Hännän parantelua ja pentujuttuja

Velho on nyt 5,5 kuukauden ikäinen ja painaa 18 kg. Korkeutta emme ole hetkeen mitanneet, mutta silmämääräisesti ero Nokiin on niin pieni, että luulisin Velhon sään olevan jossain 55–56 sentin tienoilla. Vertailun vuoksi: Noki painoi 5-kuisena noin 13 kg ja oli noin 49 cm korkea. Velho on siis kyllä tosiaan jo pari viikkoa vanhempi kuin Noki noissa mitoissa, mutta iso poika joka tapauksessa.

Sisäsiisteys on vielä hieman vaiheessa, ja meidän sänkymme on nyt ollut pennun mielestä mukava pissapaikka pitkien yksinolojen aikana. En tiedä, miksei meillä aiemmin ole ollut vedenpitävää patjansuojusta sängyssä, mutta nyt ostimme sellaisen. Vähän olen kyllä kyseenalaistanut elämäntapavalintaani tässä, kun Velho pissailee sänkyyn ja Noki oksensi mahansa sisällön (kangas)sohvalle yksin ollessaan. Auton takakonttiinkin on tullut jo ties kuinka monet oksennukset Velhon matkapahoinvoinnin takia, mutta siellä sentään on kunnon suojat ja pestävät alustat. Kyllä koirien omistaminen on kivaa ja lievittää stressiä! (On se oikeasti kivaa ja enemmänkin. <3)

Isoilla pojilla pitää olla tämmöinen rokkitukka t. Velho

No, ehkä siirryn eriteasioista muihin uutisiin. Noksun häntämurtumasta on nyt pari viikkoa, ja vielä pitäisi vajaa pari viikkoa odotella kontrolliröntgeniä. Noki on pärjäillyt häntänsä kanssa oikein hyvin: kipulääkekuuri loppui viikko sitten, ja ilman kipistäkin Noksu on ollut oma itsensä ja käyttää häntäänsä aivan normaalisti. Muovipullosta kehitelty suojatötterö pysyi aluksi ihan hyvin paikoillaan, mutta Nokin normaali hännän käyttö tarkoittaa sen verran runsasta ja voimakasta heiluttamista, että tötterö irtoaa jo helpommin. Yritetään elää sen kanssa vielä kuitenkin. Kumpikaan koirista ei onneksi ole missään vaiheessa yrittänyt repiä tötteröä tai osoittanut muutakaan kiinnostusta sitä kohtaan, mikä on suuri yllätys mutta todella positiivinen sellainen. Murtumakohta on myös teipattu, ja ne teipit ovat kyllä pysyneet moitteettomasti. Teippien ansiosta häntä on nyt ainakin suunnilleen suora, mutta nähtäväksi jää, miltä se näyttää parannuttuaan.

Ei tötteröä tässä, pelkkä teippaus vain ja tietysti Noksun megasöpö nassu.

Noki on saanut rauhassa parannella häntäänsä, ja sen saikkuviikot ovat olleet varsin tylsää arkea. Se kävi hieronnassa (oikealla puolella oli takaosassa jostain syystä selvästi enemmän jumeja kuin vasemmalla), ja tänään otin sen mukaan pienelle autoajelulle ja samalla lenkille Mehtimäen metsiin, kun kävin kirjastossa. Viikko sitten Velhon kasvattaja Aino kävi meillä kylässä, mikä sekin piristi myös Noksun päivää. Muuten Nokelius ei ole tehnyt mitään lähimetsien peruslenkkejä kummempaa eikä ole tietenkään edes päässyt kirmailemaan Veltsun kanssa. Velho on tuurannut tokoryhmässä, mutta ensi viikolla Noki pääsee jo itse treenaamaan. Häntä on toki silloinkin vielä paketissa, mutta eläinlääkäri ei alun perinkään nähnyt erityistä ongelmaa tokon treenaamisessa, kunhan hännän tilanteen pitää mielessä eikä suojatötterö ole vaarassa esim. jäädä kiinni mihinkään.

