ja sisäsiisteyden saralla se yrittää parhaansa mutta aina ihmiset eivät tajua reagoida pissahätätiedotuksiin ajoissa. Eilen tuli pissat meidän sänkyyn, eli petaripyykkiä tiedossa, kunhan keretään. Yöt Velho edelleen nukkuu sikeästi ja herää varsin täsmällisesti klo 8 aikaan aamulla; ilta- ja aamupisun välissä on yleensä noin 9–10 tuntia. Yhä vain Velhis vaikuttaa kaikin puolin kovin järkevältä, tasapainoiselta, hauskalta ja aika kiltiltä tyypiltä.

Hän kähvelsi vessapaperirullan.

Pari viikkoa sitten Nokin kasvattaja Suvi oli käymässä Joensuussa koira-asioissa ja tuli meillekin kylään. Oli erityishyvä vieras meistä molemmista, varsinkin Nokista, joka ei meinannut pysyä pöksyissään. Se ei välttämättä ole mitenkään ylitsepursuavan avoin ja luottavainen kaikkien ihmisten kanssa, vaikka onkin ystävällinen ja pitää ihmisistä paljon. Sillä on kuitenkin sitten sen omat tyypit, jotka saavat kokea, miten Noki rakastaa ihan joka solullaan. Ne tyypit näkevät Nokista sellaisen puolen, joka monilta muilta jää näkemättä. En totta puhuen ollut tajunnut edes ajatella, että Suvi (yhä) kuuluisi niihin tyyppeihin, koska tapaamme niin harvoin ja edellisestä kerrasta oli kulunut 2,5 vuotta, mutta niin vain Noksuun meni suuri ilo ja onni, kun se tajusi, kuka tuli kylään. Kaiken hösäämisen ja pusuttelun jälkeen se asettui unille pää Suvin sylissä. Se oli ihan älyttömän söpöä.

Iloinen treeni-Noks <3

Seuraavalla viikolla kepo ja Noki lähtivät viideksi päiväksi isä–poika-reissuun maalle. Nokille pieni tauko pennusta oli taatusti tervetullut, mutta voi sentään, miten kovasti ilahduin, kun Noksu oli kotiin palatessaan selvästi iloinen Velhon näkemisestä. Sekin oli ihan älyttömän söpöä, vaikka ei kyllä vetänyt vertoja Suvin kanssa söpöilylle. Vähän Noksua aluksi ärsytti, kun se ei Velhon häsläämisen takia oikein meinannut päästä tervehtimään minua, mutta sitten se oli että jihuu pikkuveli, kiva nähdä sinua taas, leikittäisiinkö vähän ja juostaisiinko yhdessä esim. tosi lujaa. Onneksi jälleennäkeminen tapahtui ulkona, koska meno oli aika sekoilua ja pojat pääsivät sitten heti kentälle juoksemaan. Toisaalta on myös sanottava, että sekin oli tavallaan ihanaa, että Nokia ärsytti ja me huomasimme sen. Se oppii koko ajan enemmän pitämään puoliaan ja ilmaisemaan ärtymystään Velhon kanssa, ja joka kerta kehumme sitä Velhon komentamisesta. Muutaman kerran se on sanonut pennulle oikeasti ihan kunnolla isojen koirien tapaan niin, ettei viestistä ole ollut epäilystäkään ja Velho on vähän sitten mielistellytkin isoveikkaa.

 

Velholle teki hyvää olla jokunen päivä yksinään, vaikka se olikin ihan normaali reipas oma itsensä, ehkä korkeintaan hieman tavallista läheisyydenkipeämpi. Vähän vahingossa ja yllättäenkin Veltsulle tuli joka päivälle ohjelmaa: perjantaina collietreenit, lauantaina pitkä aamulenkki Annin ja koirien kanssa, sunnuntaina leikkitreffit cockerspanielipennun kanssa ja maanantaina lenkki Cittariin/MuMiin. Hirveästi aktiviteettia pienelle lapsikoiralle, mutta Velhis oli reipas. Perjantaina ja lauantaina sillä oli lisäksi noin viiden tunnin yksinolot, joista se suoriutui hienosti. Oli se toki ennenkin ollut ihan ypöyksin kotona mutta korkeintaan pari tuntia, ja harvoin koirat muutenkaan joutuvat olemaan edes viittä tuntia yksikseen tällä hetkellä. Niiden kahdenkeskiset yksinolot näyttävät mm. tältä:

Velhiksen kanssa olen tosiaan nyt käynyt alaosaston collietreeneissä, jotta sekin saisi kokemusta ryhmätreeneistä ja lisäksi saisimme vähän ohjaustakin. Noksulla on ihan oma tokoryhmäpaikkansa (Nokin tokojutuista pitäisi ehkä jossain vaiheessa kirjoittaa ihan oma postaus), joten pyhitän collietreenit luultavasti ihan vain Velhon kanssa tekemiseen. Sariannan opissa olen joka tapauksessa molempien kanssa. :D Velhon kanssa on tosi kiva tehdä ja on hauskaa päästä taas kouluttamaan pentujuttuja, mutta välillä se, ettemme vielä hirveän hyvin tunne toisiamme, tuntuu hieman vaikealta. En vielä ihan tarkalleen tiedä, miten Velhoa oikeastaan ajetaan: miten sen kanssa kannattaisi työskennellä, miten sen kanssa leikitään, millaiset jutut ovat sille luontevia, mistä asioista se tykkää superpaljon ja mistä vähemmän? Epävarmuutta on siis ilmassa, mutta yhdessä tekemällähän näitäkin asioita oppii. 

Alla oleva video on jo ainakin pari viikkoa vanha. Siinä on vähän häkkiharjoittelua, pari noudon alkeisharjoitusta lelulla, perusasentoja ja paikallaoloa. Viimeisimmissä collietreeneissä Velho odotteli vuoroaan häkissä ja sen häkkikäytös oli sen verran hyvää häiriössäkin, että ainakin haluaisin uskoa harjoittelulla olevan jotain tekemistä asian kanssa. Veltsuhan on siis joutunut alusta asti joka ikisellä vapaavuorollamme häkkiin hengailemaan 10–30 minuutiksi, vaikka käyn koirien kanssa vapareilla erikseen eli Velhon häkkihengailut ovat minullekin vain odottelua ja istuskelua. (Miksen ole koskaan tajunnut ottaa kirjaa mukaan?) Lisäksi olemme erikseen harjoitelleet videollakin näkyvää häkkiin menemistä pyynnöstä ja siellä pysymistä, vaikka ovi olisi auki. Ei sillä, että se ovi tulisi todellisessa käytössä olemaan auki, mutta olen halunnut vahvistaa ajatusta häkissä pysymisestä ja poistumisluvan odottamisesta.

Veltsu kohta 4 kuukautta

Velho täyttää huomenna 17 viikkoa (ja tulevana viikonloppuna 4 kuukautta), ja se painaa nyt 13,5 kg. En ole jaksanut mitata sen säkäkorkeutta ensimmäisten viikkojen jälkeen, mutta eiköhän tuosta suht. iso tyyppi ole tulossa. Noki oli 4-kuisena noin 45 cm korkea, joten Velho on siitä varmasti jokusen sentin korkeampi. Noksu on nyt aikuisena ehkä suunnilleen 57-senttinen, en tiedä tarkasti kun ei sitä ole virallisesti mitattu missään, mutta kotimittauksella oli jotain sinne päin.

Viikonloppuna vein pennun taas agilitykisoja katsomaan kotihallille, kun talkoiluiltani ehdin. Tälläkään kertaa Velho ei ollut moksiskaan mistään. Lapsikoira meni hassu lötköhäntä heiluen tutustumaan ihmisiin – sellaisiinkin, jotka eivät ottaneet siihen mitään kontaktia – ja pusuttelemaan ventovieraita. Lisäksi se leikki kanssani, söi ja kerjäsi paljon herkkuja, rauhoittui hieman avustettuna makoilemaan ja mölisi päästessään tervehtimään tuttua ihmistä. Se on nyt vasta alkanut välillä vähän mölistä (tai no vähän ja vähän, siellä agikisoissa Annia tervehtiessään se mölisi vähän enemmänkin) ja muistuttaa kyllä äitiään ja erästä tätiään niin tehdessään, mutta koetin tehdä Velhon kanssa diilin, että josko hän voisi jäädä sellaiseksi vähän hiljaisemmaksi yksilöksi. Velho vastasi, että katsellaan.