Treenikentille Noksuttimen kanssa onkin jo ikävä. Huomaan, että Velhon saapuminen perheeseen on tuonut uutta perspektiiviä Nokin kanssa (tokon) harrastamiseen: nyt osaan aika eri tavalla arvostaa kaikkea sitä, mitä Noki jo osaa, ja kaikkia ihan vain meidän kahden välisiä juttuja ja tapoja. Ehkä niitä tuli pidettyä vähän itsestäänselvyytenä ennen Velhoa. Lisäksi pojat ovat niin erilaisia ja harjoittelevat tietysti niin erilaisia juttujakin, että sitä kautta saa kivaa vaihtelua harrastamiseen, vaikka lajikirjo ei ole suuri etenkään näin talviaikaan. Siksi paras tasapaino on silloin, kun voin treenata molempien kanssa.

Veltsun kanssa on ollut mukavaa ja hyödyllistä saada enemmän ohjausta ja koulutusta nyt, kun pentu on tuurannut Nokia tokoryhmässä. Tai ehkä kaikkein mukavinta on ollut se, että joku kertoo, mitä treenaamme. :D Velho on nyt tehnyt muun muassa seuraamisen, jäävien liikkeiden ja kaukojen asennonvaihtojen alkeita. Joku ryhmäpaikallaoloharjoituskin ja noudon alkeistreeniä sekä lelulla että kapulalla on mahtunut mukaan. Joka treenin aloitamme aktiivisuuden tarjoamisella. 

Velhis on keskittynyt, iloinen ja ahne treenikaveri, ja se on usein melko optimaalisessa vireessä treenatessaan. Esimerkiksi tänään luoksetulotreenissä Sarianna sanoikin, että hetsaamiselle ei liene tarvetta, koska Velho on muutenkin lähdössä oikein keskittyneesti ja innokkaasti emmekä turhaan halua nostaa virettä niin, että Velho alkaisi vaikkapa äännellä. Yhteistä leikkityyliä pennun kanssa on jonkin verran pitänyt hakea, mutta se voi mennä osittain hampaiden vaihtumisen piikkiin. Nyt kaikki hampaat ovat siis mielestäni jo vaihtuneet. Tänään meillä oli oikein hyvät leikit ja sain Velhosta enemmän irti esimerkiksi sitä taistelutahtoa, jota tiesin siitä kyllä löytyvän. Se myös ihanan aktiivisesti palauttaa lelua. Hauska nähdä, millainen harrastuskaveri siitä kasvaakaan!

Hän on tällä hetkellä aika... haituvainen.

Nokilla häntämurtuma

Otsikko jo kertookin, mihin tarina lopulta johtaa, mutta tässäpä silti koko juttu taustoineen:

Reilu viikko sitten aloin kiinnittää huomiota siihen, että Noki tuntui olevan takapäästään tarkempi ja ärähteli Velholle poikkeuksellisen herkästi, jos Velho vaikkapa hyppi kovasti Noksun takapäätä vasten tai kiipesi sen päälle sohvalla. Muuten Noksu oli aivan reipas ja iloinen oma itsensä, haki Velhoa leikkimään ja oli kaikin puolin normaali. Olin jo aiemmin miettinyt, että pitäisi viedä molemmat pojat hierojalle talven liukastelujen ja kaiken leikkimisen jälkeen, ja arvelin, että Noksulla on nyt takapäässä jumeja. Varasin sille hieronta-ajan ja samalla Velholle tutustumiskäynnin. En kuitenkaan pitänyt asiaa superakuuttina, koska Noki ei oireillut millään muulla tavoin. (Jälkikäteen olen kyllä vähän syytellyt itseäni siitä, vaikka lopullinen diagnoosi ei liitykään tähän asiaan mitenkään.)

Perjantaina Noki yhtäkkiä roikotti ja aristi häntäänsä siten, että vesihäntä näytti iskeneen. Mietin myös häntäoireiden yhteyttä lihasjumeihin. Ei muuta kuin soittoa lääkäriin, ja saimme onneksi vielä päivän viimeisen ajan ennen klinikan sulkeutumista. Nokilla oli lääkärissä tietysti kurjaa: se alkoi aikoinaan ensimmäisen sappiultran jälkeen pelätä ja stressata eläinlääkärissä käyntiä, ja nykyään se alkaa täristä ja läähätellä aina jo odotusaulassa. Perjantainen lääkäri oli meille uusi tuttavuus, mutta hän otti Noksun huolet ihanasti huomioon ja kohteli pelkäävää koiraa todella kauniisti ja rauhallisesti mutta varmoin ottein. Siitä jäi tosi hyvä mieli.

Kerroin, että Nokilla on ihan vesihännän oireet ja toisaalta hyvin todennäköisesti myös lihaskireyksiä, joiden vaikutusta hännän tilanteeseen mietin. Puhuimme siitä, että Noki leikkii ja juoksee pennun kanssa paljon, ja kerroin, ettei Nokille ole sattunut mitään tapaturmaa. Lääkäri tunnusteli Nokin lannerangan aluetta ja totesi sen tosiaan olevan kireä, tutki tietysti myös häntää ja taivutteli takajalkoja, huomasi lisäksi anaalirauhasten olevan täynnä ja tyhjensi ne. Keskustelun ja kopeloinnin perusteella lääkäri epäili, että kyse on tosiaankin lihasperäisistä asioista ja mahdollisesti myös täynnä olleista anaalirauhasista. Olin samaa mieltä – loogiselta kuulostaa. Noki sai Metacam-kipulääkekuurin ja ensimmäisen annoksen jo klinikalla injektiona, ja totesimme lääkärin kanssa, että hierontaan voisi olla hyvä mennä jo aiemmin. Kotona sitten viestittelin heti hierojalle, joka ihanasti järjesti kalenteristaan meille tilaa heti viikon päähän. Tuli kyllä kiitollinen olo koiraa hoitavista ihmisistä, kun ensin lääkäri kohtasi Nokin (ja ihmisetkin) niin ihanasti ja sitten hieroja järjesteli meille kiireajan hiihtolomaviikosta huolimatta. <3

Myöhemmin perjantai-iltana aloin kuitenkin katsoa, että Nokin hännässä on kummallinen patti kymmenisen senttiä ennen hännänpäätä. Aavistin pahaa, ja lauantaina aavistukseni voimistuivat: kipulääkkeen ansiosta Noki nosti häntää jo ylemmäs, jolloin huomasin, että hännän pää ei nouse muun hännän mukana vaan häntä taittuu patin kohdalta oudosti. Noki myös aristi pattia kipulääkkeestä huolimatta. Sunnuntaina tilanne oli pysynyt samana, ja olin itse jo melko lailla varma, että häntä on murtunut. 

Nokin häntä lauantaina.

Tänään maanantaina menimme siis uudestaan eläinlääkäriin, ja murtumahan sieltä löytyi. Täysi mysteeri on, mitä hännälle on tapahtunut. Olen kyllä joskus sanonut kepolle, että joku päivä Noki vielä murtaa häntänsä, koska se hakkaa sillä aina joka paikkaan ja kaikkiin mahdollisiin kulmiin esimerkiksi eteisessämme niin, että pauke vaan kuuluu. Lääkärinkin mukaan riittää, että häntä osuu johonkin tarpeeksi terävään kulmaan tarpeeksi kovaa. Se voisi siis olla vaihtoehto. Toinen vaihtoehto voisi olla, että poikien leikeissä on käynyt jotain, mutta ainakaan mitään selvää törmäystä tms. niille ei ole sattunut. Voimme siis vain arvailla.

Häntä sivusta kuvattuna.

Häntä ylhäältä kuvattuna. Murtunut nikama jäänee muita lyhyemmäksi, ja voi olla, että häntään
jää joku patti tms.

Noksu on onneksi kipulääkkeen ansiosta ihan iloinen ja reipas, ja kovasti se haluaisi jo leikkiä Velhon kanssa, mutta ikävä kyllä sellainen on kiellettyä. Hoitona on kipulääkekuuri ja murtumakohdan suojaaminen lisäiskuilta. Kontrollikuviin mennään 3–4 viikon kuluttua. Kuulemma tällaiset yleensä paranevat ihan hyvin, mutta jos ei, sitten amputoidaan. Sitä vaihtoehtoa en halua vielä edes miettiä. Lisäksi Noki pääsee toki hierojalle hoidattamaan ne lihasjuminsa, vaikka ne eivät tähän liitykään.