Myös Noki pääsi viikonloppuna ihan omalle pienelle privaattiretkelleen, kun veimme sukset Lykynlammelle voideltavaksi ja otimme Nokeliuksen mukaan. Suksihommien valmistumista odotellessamme kävimme vähän kävelemässä, Noki sai tehdä pudotetun esineen noudon ja ehdimme vielä ulkoilumajan koiraystävälliseen kahvilaan munkeillekin. Noksulla oli mukavaa, ja meistä oli mukavaa, kun Noksu oli mukana. Se on sellainen Ystävä.

Tänään lähdimme Lykylle vielä uudestaan, tällä kertaa koko porukalla ja pidemmälle lenkille. Pojat olivat hirveän iloisia. <3 On ihanaa nähdä, miten paljon Noki haluaa ja jaksaa leikkiä ja juosta Velhon kanssa. Vielä lenkin lopussakin se oli että jihuu pikkuveikka, juostaanko vähän. Noksu on viimein saanut kaipaamansa, ikioman leikki- ja juoksukaverin. Sanoin kepolle siinä kävellessämme, että hassua ajatella, että meillä oli vielä hetki sitten vain yksi koira. Meinaan vähän jo unohtaa, millaista se oli, ja Velhosta on tullut ihan täysin osa perhettämme.

Huhtikuu vai tammikuu Pohjois-Karjalassa? Ken tietää.

Lenkin jälkeen väsynyt pentu joutui vielä lähtemään ajelulle, koska oli aika käydä toisilla rokotuksilla. Samalla otin Velholle passin, jos sille vaikka joskus olisi käyttöä. Kivempi ottaa se nyt heti, niin saa rokotukset pentuiästä asti samoihin kansiin. Lääkäri tutki Velhon huolellisesti: pupsilla on kaikki kunnossa, painoa juuri sopivasti, kivekset yhä paikoillaan, purenta hyvän näköinen ja etuhampaat vaihtuneet (minkä tiesinkin jo). Velho oli rokotuksilla taas reipas. Ei se aivan yhtä iloinen ja avoin pusupoika ole tutkimushuoneessa kuin muualla, mutta ihmekös tuo. Odotusaulassa Velho sai tuttuja, muissakin paikoissa kuultuja kehuja: ihanan iloinen ja reipas mutta kuitenkin sillä lailla mukavan rauhallinen, ettei liikaa häsellä ja härvää. Olen aika lailla samaa mieltä, vaikka Velho onkin tekeväinen tyyppi.

Monessa paikassa on kyselty, miten meillä on pennun kanssa sujunut, ja alan aina ensimmäisenä selittää Nokin ja Velhon yhteiselosta, koska sitä jännitin eniten. Usein kertomatta jää, että meillä on muutenkin mennyt tosi hyvin. Velholla sujuu yksinolot – sekä Nokin kanssa että ypöyksin – hienosti, se yleensä nukkuu tai välillä leikkii. Toki sen pisin yksinyksinolo on tainnut olla vain pari tuntia ja Nokinkin kanssa vain vajaa viisi tuntia. Öisin Velho nukkuu 8–9 tunnin unia, paitsi kepon työaamuina se herätetään pari tuntia aiemmin ja käytetään pissalla, minkä jälkeen se jatkaa uniaan, jos minäkin jatkan. Sen sisäsiisteys on jo pitkällä, mutta yksittäisiä pissoja tulee varmaan vielä sisälle. Nyt ei ole muutamaan päivään tullut. Se käyttäytyy vapaana ollessaan hyvin, pysyy kuulolla ja lähellä ja tulee luokse, ja hihnakäytöskin on ihan hyvää siihen nähden, etten ole oikeastaan opettanut sitä enempää kuin sen verran, että Nokin niskaan ei hypitä. Muut koirat pentu ohittaa jopa paremmin kuin Noki, koska se on ahne ja Noki ei erityisen. :D 

Velhon matkapahoinvoinnista voisimme vielä mielellämme luopua mahdollisimman pian. Luulimme jo, ettei sellaista enää ole, koska esim. joulun reissuilla Velho oksensi yhden ainoan kerran, mutkaisella saaristotiellä. Nyt on kuitenkin poikkeus, jos Velho ei oksenna, ja hyvin usein se oksentaa ihan jo viiden minuutin matkalla hallille tai sieltä kotiin. Uskon siis kyllä, että tämä menee ajan kanssa ohi, mutta toivottavasti menisi pian. Velho ei mielellään myöskään tule autoon, tietenkään, koska siellä tulee huono olo.