Kepo alkoi väsätä häntäsuojaa heti, kun tulin Nokin kanssa lääkäristä. Noksun häntää koristaa nyt pala mehutiivistepulloa, johon on tehty ilmareikiä ja teippailtu pehmusteita. Kaunista! Myös murtumakohdan ympärillä on teippiä. Pakettia täytyisi pitää 3–4 viikkoa välillä tietysti teippejä vaihtaen – katsotaan, onko nykyinen viritelmä toimiva tai pysyykö se edes paikoillaan. Noki on kyllä toistaiseksi antanut viritelmän olla rauhassa jopa yksinolon ajan, ja Velhokin yllätti käymällä vain haistelemassa ja unohtamalla paketin sitten pyynnöstäni, mutta muutaman viikon aikana ehtii toki tapahtua vaikka mitä. Yksinolot koirat joutuvat olemaan erillään ja pidemmät lenkit käydään erikseen. Lisäksi Velho tuuraa Noksua tokotreeneissä nyt jonkin aikaa. Onneksi murtuma on hännässä eikä esimerkiksi jalassa, joten Noki pääsee kuitenkin liikkumaan ja elelemään monilta osin suhteellisen normaalisti, kunhan otetaan rauhassa ja varotaan häntää parhaamme mukaan.

On kyllä kunnon macgyverointi.

treenivideoita

On tullut julkaistua treenivideoita aika vähän, vaikka olen kyllä kuvannut niitä enemmän kuin esimerkiksi viime vuonna. Kai sitä on vain liian kriittinen omalle tekemiselleen, vaikka yritän ajatella, ettei sillä ole merkitystä, mitä joku meistä tai meidän tekemisistämme ajattelee. Ja toisaalta tätä blogia lukee muutenkin suunnilleen kaksi ihmistä, joten eipä niitä videoita kovin moni edes näe. :D No ei oikeasti, kyllä teitä kai parisenkymmentä ainakin taitaa olla, mutta joka tapauksessa hyyyyyyyyvin paljon vähemmän kuin poikien Instagram-tilillä on seuraajia. Ero Instan ja blogin seuraajamäärissä on muuten ihan kiinnostava ilmiö, ja olen pohdiskellut sitä itsekseni. Voisin pohdiskella sitä(kin) kokonaisen postauksen verran, mutta ehkä nyt vain totean, että blogin myötä olen herännyt ajattelemaan esimerkiksi sitä, kuinka monen oman Instagram-seurattavani päivitykset minua ihan aidosti kiinnostavat. Kenen blogia olisin halukas lukemaan, kenen en? 

No, se siitä. Tässä nyt niitä treenivideoita.

Ensimmäisessä videossa Velho (iloisesti heiluvine lötköhäntineen <3) harjoittelee käsikosketusta, vatitemppua ja perusasentoa. Kaksi ensimmäistä ovat aika alkutekijöissään, kun taas perusasentoa on tehty jo pitkään, mutta käsiapuja on siinäkin vielä häivyteltäviksi. Videolla totutan Velhoa ensimmäistä kertaa siihen, että vasen käteni voi olla sen vieressä ja koskeakin siihen. Veltsu vaikuttaa tosi nopeasti oppivalta ja fiksulta tyypiltä, kuten olen varmaan täällä blogissakin tuonut esiin jo monta kertaa.

Sitten olisi Noksun enemmän tai vähemmän kokeenomaisia treenejä. Ensimmäinen video on viikon takaa, kun halusin valmistautua tuleviin mölleihin (joihin emme sitten päässeetkään) tekemällä yksilöliikkeet seuraamista lukuun ottamatta pelkällä sosiaalisella palkalla. Olimme siis ihan kahdestaan vaparilla eli ei ollut häiriötä eikä liikkuria. Seuraamisliikettä emme tehneet tosiaan ollenkaan, kuten emme olisi tehneet mölleissäkään, koska rakennamme sitä ihan uusiksi. 

Noki teki tosi hyvällä fiiliksellä ja meillä oli kivaa. <3 Pieniä stipluja toki oli ja ne näkyvät videollakin – ehkä eniten ärsytti kapulan mälvääminen – mutta olin kokonaisuuteen tyytyväinen. Videon lopussa kiiruhdamme kohti kentän ulkopuolella odottavaa loppupalkkaa, joka oli leikkiä.

Seuraava video on kuvattu neljä kuukautta edellistä aiemmin, kun meillä oli silloisessa tokoryhmässämme pienet möllit eli käytännössä vain kokeenomainen treeni (ilman seuraamista). Tämä on jäänyt kokonaan julkaisematta aiemmin, vaikka tarkoitus oli, joten julkaistaan nyt sitten. Vaikka kyseessä oli tosiaan ihan vain oman ryhmän treenit, minua jännitti, mikä saattaa selittää sen, että tekeminen tuntui aika tahmealta. Sen näkeekin ihan selvästi, kun vertaa ylempään videoon. Toisaalta ylemmässä videossa olin myös jo etukäteen ajatellut kiinnittäväni huomiota esim. sosiaaliseen palkkaukseen.

Tämän ei kuitenkaan ole tarkoitus olla mikään vertailuvideo, koska emme treenanneet alokkaan liikkeitä – paitsi sitä seuraamista – edes etäisesti säännöllisesti videoiden välillä. Kehitystä ei siis voi odottaakaan tapahtuneen, heh. Tämän katsominen oli kyllä ihan hyvä muistutus itselleni, että esimerkiksi jäävälle maahanmenolle ja kapulan pidolle pitäisi tehdä jotain, koska ne ovat jo aika kauan näyttäneet aika huonoilta.

Noki on tosiaan nyt saikulla, ja siihen liittyvien huolien ja murheiden lisäksi harmittaa, että möllit jäivät väliin. Näitä videoita katsellessa tuli muutenkin heti kaipuu treeneihin Noksun kanssa. Toivottavasti pian pääsemme! Onneksi nykyään on sentään toinen koira, jonka kanssa puuhastella, vaikka eivät pojat tietenkään toisiaan voi korvata. Noksun saikkukuulumisia lisää sitten seuraavassa postauksessa joskus ensi viikolla. 

mä haluun tuntee kaiken mitä sussa on

(Otsikoiden keksiminen on niin hankalaa, että päädyin vanhaan kunnon sitaattiotsikkoon. :D) 

Nokin kasvattaja Suvi otti muutama viikko sitten Joensuun-visiitillään koirista ihan superihania kuvia (kiitos vielä! <3), joita varmasti tulee näkymään seuraavissakin postauksissa. Kaikki tämän postauksen kuvat ovat siis Suvin ottamia. Päivitin myös uudet kuvat molempien koirien esittelysivuille, joihin pääsee internetversiossa tuosta sivupalkista. Jollain mystisellä taikuudella Suvi onnistui saamaan jopa Velhosta rakennekuvan, vaikka en todellakaan ole (vielä) opettanut Velholle mitään seisomista eikä se pysynyt edes paikoillaan. Edelleen kyllä suunnittelen vieväni luppakorvan pentunäyttelyyn, ja katsoin jo sopivan näyttelynkin loppukeväälle. Saa nähdä, millaista hupia siitä saadaan aikaiseksi.

Mulla on ollut viime viikkoina paljon töitä ja välillä pitkiäkin päiviä, mikä eroaa keskivertoarjestamme hyvin paljon ja on siksi tuntunut välillä raskaalta, mutta poitsujen kanssa treenaaminen on ollut ihan paras tapa nollata pää. (Jos tätä lukee joku, joka ei ole elämäntilanteestani kartalla, niin teen gradua omaan vapaavalintaiseen tahtiini ja lisäksi opesijaisuuksia silloin, kun niitä on tarjolla.) Muuhun koirien kanssa puuhasteluun, kuten Velhon kanssa kylillä pyörimiseen, ei nyt ole ollut aikaa ja/tai jaksamista, mutta onneksi ensi viikolla on lomaa töistä ja sen jälkeen työkuviot muutenkin kevenevät. Kaikenlaisia kylilläpyörimissuunnitelmia Velholle on ollut jo jonkin aikaa, mutta pitää myös koettaa malttaa, etten tee kaikkea kerralla heti, kun vapaa-aika vähän lisääntyy. Noksulle ei ole kylilläpyörimissuunnitelmia, mutta se varmasti arvostaisi esim. privaattilenkkisuunnitelmia.