En ikinä häsellä ja härvää t. Velho

Velho puuhamaassa ja Noki treeneissä

Velho pääsi eilen pentuseikkailuun, jonne Noksukin aikoinaan vietiin. En muista Noksun seikkailusta hirveästi muuta kuin että kivaa oli ja että Noki rakasti agilityputkea. Velhokin meni putkeen herkkujen perässä, mutta ei ihan samalla tavalla innostunut. Velhon lemppari oli ehkä roikkuvien narujen, pullojen ym. härpäkkeiden läpi/ali kulkeminen, koska siinä sai vain kipittää namikädeltä toiselle. :D Tyyppi ei tuntunut edes huomaavan, että siinä matkalla oli jotain härpäkkeitä tiellä. Kaikilla tehtäväpisteillä Veltsu oli tosi reipas eikä epäröinyt mitään, paitsi putkeen sitä piti hieman kannustaa alussa. Alustaesteradalla pentu tuijotti herkkuja niin intensiivisesti (enkä minä tajunnut sitä), että se kompastui ylösalaisin käännetyn pöydän reunaan ja kaatui sinne pöydän muodostamaan laatikkoon ikävästi. Sen jälkeen Velhoa vähän epäilytti koko pöytä ja sinne astuminen, mutta namien voima oli onneksi epäilyksiä suurempi.

Videolla viimeisenä näkyvä ongelmanratkaisutehtävä oli oikeastikin Velhon viimeinen tehtävä (kaikkia ei kuvattu), ja pupsin väsymys alkoi jo näkyä eikä se jaksanut ihan täysillä enää yrittää. Ehkä pitää kokeilla joskus kotona samaa. Kuvaamatta jääneitä pisteitä olivat mm. pallomeri ja tyhjillä limutölkeillä täytetty vati, josta koiran piti etsiä herkkuja. Oli jälleen hauska pentujen puuhamaa! 

Velhon pentuseikkailun jälkeen Noksu pääsi treenaamaan. Oli tosi hyvät treenit ja Noki oli viisas pieni eläin. Se treenasi vähän siirtymiä ja vähän seuraamista ja sitten enemmän hyppyä (ja hyppynoutoa) ja ruutua. Yritimme tunnariakin, mutta harjoitukset jatkuvat kotona: tunnari oli joskus jo oikein hyvällä mallilla, mutta nyt se on vähän hajonnut. Loppuun otimme treenikaverin kanssa vielä kahden koiran minipaikkiksen istuen. Kävin kerran palkkaamassa ja muuten kehuin aina välillä, ja saimme hyvän onnistumisen rennolla mielentilalla, kun hallissa ei ollut mitään häiriötä tai ylimääräisiä ääniä. Teki hyvää sekä minulle että Noksulle!

Videolla hyppy, hyppynouto (kaikki kaksi toistoa) ja ruutu. Hypyssä ajatuksena oli vahvistella hypyn hakemista jättämällä Noki aavistuksen sivuun esteestä niin, ettei hyppy olekaan ihan suoraan koiran edessä. Ensi kerralla kokeilen vaikeuttaa vielä vähän lisää, koska nyt sujui erinomaisesti. Ruudussa meidän pitäisi päästä eroon targetista. Tein nyt kaksi toistoa targetilla, yhden ilman ja sitten vielä yhden targetilla. Tuntui ihan lupaavalta!

Tähän pentuvaiheeseen voisin jäädä

...ainakin pidemmäksi aikaa. Velho on vielä supersöpö pentu, aivan ihanan pehmeä ja pörröinen nappisilmä, joka tekee hassuja pentujuttuja. Se ei ymmärrä mitään mistään narttujen pissoista eikä sen kropassa jyllää rasittavat teinihormonit. Se on pentumaisen iloinen ja hölmö, ja moni – mutta ei liian moni – asia on sille edelleen liikuttavan uutta ja ihmeellistä.