Vähän hävettää myöntää, mutta Nokin, 4 v, kanssa pitäisi myös ottaa ihan asiakseen lähteä parhaimpaan koiranulkoilutusaikaan ihmisten ilmoille harjoittelemaan ohituksia, koska Noki ei osaa ohittaa niin kuin haluaisin. Ei se räyhää (tietenkään, sehän on Noki) tai pidä muutakaan ääntä, mutta se tuijottaa toista koiraa herkeämättä ja ohittaa kireällä hihnalla, eikä sellainen ole kovin mukavaa. Joku järkevämpi olisi opettanut paremman toimintatavan jo aikoja sitten, mutta minä olen tainnut olla edellisen koirani jäljiltä vain niin helpottunut siitä, ettei tarvitse tapella remmirähjäämisen tai muiden arjen haasteiden kanssa, että olen katsonut Nokin lievästi huonoa ohituskäytöstä läpi sormien. Liikumme muutenkin enimmäkseen metsissä ja sellaisiin aikoihinkin, ettei koiria hirveästi tule vastaan, joten ohitukset eivät ole olleet mitenkään aktiivisesti koko ajan mielessä. Pennun tultua ne nyt yllättäen ovatkin olleet aktiivisemmin mielessä, joten ehkäpä nyt olisi korkea aika opettaa Noki esim. käyttäytymään paremmin.

Noksuttimen kanssa tokotreenit ovat kulkeneet tosi kivasti ja hyvällä fiiliksellä viimeiset pari viikkoa, mitä nyt eilen oli vähän sekoilua, koska ensin lipsuin rutiineistamme ja sitten toisen koiran hyvin vakuuttava vahtihaukku sai Nokin pasmat ihan sekaisin. Olen mennyt ohjattuihin treeneihin aika kiireellä käytännössä suoraan iltatöistä, ja olen ollut aika yllättynytkin siitä, miten hyvin pakka on silti pysynyt kasassa, jos vain olen pitänyt tietyistä rutiineistamme kiinni. Tuntuu, että olemme saaneet yhteisen tekemisemme ja ne tietyt rutiinit sillä tavalla riittävän toimiviksi ja varmoiksi, että pystyn helposti ja nopeasti unohtamaan esimerkiksi päivän työkuviot. Muutenkin mieli rauhoittuu, kun sekä minä että koira tiedämme, mitä tapahtuu. Se on onni aikuisen koiran kanssa treenatessa.

Ilmoittauduin Nokin kanssa oman seuran tokomölleihin lauantaille. Aion jättää seuraamisen kokonaan tekemättä (pl. jäävän maahanmenon seuruupätkä), koska rakennamme sitä käytännössä ihan alusta asti uusiksi. Taas, mutta tällä kertaa vielä enemmän alusta kuin aiemmin. On kuitenkin kiva nähdä lauantaina, miten homma muilta osin toimii koemaisessa tilanteessa, jossa myös oma jännitykseni on todennäköisesti läsnä. Ajankohtaisia koesuunnitelmia meillä ei ole, mutta voihan sitä mölleihin mennä muutenkin. Ehkä sitten möllien jälkeen saisin kirjoiteltua enemmänkin ajatuksia Noki-tokosta tänne blogiin, koska Noki-tokoa on tullut kyllä pohdiskeltua paljon jo pitkään.

Veltsun kanssa treenatessa on edelleen läsnä se epävarmuus, josta viimeksikin kirjoitin: en vielä tunne Velhoa kovin hyvin enkä tiedä, miten sen kanssa kannattaisi treenata jne. Eilen vaparille lähtiessäni ajattelin, että panostetaan ihan erityisesti leikkimiseen, koska en ole kahdenkeskisissä leikeissämme saanut Velhosta irti ihan sellaista taistelutahtoa ja jopa ärripurrimeininkiä, jota pentu on muissa tilanteissa hyvinkin selvästi osoittanut. No, en saanut eilenkään, koska hampaiden vaihtuminen ja heiluvat hampaat haittaavat leikkimistä ja piti vaihtaa suunnitelmaa. Viimeinen kulmahammas irtosikin sitten illalla kotona treenien jälkeen, eli nyt Veltsulla on kaikki kulmurit pudonneet ja uudet puskevat jo kovaa vauhtia tilalle. 

Kaipaisin Velhon kanssa tekemiseen muutenkin enemmän selkeyttä. Tuntuu, että ihan perusasioitakin on niin pitkä lista työstettäväksi, etten sitten osaa tarttua oikein mihinkään. Ei pennun kanssa mitään loppuun hiottua suunnitelmaa tai kovin kummoisia tavoitteita tarvitse olla, mutta epämääräiseltä haahuilulta tuntuvaa tekemistä voisi silti olla vähemmän. Kyse ei tosiaan edes ole siitä, ettenkö tietäisi, mitä pennun kanssa voisi tehdä ja millä tavalla. Asioita vain on niin paljon ja kokonaisuus on niin laaja, etten ole saanut siitä vielä kunnollista otetta. Sekin vaikuttaa, ettei Velholle ole mitään tiettyä ykköslajia mielessä, vaan haluaisin tehdä sen kanssa monia juttuja tasapuolisesti ja katsella mahdollisesti sitten myöhemmin, että mihin pistämme eniten paukkuja. No mutta, nyt on vaan ihan ajan kanssa istuttava alas ja yritettävä tsempata tämän suunnittelun saralla. Nokille mun ei ole pieneen ikuisuuteen tarvinnut tehdä mitään pidemmän aikavälin treenisuunnitelmaa, kiitos ohjattujen ryhmien vetäjien, joten vähän on hakusessa sellaisen tekeminen. Vinkkejä aiheeseen liittyen otetaan vastaan!

Poikien ensimmäinen erossaolo ynnä muuta

Muutama viikko jo vierähtänyt edellisestä päivityksestä, joten heti alkuun Veltsun kasvupäivitys: ikää 4,5 kk, painoa reilu 15 kg, jalkaa paljon, korkeutta pienen nahkanartun (Tillin) verran. Suuntaa antavan kotimittauksen tulos oli 52 cm – eipä ole enää kovin montaa senttiä Nokin mittoihin. Jo aiemmin vaihtuneiden etuhampaiden lisäksi Velho on nyt pudotellut poskihampaitaan, ja sisäsiisteyden saralla se yrittää parhaansa mutta aina ihmiset eivät tajua reagoida pissahätätiedotuksiin ajoissa. Eilen tuli pissat meidän sänkyyn, eli petaripyykkiä tiedossa, kunhan keretään. Yöt Velho edelleen nukkuu sikeästi ja herää varsin täsmällisesti klo 8 aikaan aamulla; ilta- ja aamupisun välissä on yleensä noin 9–10 tuntia. Yhä vain Velhis vaikuttaa kaikin puolin kovin järkevältä, tasapainoiselta, hauskalta ja aika kiltiltä tyypiltä.

Hän kähvelsi vessapaperirullan.

Pari viikkoa sitten Nokin kasvattaja Suvi oli käymässä Joensuussa koira-asioissa ja tuli meillekin kylään. Oli erityishyvä vieras meistä molemmista, varsinkin Nokista, joka ei meinannut pysyä pöksyissään. Se ei välttämättä ole mitenkään ylitsepursuavan avoin ja luottavainen kaikkien ihmisten kanssa, vaikka onkin ystävällinen ja pitää ihmisistä paljon. Sillä on kuitenkin sitten sen omat tyypit, jotka saavat kokea, miten Noki rakastaa ihan joka solullaan. Ne tyypit näkevät Nokista sellaisen puolen, joka monilta muilta jää näkemättä. En totta puhuen ollut tajunnut edes ajatella, että Suvi (yhä) kuuluisi niihin tyyppeihin, koska tapaamme niin harvoin ja edellisestä kerrasta oli kulunut 2,5 vuotta, mutta niin vain Noksuun meni suuri ilo ja onni, kun se tajusi, kuka tuli kylään. Kaiken hösäämisen ja pusuttelun jälkeen se asettui unille pää Suvin sylissä. Se oli ihan älyttömän söpöä.