Se kuitenkin myös jo ymmärtää tätä maailmaa ja perheemme sääntöjä sen verran, että sen kanssa on huomattavasti mukavampi elää verrattuna alkuvaiheeseen. Se ei ihmettele joka ikistä liikkuvaa asiaa ulkona. Se tietää, että sohvaa ei saa syödä ja että hihnassa kävellään eikä hypitä Nokin niskaan. Se on oppinut, että sylissä – jossa mm. leikataan kynnet ja välillä rauhoitetaan tykinkuulailtavillimeininkejä – on järkevämpää olla purematta ja rimpuilematta. Se tietää, mitä ”irti” ja ”hei kaveri äläs syö sitä” tarkoittavat ja että käsien sijaan on parempi pureskella lelua. Se osaa jo ruokailutilanteisiin liittyvät rutiinit: Nokille annetaan ruoka ensin ja Velhon pitää odottaa kauempana, ja kun Velho on saanut oman ruokansa syötyä toisessa huoneessa, sen pitää odottaa hiljaa, että joku tulee avaamaan portin. Ei auta komentaa tärykalvot puhkaisevalla äänellään, vaikka haluaisi maailman eniten vain päästä isoveikan kupille syömään tämänkin ruoat.

Se kykenee pidättämään koko ajan pidempään, ja se tietää, että tarpeet kuuluu tehdä ulos. Sitä ei tarvitse kiikuttaa hissittömän kerrostalon neljännestä kerroksesta pihalle joka välissä tai aina välittömästi syömisen tai päiväunien jälkeen. Öisin se ei pissaile vaan nukkuu, mutta silti se malttaa aamullakin yleensä odottaa sen aikaa, että ihminen saa puettua suunnilleen järkevät vaatteet. Se osaa kävellä kerrostalon raput itse ylös (alas sillä ei vielä ole lupaa yrittää vaan se kannetaan) ja tekee sen järkevän rauhallisesti.

Nokia ei enää huoleta suunnilleen kaikki, mitä pentu tekee, vaikka se tuleekin kertomaan, kun pentu tekee jotain kiellettyä. Se on oppinut leikkimään pennun kanssa paremmin ja enemmän. Pojat leikkivät joka päivä. Sisällä ne hammastelevat tai vetävät lelua, ulkona ne juoksevat. Noki alkaa pikkuhiljaa, varovaisesti, vähän oppia jo huomauttamaan, jos Velholla menee yli, ja Velho on oppinut, ettei isoveikkaa ja sen raajoja voi repiä ihan miten lystää. 

Sunnuntaina kävin Velhon kanssa hallilla. Ensimmäistä kertaa siellä oli meille häiriötä, sillä viereisellä kentällä pidettiin agilityn pohjataitokurssia. Vein Velhon aluksi hihnassa kentälle, koska en tiennyt yhtään, miten se suhtautuisi häiriöön, mutta se olikin ihan tosi hyvä poika. Pätevä suorastaan. Emme ole vielä kauheasti tehneet hallilla mitään ihmeellistä, vaan valtaosa ajasta on mennyt leikkimiseen, aktiivisuuden tarjoamiseen ja häkissä hengailemiseen. Häkkihengailua olen ottanut jokaisen hallivisiitin loppuun ja välillä myös lyhyemmin treenin välissä, ja se sujuu joka kerta paremmin. Käyn koirien kanssa vapareilla erikseen, eli Velho ei vielä joudu kuuntelemaan, kun treenaan Nokin kanssa. Kotona molemmat ovat kuitenkin harjoitelleet vähän myös oman vuoron odottamista määrätyllä paikalla, mutta siinä ne saavat palkkaa, kun taas tämä Velhon häkkihengailu on ihan vain häkissä tylsistymistä.

PS. Velho on tänään tasan 15-viikkoinen ja painaa 12 kg. Samassa iässä Noki painoi 10 kg, eli edelleen Velho on pari kiloa edellä.