Iloinen treeni-Noks <3

Seuraavalla viikolla kepo ja Noki lähtivät viideksi päiväksi isä–poika-reissuun maalle. Nokille pieni tauko pennusta oli taatusti tervetullut, mutta voi sentään, miten kovasti ilahduin, kun Noksu oli kotiin palatessaan selvästi iloinen Velhon näkemisestä. Sekin oli ihan älyttömän söpöä, vaikka ei kyllä vetänyt vertoja Suvin kanssa söpöilylle. Vähän Noksua aluksi ärsytti, kun se ei Velhon häsläämisen takia oikein meinannut päästä tervehtimään minua, mutta sitten se oli että jihuu pikkuveli, kiva nähdä sinua taas, leikittäisiinkö vähän ja juostaisiinko yhdessä esim. tosi lujaa. Onneksi jälleennäkeminen tapahtui ulkona, koska meno oli aika sekoilua ja pojat pääsivät sitten heti kentälle juoksemaan. Toisaalta on myös sanottava, että sekin oli tavallaan ihanaa, että Nokia ärsytti ja me huomasimme sen. Se oppii koko ajan enemmän pitämään puoliaan ja ilmaisemaan ärtymystään Velhon kanssa, ja joka kerta kehumme sitä Velhon komentamisesta. Muutaman kerran se on sanonut pennulle oikeasti ihan kunnolla isojen koirien tapaan niin, ettei viestistä ole ollut epäilystäkään ja Velho on vähän sitten mielistellytkin isoveikkaa.

 

Velholle teki hyvää olla jokunen päivä yksinään, vaikka se olikin ihan normaali reipas oma itsensä, ehkä korkeintaan hieman tavallista läheisyydenkipeämpi. Vähän vahingossa ja yllättäenkin Veltsulle tuli joka päivälle ohjelmaa: perjantaina collietreenit, lauantaina pitkä aamulenkki Annin ja koirien kanssa, sunnuntaina leikkitreffit cockerspanielipennun kanssa ja maanantaina lenkki Cittariin/MuMiin. Hirveästi aktiviteettia pienelle lapsikoiralle, mutta Velhis oli reipas. Perjantaina ja lauantaina sillä oli lisäksi noin viiden tunnin yksinolot, joista se suoriutui hienosti. Oli se toki ennenkin ollut ihan ypöyksin kotona mutta korkeintaan pari tuntia, ja harvoin koirat muutenkaan joutuvat olemaan edes viittä tuntia yksikseen tällä hetkellä. Niiden kahdenkeskiset yksinolot näyttävät mm. tältä:

Velhiksen kanssa olen tosiaan nyt käynyt alaosaston collietreeneissä, jotta sekin saisi kokemusta ryhmätreeneistä ja lisäksi saisimme vähän ohjaustakin. Noksulla on ihan oma tokoryhmäpaikkansa (Nokin tokojutuista pitäisi ehkä jossain vaiheessa kirjoittaa ihan oma postaus), joten pyhitän collietreenit luultavasti ihan vain Velhon kanssa tekemiseen. Sariannan opissa olen joka tapauksessa molempien kanssa. :D Velhon kanssa on tosi kiva tehdä ja on hauskaa päästä taas kouluttamaan pentujuttuja, mutta välillä se, ettemme vielä hirveän hyvin tunne toisiamme, tuntuu hieman vaikealta. En vielä ihan tarkalleen tiedä, miten Velhoa oikeastaan ajetaan: miten sen kanssa kannattaisi työskennellä, miten sen kanssa leikitään, millaiset jutut ovat sille luontevia, mistä asioista se tykkää superpaljon ja mistä vähemmän? Epävarmuutta on siis ilmassa, mutta yhdessä tekemällähän näitäkin asioita oppii. 

Alla oleva video on jo ainakin pari viikkoa vanha. Siinä on vähän häkkiharjoittelua, pari noudon alkeisharjoitusta lelulla, perusasentoja ja paikallaoloa. Viimeisimmissä collietreeneissä Velho odotteli vuoroaan häkissä ja sen häkkikäytös oli sen verran hyvää häiriössäkin, että ainakin haluaisin uskoa harjoittelulla olevan jotain tekemistä asian kanssa. Veltsuhan on siis joutunut alusta asti joka ikisellä vapaavuorollamme häkkiin hengailemaan 10–30 minuutiksi, vaikka käyn koirien kanssa vapareilla erikseen eli Velhon häkkihengailut ovat minullekin vain odottelua ja istuskelua. (Miksen ole koskaan tajunnut ottaa kirjaa mukaan?) Lisäksi olemme erikseen harjoitelleet videollakin näkyvää häkkiin menemistä pyynnöstä ja siellä pysymistä, vaikka ovi olisi auki. Ei sillä, että se ovi tulisi todellisessa käytössä olemaan auki, mutta olen halunnut vahvistaa ajatusta häkissä pysymisestä ja poistumisluvan odottamisesta.